No ei ihan noinkaan, mutta eilen ihmettelin varttuneempaa pariskuntaa, joka oli ihan selvin päin ja onnistui törmäilemään muihin pareihin jokaisen kappaleen aikana useamman kerran. Tämä tapahtui tanssien alussa jolloin lavalla oli todella hyvin tilaa.
Herra ohjasteli daamiaan sekä vastavirtaan että poikittain tanssisuuntaan nähden.
Ihan vakavissani mietin, pitäisikö minun - ystävällisessä hengessä - mennä kertomaan tuolle herralle tanssietiketistä! Jätin tuon kuitenkin tekemättä. Myöhemmin tanssijoiden määrän kasvaessa pariskunta näytti istuskelevan sivummalla eivätkä enää ilmeisesti palanneet lattialle.
Miten sinä olisit toiminut?
Herra ohjasteli daamiaan sekä vastavirtaan että poikittain tanssisuuntaan nähden.
Ihan vakavissani mietin, pitäisikö minun - ystävällisessä hengessä - mennä kertomaan tuolle herralle tanssietiketistä! Jätin tuon kuitenkin tekemättä. Myöhemmin tanssijoiden määrän kasvaessa pariskunta näytti istuskelevan sivummalla eivätkä enää ilmeisesti palanneet lattialle.
Miten sinä olisit toiminut?
Vastaukset 19
Vanhimmat
havainnon Järvenpäässä. Olisko ollut sama havainto kanssasi.
...noita havainneeksi siellä. Tosin alkuillasta en juuri salin puolella viihtynytkään, kun ei olut vielä niitä sopivia tanssitettavia.
Kahviossa kului enemmänkin aika.
Kun sitten kunnon tanssitettavat olivat paikalla, ei tuollaista enää ollut havaittavissa.
Sensijaan pari mustalaismiestä kunnostautui kahvion puolella öykkäröimällä. Naiset käyttäytyivät siivosti.
Tuollaisille vuosikymmeniä tanssineille, etiketistä tietämättömille tuskin kannattaa mitään sanoa. Eivät kuitenkaan vakiintuneita tapojaan miksikään muuta.
Nythän oli onneksi koko ajan hyvin tilaa, joten isoa haittaa eivät yksittäiset hölmöilijät aikaansaa. Sensijan ruuhkailtoina (eilen mm. Ruusulinnassa kuulemma) tuollaisista on isokin riesa.
Samaa kerrottiin esiintyneen eilen Pesäkalliolla myös. Sielläkin vanhimmat kantakävijät varjelevat reviiriään päälleajoa harrastaen.
Ei ollut Järvenpäässä, mutta ilmeisesti samaa ongelmaa muuallakin. Eilen oli vaan niin ilmeinen tapaus, että piti oikein ihmetellä...
Haista sinä rasisti-riesa vittu!
Ne romanit mitään pahaa tehneet.
Kyttää välillä omia tekemisiäsi.
...kahviossa silloin?
Minä olin.
Kysy asiaa naisilta tiskin takana!
"Tuollaisille vuosikymmeniä tanssineille, etiketistä tietämättömille tuskin kannattaa mitään sanoa. Eivät kuitenkaan vakiintuneita tapojaan miksikään muuta."
Luulen, että tämä varttunut pariskunta ei omaa pitkää tanssikokemusta, saattoivat olla satunnaisia kävijöitä. Mies eteni perstuntumalla eikä varmaankaan hahmottanut mitään edessään olevaa. Erikoista oli, että törmys ei mitenkään hetkauttanut kumpaakaan. Ilmeisesti rouvakin oli niihin niin tottunut, että kuvittelee niiden kuuluvan tanssiin ;)
Kokeneille (keskialueen) päälleajajille ei minunkaan mielestä kannata sanoa mitään. Nuo ovat liikkeellä Kummeliasenteella "nää on mun maita..."
Kysy sinä itseltä miten voisit käyttää aikaasi muutoin kuin netissä itkemiseen.
Et voinnut havaita koska kirjoittaja tarkoitti sinua toope
tanssialue iso vai pieni? Mikä tanssi oli menossa kun törmäilyä tapahtui? Aiheuttiko törmäily mielestäsi muuta pahennusta kanssaihmisissä?
Kerro vähän enemmän tapahtuneesta tilanteesta ja paikasta. Olen kiinnostunut, koska olen usein kärsinyt samanlaisesta tuuppimisesta enkä aina viihdy kun sitä tapahtuu.
Mikään ei ole helpompaa kuin rasistikortin heittely.
Tanssialue oli todella iso, tilaa runsaasti jokaiselle. Menossa hitaahko foksi (ei siis fuskattava. Harmistuneita naamoja oli näkyvissä törmaysten kohteilla.
Itse yritin kiertää törmäilevää paria kaukaa, mutta pari kertaa osui minuun tämänkin jälkeen. Vaikea ennakoida kun pari eteni niin nopeasti poikittain rytmistä piittaamatta. Ei kuitenkaan vaikuttanut ihan tahalliselta päälleajolta???
Joku pieni tanssipaikalla jaettava moniste tanssietiketistä saattaisi olla hyvä apu. Se voisi toimia samalla tanssilippuna, jolloin jokainen sen saisi. Joku tällainen vaikka: http://koti.welho.com/ssydanma/tanssi/tanssietiketti.html
Tanssietiketin voisi painaa pääsylipun kääntöpuolelle tai sitten lippuluukulla voisi olla jaossa tanssietikettejä.
Monessa tanssipaikassa on yritetty tuota "tanssietikettiä" tuoda julki, josko joku ei sitä tietäisi. Silti joka ilta muutama pari (vähintään) seilaa ristiin rastiin tanssilattialla.
Olen muuten havainnut, ettei em. "selaaminen" rajoitu pelkästään aloittelijoihin, vaan myös selvästi osaavat harrastavat sitä! Liekö sitten joitain itsensä kilpatanssijoiksi luokittelevia ja toisia onnettomina räpeltäjinä pitäviä...;)
Jokaiseen paikkaan riittää myös niitä, jotka tuntuvat syvästi halveksivan meitä kädenalitanssijoita ja risteilevät surutta mielenosoituksellisesti keskialueen läpi.
Havaitsin kerran Ruusulinnassa saman pariskunnan toistuvasti tulevan tönimään sylitanssiotteessa meidän tanssiessamme fuskua! Ja tilaa olisi taatusti ollut reunoilla!
Niin tämä etikettihän ei ole mikään uusi keksintö, se on vain pantu paperille miten tansseissa on aina käyttäydytty. Siis pitkään tanssineiden pitäisi kyllä tietää.
Se monesti kummeksuttaa, että ennen vanhaankin poikkeavat tanssitavat (polkka, jenkka, masurkka) saivat aina tilaa eikä sinne ängetty kävelemään, mutta nyt nämä jotkut "hyviä aikoja" kaipailevat eivät kuitenkaan tätä hyvää tapaa ole muistavinaan.
TURPIIN
Jos joku mies törmäilee tansseissa toisia
päin, syy on kyllä miehen. Hän ei hallitse
käännöksiä vasemmalle eikä oikealle.
Törmäily on täysin kiinni tanssimisen taidosta.
Itse estän törmäilyt tansseissa, kun on tullut
jo kykyä muutella ykskaks tanssisuuntaa tai
pysähtyä.
Mitä lisäarvoa tuo tuo keskusteluun? Tuohan tuli selväksi jo avauksessa. Tumpelo mies ohjastaa daamiaan ja itseään muita päin.
Jos haluatte tanssia ja juhlia, niin Tikkurilan mieskuoro järjestää jo 14 kerran perinteiset Juhlatanssiaiset tälläkin kertaa Heurekassa 5.12.2007 klo 19-24
Hyvä tapa juhlia Suomen 90 vuotis syntymäpäivää ja tanssia hyvän musiikin tahdissa. Matti Esko ja sunny side. Tanssimisen välissä saatte kuulla myös Tikkurilan mieskuoron lauluesityksiä.
Tanssiaiskortti maksaa 20 €, johon sisältyy narikka ja 1 juhladrinkki. Freesi tilaisuus varttuneemmalle väelle. koodi: Tumma puku ja hyvä mieli naisväelle !
Tanssiaiskortteja Lippupalvelu ja Tikkurilan kirjakauppa sekä kuorolaiset.