Pienenä pohdintana palstaa ja muita alan kirjoituksia lueskelleena olen melko vakuuttunut siitä, että ns viranomaiset (sotilas ym) eivät kyllä ensimmäisenä tule myöntämään mitään, jos vaikkapa tulisikin joku vieraan sivilisaation kulkuneuvo julkiselle paikalle.
Kuvitellaan vaikka että YK;n päämajan pihamaalle olisi joku aamu ilmestynyt isohko lentävä lautanen.
Ei menisi monta tuntia kun sotilasjengiä pörräisi pihamaa puolillaan.
Hyvin pian tulisi tiedoitus, että tämä on testi, tutkimme yleisön reaktioita tämäntyyppisissä tilanteissa, ei mitään vaaraa.
Sitten tulisi nosturi ja lavettiauto, härveli vietäisiin salaiseen paikkaan.
Sama tilanne jos huomattaisiin että meteori lähestyy maata, ensin ehkä varoitettaisiin mahdollisesta vaarasta, mutta vaikka ratalaskelmat tarkentuisi, ja tiedettäisiin tarkka alue, epäilen että tietoa annettaisiin julkisuuteen.
Silloinhan ihmiset vasta paniikkiin joutuisivat ja millään ei olisi enää mitään väliä.
Saatan kyllä olla väärässäkin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan heleposti voi kuvitella tilanteen kun kokolias ET-alus on jytkähtänyt vaikkapa Mannerheimintielle ja pienen alkuhässäkän jälkeen töllössä näytettäisiin ylimääräiset uutiset jossa Halonen kertoisi silimät tähtinä että on saatu pitkänmatkan vieraita ja Kanerva ja Vanhanen nyökyttelisi vieressä jämäkän näkösinä että näin on närhen munat.
Löyhkääpi kyllä supolta tai vastaavalta. Ja vahvasti. No, pitäähän aktiivinen olla ja silleen.
En nyt ollut tuo alkuperänen kirjottaja, mutta Espoolaisena on kyllä pakko kysyä, että mitä oikeen selität?
on kansainväliset suhteet aivan erinomaisessa mallissa. Ja vainoharhaisuuttahan sieltä tunnetusti löytyy vähän liikaakin. Alkuperäinen viesti näytti olevan sanotaanko vaikka kohdennettu.
Et kai tosissasi luule, ettei kyseinen taho tai siihen kytköksiä omaavat ole aktiivisia täällä ainakin satunnaisesti?