toimeentulotuki

Olen 18-vuotias ja lukiota on vielä 1 vuosi jäljellä. En saanut kesätyöpaikkaa, vaikka hain ja opintotukikin tulee vain syyskuusta toukokuuhun niin onko mun mahdollista saada toimeentulotukea esim. sossusta tai vastaavasta?
Niin asun pienituloisen vanhemman luona.
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene käymään sossussa ja täytä toimeentulotukihakemus. Sillä asia selviää.
Lapset on 20 vuotiaaseen saakka vanhempien elatusvelvollisia eli tilannetta tarkastellaan luultavammin koko perheen kannalta. Koska asut kotona voi olla että saat vain kotona asuvan perusosan, mutta parempikin sekin kun ei mitään.

Mutta kuten sanoin, asiaa selviää vain hakemalla ja selvittämällä.

Äänestä
  • kantsis muuttaa omaan kämppään. heti. ja sitten soppalaan valittaan ettei voi maksaa vuokraa eikä ennakkomaksuja kun vanhempi heitti ulos.
    jos ei tuu, siellä samassa on jokin sosiaalijohtaja tms. - älä pyytele aikaa, mene suoraan sisään (joo, niin alunperinkin, älä pyydä, mene) ja sitten sulla pitäs olla paperit mukana siitä vuokrasta (ja verotodistus yms. mutta ei sulla kun et ole täysi-ikäinen, helsingin kaupungin verkkosivuilta sieltä soppalapuolelta löytyy ne tiedot joita pikkukylät ei kerro (ja kusettaa ja vie rahat omille tileille, ei vitsi))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aurinko kirjoitti:

Olen 18-vuotias ja lukiota on vielä 1 vuosi jäljellä. En saanut kesätyöpaikkaa, vaikka hain ja opintotukikin tulee vain syyskuusta toukokuuhun niin onko mun mahdollista saada toimeentulotukea esim. sossusta tai vastaavasta?
Niin asun pienituloisen vanhemman luona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu