tyk-kuntotuksesta?
Minkälaisia
kokemuksia**
392368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
työnantajalle. Silleen mä eppäilen. Tykyttäjälle varmaan hauska kuntoloma. Äiree kävi joskus ja tykkäs.
Kerran menin työkyvyn arviointiin, ei mitään järkeä koko puuhassa. Luennolta toiselle mentiin, ja mitään tutkimuksia ei tehty koko aikana ennenkuin loppupuolella yksi erittäin kivulias hermoratatutkimus. Molempiin jalkoihin menevä hermo oli vaurioitunut selkärangassa, mutta mitään kuntoutusta, hoitoa tai sairaslomia ei annettu.
Ilmaistöihin oltaisiin määrätty rikkaille yrittäjille orjaksi. Mutta lähdin sitten sieltä kesken kaiken pois takaisin oikeisiin töihin. Nyt olen normaali töissä osa-aikaisen, ja en pysty kokoaikaisiin töihin ja en saa mitään korvauksia, vaikka vajaa kuntoisuuden fysiatri kyllä totesi. Siis ei mitään apua ainakaan selvävammaiselle.
Minkälaisia kokemuksia Petreassa järjestetyistä
tyk-kuntoutuksista??
Olen sinne menossa tämän syksyn aikana. Kiinnostaisi myös kokemukset.
Minun huono kokemus oli just sieltä. Oli kuntoutuksen nimellä ja tarkoitus tutkia työkykyä, mutta pelkkää luentoa luennon perään. Luennolla oli aiheet, tupakka viina kolesteroli alas ja lihavuus. Minulla ei ole ongelmia yhdenkään niiden asioiden kanssa vain selässä selkärangassa synnynnäinen epämuodostuma ja hermovaurio.
mitkä koskevat tupakkaa ja alkoholia, niistä ei ole minkäänlaista hyötyä niille henkilöille jotka ei edes käytä niitä. Harakoille menevät luennot. En kyllä itse osallistu tupakka-alkoholiluennoille. Tuntuu tosi hassulta tuollainen kuntoutus, jos pelkillä luennoilla ollaan. Pitääpä hienovarasesti selvittää, minkälaista on tulevan kaksiviikkosen kuntoutusohjelma.
myös nämä luennot ovat aivan hukkaan heitettyä aikaa.
Suorastaan rahankin tuhlausta, jos näin saa sanoa,
jos tämä pitää paikkaansa.
Petrean sivuja. Onhan siellä asiantuntijaluentoja ja kaikenlaista muutakin. Saa nähä mitä ovat räätälöineet omalle kohalle. Petreasta tuli perjantaina nippu papereita. Pitää lukasta uudelleen ja alkaa täyttämään niitä. Niiden pohjalta taitavat tehdä kuntoutussuunnitelman.
ole vielä tullut Petreasta mitään.
Muutama henkilö, jotka on siellä ollut
ei ole ollut ihan tyytyväisiä saatuun "antiin".
aina hyväksi, jos ei muuten onhan se lomaa ja etilaista kuin arkirutiinit.
Ja mukavaa yhdessä oloa toisten "vaivaisten" kanssa.
Eikä ne luennot ole kuin n. 45 min. pituisia, ei niissä tavan ihminen kerkiä nukkumaan.
Mukavaa kuntoutuksen odotusta vain sinulle, minä ainakin tykkäsin niistä "lomista" :)
Turussa Kelan tutkimuskeskuksessa, onkohan se nykyään sitten Petrea. Peltolantiellä kumminkin oli.
Sen viiden päivän aikana olin kahden lääkärin tutkimuksessa, ortopedin ja neurologin.
Päiväohjelmat oli täynnä niitä luentoja, joista melkeen kaikki oli osaltani turhaa ajantäytettä.
Psykologi luennoi tyyliin: sä luulet vaan että paikat on kipeinä ja siksi on sitä särkyä ja masennut.
Siis mun synnynnäinen lonkkavika parantuis sillä, että mä naureskelisin, olisin ilonen vaik kuinka helkkaristi tekis kipeetä.
Oli siitä se hyöty, että pääsin neurologille joka lähetti saman tien ortopedille. Ortopedi lähetti fysiatrille. Lonkka on edelleen huonossa kunnossa, hohhoijaa tätä muka kuntoutustutkimusta.
Ei ole ihme, että on sitä jonoo ja kai sitä kertyykin tommosen turhan pyörittelyn takia.
Niin, oikeasti fyysisesti sairaille ne ei keksi siellä muuta kuntoutusmuotoa, kun ilmaiseksi työhön meno.
Olen siis myös, kuten sinä, synnynnäisesti fyysisesti sairas, siis epämuodostunut selkäranka. Nyt teen normaalia työtä osa-aikaisesti, kuten ennenkin ja mitään korvauksia ei tule siltä toiselta puolikkaalta vaikka olisin siihen oikeutettu, fysiatri totesi vajaakuntoisuuden ja hermovaurion. Mutta siis en ole sitä hakenut. Syy en suostu ilmaiseksi töihin, eikä minulla olisi edes rahaa sellaiseen, koska minulla on niin huonot tulot, ettei voi jäädä sairaslomalle tai siis työkokeilu/harjottelu lomalle.
noissa paikoissa ei saa.
Tarkoitan nyt hierontoja ja muita hoitoja, vaan se on päänupin psyykkaamista enimmäkseen. Joku psykologi siellä kertoo, että oma on syys jos kuljet kainalosauvojen kanssa. Niin, onhan sitten jumppaa kuntosalilla ja lenkkeilyä dementiakeppien kanssa.
Mä sanon, että se on rahastusta ja kallista sellaista.
On toki lomaa ja ruoka suht. hyvää/3x pvä valmiiseen pöytään. Kerran oli kaviaaria illallispöydässä tarjolla, sen koommin sitä en ole saanutkaan. Eikä se ny niin hyvää ole, että sen perään hinkusin.
lisätä, että sain fysiatrilta sellasen erikoispohjallisen kenkään. Mutta kun siitä tuli kehon vasemmalle kallistuminen, ei ollut hyvä sekään. Eli enemmän meni vikaan.
Mitähän ne siellä lääkärikoulussa oikeesti on oppinu? Ihmistä lähetetään paikasta toiseen, siis sysätään vastuu hoidosta mahd. seuraavalle, joka siirtää seuraavalle jne.
olin saimme paljon jumppaohjeita, tehtiin kuntotestit, liikuttiin paljon ulkona sauvojen kanssa.
Ei kai meistä ihan uuden veroista enää tulekaan,- ehkä kuntoutuksen tarkoitus onkin enemmän ohjata omaehtoiseen kuntoiluun, ja ja vielä olemassa olevan liikuntakyvyn (työ) ylläpitoon.
Lopeta se sairaiden halveksunta. Sinä olet terve. Et ole koskaan ollut tyk kuntoutuksessa. älä selitä mitä et tiedä. Katsos kun oikeille fyysisesti sairaille ei edes tehdä kuntotestiä kun sitä ei voida lainkaan tehdä. Mieti sitä.
mitä tarkoitat, lääkärin lähetteellä minäkin sinne silloin pääsin, sekä Kelan suosiollisella myötävaikutuksella, so. maksusitoumuksella.
Anteeksi jos loukkasin, ei ollut tarkoitus väheksyä kenenekään terveydentilaa, - kerroin vain omat kokemukseni kuntoutusjaksoista.
Tässä sulle tietoa mikä on tyk-kuntoutus. Siis se on jo sairaille siis sairaus estää jo työntekoa sekvästi. Tyk kuntoutus on PUOLITOISTA VUOTTA KESTÄVÄ PROJEKTI. Ei mitään jumppaohjeita, ja oman terveyden ylläpitämistä. Ne jotka käy tyk-kuntoutuksessa ovat SAIRAITA.
Lopeta se itsesi nostaminen toisten yläpuolelle. Jos et kerta ole sairas, niin älä selitä kun kysytään tyk kuntoutuksesta jos et todellakaan siitä mitään tiedä.
Sinä olet aina itseäsi ja erinomaisuuttasi tuomassa esille. Ja tiedoksi, että synnynnäisesti fyysiset sairaat hoitavat jäljellä olevaa terveyttään useinmiten maksimaalisesti, ja jotta he edes joten kuten selviävät elämässään, kyllä he voimistelevat ja "keppijumppaavat" ihan oma-alotteisesti. Tuollainen asenne ja kelan hölynpöly psykologia on halveksimista.
Psyykkisesti sairaat ovat eri asia he ovat avuttomia ja tarvitsevat "keppijumppa" ohjeita.
http://www.petrea.fi/index.phtml?s=21
se oli minullakin, - ei se millään kiukuttelulla muuksi muutu.
Olet niin tyhmä ettet tiedä edes millä kuntoutuksella olet ollut. Kuvaamasi kuntoutus ei ole tyk kuntoutusta. Siihen nimittäin kuuluu työkokeilut/harjoittelut ensisijaisesti.Työn tekeminen alkaa heti samantien jo laitoksen sisällä olevissa TYÖPISTEISSÄ ja heti mahdollisimman nopeasti yritetään sijoittaa kuntoutettava ilmaiseksi oikeaan työpaikkaan.
Minkään näköistä varsinaista kuntoutusta tai fysikaalista hoitoa tai esim. hierontaa se tyk ei todellakaan sisällä. Sinne pistetään sairas heti ensimmäiseksi vaan ompelimoon, atk työhön, kankaanpainantaan, keittiötyöhön, siivoamaan tai arkistonhoitajaksi tai kopiokonetta hoitamaan esim. Ei se tyk sisältänyt minkäännäköistä sairauden tai työrajotteen kuntoutusta, ainoa tavoite oli heti työelämään jollekin yrittäjälle ILMAISEKSI työntekijäksi.
Ja jokaisella meillä on jo iänpuolesta remppaa, ei riitä tyk kuntoutuksen kriteeriksi. Tai sitten olit mielenter.kuntoutuja.
heitäkin..:)), jos niinku..
Tarkistin mitä kuntoutukseni nimen,lyhenteen, ja se oli työkykyä ylläpitävä kuntoutua, eli ei työelämään kuntouttava - olinhan työelämässä ja olen edelleen.
Nuo jokapaikaan nykyään präntätyt lyhenteen ärsyttävät minua, ja en tosiaan viitsinyt ottaa selvää mitä eroa on tyk -kutoutuksella ja tyky -kuntoutuksella.
Mutta onneksi ihmisillä on mahdollisuus Kelan -kuntoutukseen, toistaiseksi. Krempaahan meille iän mukana tulee lisää, oli se päässä tai pään ja jalkojen välillä.
Hyvää päivää Sinulle.
P.s. onneksi en ole tullut niin viisaaksi, etten voisi myöntää erehtyneeni ja virheitäni.
piti olla "työ kykyä ylläpitävä kuntoutus", ..no tässä nyt on jo hutut ja vellit pian sekaisin noiden termien kanssa, mutta haitanneeko tuo mittää..:)
Tuo sinun inttäminen ei ole merkki sinun viisaudestasi vaan tyhmyydestäsi.
minäkin jotain kuullut. Sen johdosta
tässä asiaa kyselen. Turhan takia en
kyllä tälläiseen haluaisi.
Itse olen kerran ollut Anttolanhovissa
kuntoutuksessa 12 vuotta sitten. Kokemukset sieltä
oli erinomaiset.
Mitä siellä sitten tehtiin?
ei ollut. Ensinnäkin lääkärin tarkastus
mennen tullen. Kunnon arviointi aluksi ja
lopuksi. Kuntoutusohjelma jokaiselle sopivaksi,
vaikka ryhmässä olimme. Ryhmäämme kuului seitsemän henkilöa.
Liikuntaa iän ja kunnon
mukaan. Vesijumppa. Terveydenhoitajan
opastusta lääkkeisiin. Paljon uutta lisätietoa.
Pari kertaa psygologin luentoa. Erittäin hyvä
psygologi, parituntinen vierähti ihan hetkessä.
Jos aikaa ja puhtia vielä riitti, niin
ulkoilua ja uintia omien tuntemusten mukaan.
Jos kiinnostusta oli tanssia oli jokailta,
kun samanaikasesti kuntoutettiin vetaraanipappoja ja
siellä oli haitarinsoittaja joukossa.
Kaksi kertaa viikkoon oli ulkopuolinen artisti.
Itse en kyllä enää tanssimaan halunnut.
Ohjelma oli kyllä ihan riittävän raskas.
Mieluimmin lähdin ulos lenkille.
Tässä oli vain pieni osa, en enää muista
kaikkea, mutta koin näin että kuntoutus asioihin todellakin paneuduttiin.
Kotimainen kipukoukku, sillon ei tartte mennä vastenmieliseen kuntoutukseen.
*pettyneenä kun ei ole koskaan vielä päässyt*
tietysti niin vetreessä kunnossa,
ettet ole tarvinnut kuntoutusta.:))
Kotimaisuus on koukussakin valttia.:)))
Aku pistettä,jumit aukiaa kummasti.:)
Ei ulkomaisilla kopioilla ole mitään jakoa,kukka keppiä ovat.
minulle tuli mieleen tälläinen jumppakeppi.
Oli pakko luntata netistä. Se taitaa olla nyt
uusinta uutta. Oletko jo kauankin käyttänyt sitä?
Tehokaskin?? Ja auttaakin vielä??
Tulisi varmaan halvemmaksi kuin kuntoutus.))
Niin käykö kateeksi kun et ole saanut kuunnella hienoja luentoja miten kolesteroli alas, viina minimiin, rasvatonta ruokaa ja miten ennalta ehkäisen diabeteksen?
Siis se mielikuva kuntoutuksesta on ihan eri sairaalla henkilöllä kuin kelassa. Petreassa ei ainakaaan annnettu mitään oikeaa kuntoutusta. Keppijumpalla toki sai käydä kirmaaamassa sauvoineen aamuisin porukassa, jos ei osaa itse niitä keppejä heilutella.
Vielä pysty paljon kehumaan.Kunhan ensin oppii
koukuttamis tekniikan.
Niskaa,hartioita ja jalkapohjia lähinnä olen
hinkannut.Eikä tuosta ainakaan vielä ole ollut
haittaakaan.Päin vastoin,rentoutta on lihaksiin
tuonut ja arat paikat alkaa häviämään.
En ole kenellekkään kateellinen,kyllä minä nyt
muutaman tunnin luennonkin kuuntelisin jos vain
pääsisin osallistumaan sellaselle.
Lähinnä katkera olen omalle lääkärille joka ei
suosinut aikanaan kuntoutusta.Liiton mukaan
minulle olisi kuulunut useampikin sellainen.
Nythän enää on sula mahdottomuus meikän sellaiselle
kelan "kylpylä lomalle" päästä.
Minä olen sitä mieltä että kuntoutettavan pitäisi
saada vaikuttaa paikan valintaan,hän jo monesti
tietää paikan jossa saa oman tarpeensa mukaista kuntoutusta.
Olen tosiaan kuullut kertomuksia jossa tuki ja
liikunta elin kuntoutukseen lähtevä on joutunut
hengitys elin kuntoutus paikkaan ja päinvastoin.
Silloin ei varmaan tunnu se jakso oikein mielekkäältä.
..niin sellaisella olen kyllä ollut Levillä kaksiviikkoa tuohan tarkoittaa työkykyä ylläpitävä ja on työnantajan kokonaan kustantama kurssi kyllä minun täytyy sanoa,että loistava kurssi kerta kaikkiaan ja kun meillä oli mukana vielä kaksi ohjaajaa samasta työpaikasta niin kyllä passasi harrastaa kaikkea tietenkin liikuntaan ja ravintoon pääasiassa kohdistuvaan ohjelmaan mutta kyllä illalla sitten oltiin parketillakin ja otettiin vähän rohkaisuakin.
..sory. Alkaa tulla jo noita painovirhe paholaisia tai jää väliin.
Tyk-kuntoutus on jo sairaille ja tyky-muuten vaan työantajan kustantamaa virkistystä ei jo sairaille.
Tyky on varmaan kivaa terveille tarkoitettua hotelliloman tyyppistä ja tyk- taas aivan muuta ja se on siis sairaille tarkotettua hölynpölyä.
mielipiteitä Petreasta, puolesta sekä vastaan.
Omakohtaista kokemusta ei kuitenkaan ole.
Nyt tänä syksynä siellä on ainakin ollut
kuulemma remontti meneillään, josta on ollut
joitain haittapuolia, mutta tuskin se varsinaiseen
kuntoutusohjelmaan suuremmin on vaikuttanut.
Tyky on osittain työnanatajan ja osittain kelan
korvaava kuntoutus, onko se sitä kaikkialla,
en osaa sitä sanoa. Näin kuitenkin "meillä".