Elect the Death

Disadvatnage

Serj Tankian Soolosta keskustelua. Biisejä ollut kuultavana netissa Empty walls, unthinking majority sekä Saving us. Levyhän pukataan ulos 23 päivä, jos oikein muistan.

Olihan toi pakko jo tilata etukäteen cdon.comista :D Harmittaa vain että menin ottamaan sen version, missä ei näitä ekstroja ole (äh, Disalla on vähä käsitteet hakusessa)mutta pitää tyytyä siihen mihin on varaa.

8

1368

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tictic
    • Tulihan tuo hommattua. Itse kyllä näin myös tuon lisämateriaaliversion, mutta oli sen verran arvokkaampi, että tyydyin hieman halvempaan.

      Mutta itse musiikista: se toimii. Ensi alkuun oli hieman tottumisongelmia(biisit osin samankaltaisia), mutta toisella kerralla kolisikin jo oikein mainiosti.

      Se hyvä puoli tässä on SoaDiin verrattuna, että nyt jokaisessa kappaleessa laulaa pelkästään Serj, eikä Daron ole änkeämässä tiluksille. Serj kun on kuitenkin yksi aikamme parhaimmista laulajista.
      SoaDissa on kuitenkin Daronin kaltainen säveltäjänero, joten auttamatta Serjin soolo jää sävellyksiltään hieman vähemmän monipuoliseksi kuin SoaD. Myöskään sanoitukset eivät ole aivan yhtä nerokkaita kuin SoaDilla.

      Mutta jos unohdetaan vertaukset SoaDiin, Serjin soolo on täysverinen ja toimiva rock-levy. Itse en ainakaan kovana SoaD-fanina kokenut pettymystä. Tämä saattaa jopa sopia paremmin niille, joille SoaD ei oikein ole uponnut (ehkä).

    • Kuuntelija X

      Minä petyin levyyn kovasti. Sanoitukset olivat liian toistavia eivätkä oikeastaan kovinkaan oivaltavia (minun mielestäni.) Jotkin melodita olivat säväyttäviä, kuten: Lie lie lie ja Baby -kappaleen alku. Mutta muuten sävellykset tuntuivat minusta hyvin tasapaksuilta eivätkä aiheuttaneet mitään tunteita. Jos musiikki ei aiheuta minkäänlaisia tunteita niin silloin ollaan minun mielestäni hakoteillä. Tämä on tietenkin hyvin yksilökohtaista ja voinkin puhua vain omasta puolestani. Minulle levy ei iskenyt, mutta kyllähän niitä levyn parempia kappaleita kuuntelee.

      • varsinainen kielinero

        ...suomentaa tuon Empty Walls -biisin? :)


      • paul666
        varsinainen kielinero kirjoitti:

        ...suomentaa tuon Empty Walls -biisin? :)

        sinun tyhjät seinät
        sinun tyhjät seinät
        hienostelevat seikkailut
        karkottava pelko
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        nuo tyhjät seinät
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        noiden tyhjien seinien takaa
        noiden tyhjien seinien takaa
        ne seinät
        noiden tyhjien seinien takaa

        minä rakastin sinua eilinen
        ennen kuin murhasit minun perheeni

        ja jatkuu viel samoil sanoil =P


      • paul666

        mä oon samaa mieltä että ne toistaa itteään liikaa eikä löydy mitää kunnon juonta tai syvällisyyttä niistä biiseistä =P


      • varsinainen kielinero
        paul666 kirjoitti:

        sinun tyhjät seinät
        sinun tyhjät seinät
        hienostelevat seikkailut
        karkottava pelko
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        nuo tyhjät seinät
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        noiden tyhjien seinien takaa
        noiden tyhjien seinien takaa
        ne seinät
        noiden tyhjien seinien takaa

        minä rakastin sinua eilinen
        ennen kuin murhasit minun perheeni

        ja jatkuu viel samoil sanoil =P

        Kiitoksia! Oikein kelpo suomennos! *kiittää ja kumartaa*


      • Öri öri saatana.
        paul666 kirjoitti:

        sinun tyhjät seinät
        sinun tyhjät seinät
        hienostelevat seikkailut
        karkottava pelko
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        nuo tyhjät seinät
        kun me kieltäydymme
        mielemme rajoituksista
        älä hukkaa aikaasi
        savukkeisiin tänään

        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta
        etkö näe heidän ruumiidensa palavan
        autio ja täynnä kaipausta
        kuolla odotukseen
        yskiä juopumuksesta

        minä haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        haluan sinun jäävän tyhjien seinien jälkeen
        opettaa sinua näkemään niiden tyhjien seinien takaa

        noiden tyhjien seinien takaa
        noiden tyhjien seinien takaa
        ne seinät
        noiden tyhjien seinien takaa

        minä rakastin sinua eilinen
        ennen kuin murhasit minun perheeni

        ja jatkuu viel samoil sanoil =P

        Coffin tarkoittaa kylläkin ruumisarkkua, eikä savukkeita.. Lisäksi mielestäni tuo "yskiä juopumuksesta" pitäisi olla kuristua juopumuksesta tjsp. Ja anticipation tarkoittaa ennakointia, eli jota kuinkin "kuolla ennakointiin" tai jotenkin.


        En nyt tarkoittanut aukoa päätäni, kunhan korjasin joitain virheitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1149
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      728
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 48
      493
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      96
      464
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe