Kadin

On ihanaa olla tekemättä mitään ja sitten levätä päälle oikein kunnolla xDDDD
4347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toi avautumises,kymmenen dissausketjua oot jo alottanut,mutta mitään et voi !!! Kadi jää,Jussi lähtee piste fi ;D

Äänestä

taitaa olla Jussin aika lähteä, toivottavasti seuraavaksi Kadi.

Äänestä
  • Kadi on rehellinen ja vahva ihminen.
    Mitä on esim. Piia-tädi hänen rinnalla? Ei mitään. Martinan vaatteistakin iski Piialle sellinen kateus, että itku ei ollut enää kaukana.

    Tellun lapsellinen riehuminen viinan puutteessa ei ole mitenkään oikeutettua.

    Äänestä

  • ja loppuun saakka kirjoitti:

    Kadi on rehellinen ja vahva ihminen.
    Mitä on esim. Piia-tädi hänen rinnalla? Ei mitään. Martinan vaatteistakin iski Piialle sellinen kateus, että itku ei ollut enää kaukana.

    Tellun lapsellinen riehuminen viinan puutteessa ei ole mitenkään oikeutettua.

    Piia on ihan jees. kadi on ällöttävistä ällöttävin. Kiero ja laiska. makaa vaan ja odottaa, että toiset tekee sille ämmälle ruokaa. kadi ulos ja äkkiä, ennen Jussia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Motto" kirjoitti:

On ihanaa olla tekemättä mitään ja sitten levätä päälle oikein kunnolla xDDDD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu