mitä tehdä?

Olemme myymässä kerrostaloasuntoamme. Talo on rakennettu -75 ja edellinen asukas rakennuttanut saunan -84 ja laatoittanut myös silloin kylppärin muovimaton päälle. Ei siis täytä nykyisiä vaatimuksia. Vaihdoimme itse saunan paneelit ja lauteet -06, mutta mieheni ei halunnut silloin vaihtaa kylpyhuoneen laattoja vaikka minä olisin niin halunnut. Silloin isännöitsijä kävi mittaamassa kosteutta kylppärin katosta, ei ollut. Olisiko hän voinut siitä katon mittauksesta päätellä onko muualla kosteutta? Ei siis mitannut muualta. Nyt olen itse alkanut epäilemään olisiko kuitenkin laattojen alla kosteutta. Mitään hajua ei ole ja tehokas lattialämmitys on. Kuitenkin saumat ovat hieman halkeilleet sekä lattiasta että seinistä (ei näkyviä reikiä) ja myöskin joissain saumakohdissa on hieman tummaa jälkeä. En osaa sanoa onko likaa, mutta tavallisella kylppäripesuaineella ei irti lähde. Lisäksi vaihdoimme lattiarakoon silikonit sillä edelliset olivat rumasti likaantuneet. Ne olivat toiselta puolelta jo mustat ja haisivat ehkä hieman kostealle betonille. Jos sieltä nyt paljastuisi kosteutta niin olemmeko myyjinä vastuusta siitä vaikka emme ole remonttia itse tehneet(asunnon ostimme -04) ja teimmekö virheen kun vaihdoimme silikonit? Eli olisiko pitänyt antaa sen olla alkuperäisessä kunnossa? Nythän voidaan väittää, että olemme mahdollisesti epäilleet kosteutta vaikkakin yritimme vain tehdä siitä siistimmän näköisen. Kuinka paljon kylppäriremontti suunnilleen maksaa, lattiapinta-alaa on n.8m2 ja seinässä n. 9m2? Olisiko järkevämpää remontoida itse nyt ja yrittää myydä paritonnia kalliimmalla vai yrittää sopia ostajan kanssa jos he remontoisivat ja alentaisimme hintaa pari tonnia? V...ttaa, ettei silloin saunan korjauksen yhteydessä avattu koko kylppäriä. Kämppä pitäisi saada tammikuun loppuun mennessä myytyä kun uusi on jo ostettu. Mahdollinen ostaja on jo tiedossa, mutta kylppärin tilanteesta ei ole vielä puhuttu, eikä hän ole kyllä kosteusmittaustakaan vaatinut. Haluaisin kuitenkin olla rehti myyjä, enkä toisaalta halua joutua myöhemmin maksumieheksi...
302346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

sen myös että lattiassa voi olla kosteutta, tällöin vastuu siirtyy ostajalle koska kyseeessä ei ole piilovika. Kerrotuista vioista ei voi myöhemmin vaatia hinnanalennusta. Ja kirjallisesti.

Äänestä
  • Ei se pelkkä kertominen riitä, vaan kaikki viat pitää pistää paperille ja liittää kauppakirjaan ja mieluummin liioitella vikoja kun vähätellä.
    Susihan tuo rakenne on ja tuossa on tullut jo käyttöikäkin täyteen, joten ostajan kyllä täytyy ymmärtää että remppa on edessä.

    Äänestä

ainakin niin kuvittelisin koska silloin kun tuo on tehty on tuo ollut ihan normaali tapa. Alkuperäisissähän ei varmaan ollut kosteuseristettä lainkaan?
Lisäksi joudutte tuskin koko kylpyhuoneremonttia korvaamaan koska hinta on kylpyhuoneen remontti - arvonlisäys ja jos kylpyhuone on yli 20 vuotisilla laatoilla niin eiköhän tuota arvonlisäystä tule jonkun verran.

Äänestä
  • itse ottaisin selvää maksaako taloyhtiö miten paljon remontista. Aika usein maksaa kosteuseristeeseen asti. Sen jälkeen tekisin mahdollisimman halvalla loppuun. Taitaa olla nimittäin paras tapa tietää missä kunnossa kylppäti on.

    Äänestä

Ei aiheuta toiminpiteitä. -84 rempatussa kylppärissä ei tarvi olla nykyisen kaltaisia vesieristeitä. Sen kunto menee semmoisena kun on. Kauppakirjaan voi tehdä merkinnän varmuuden vuoksi kylppärin remonttivuodesta ja tilasta. Kaksikymmentä vuotta vanha kylppäri ei ole uuden veroinen eikä täysisusi pääse niin pitkälle.Välittäjä osaa neuvoa lisää.
Rempata ei kannata koska ostajalla voi olla omia suunitelmia ja ainakin oma maku värien suhteen.

Äänestä
  • Luuletko, että kukaan ostaa kosteusvaurioista kämppää, varsinkaan jos vaurion laajuutta ei tiedetä? Voihan sitä yrittää myydä, mutta kaupaksi se ei tänä päivänä mene.

    Ei se nyt aivan noin mene, miten sanoit. Tiedätkö mitä kosteusvaurio voi ajan mittaan saada aikaan? Eli kyllä asunnossa kuin asunnossa pitää ne kosteuseristeet kunnossa olla tai muuten vahinko voi paisua huomattavasti suuremmaksi ja kalliimmaksi. Lähes poikkeuksetta rakenteet kosteuseristyksineen kuuluvat taloyhtiölle.

    Isännöitsijää & hallitusta on painostettava tarkempiin tutkimuksiin.

    Äänestä

  • roskapuhetta kirjoitti:

    Luuletko, että kukaan ostaa kosteusvaurioista kämppää, varsinkaan jos vaurion laajuutta ei tiedetä? Voihan sitä yrittää myydä, mutta kaupaksi se ei tänä päivänä mene.

    ...niin minä tein. Ostin asunnon jossa havaitsin kosteusvaurion kylppärissä. Vaurion laajuus ei ollut tiedossa, joten hinnanalennus sen mukaan että kaikki uusitaan.

    Äänestä

  • ...© kirjoitti:

    ...niin minä tein. Ostin asunnon jossa havaitsin kosteusvaurion kylppärissä. Vaurion laajuus ei ollut tiedossa, joten hinnanalennus sen mukaan että kaikki uusitaan.

    ...tein siis havainnon jonkinasteisesta kosteusvauriosta ennen ostopäätöstä.

    Äänestä

  • roskapuhetta kirjoitti:

    Luuletko, että kukaan ostaa kosteusvaurioista kämppää, varsinkaan jos vaurion laajuutta ei tiedetä? Voihan sitä yrittää myydä, mutta kaupaksi se ei tänä päivänä mene.

    Ei se nyt aivan noin mene, miten sanoit. Tiedätkö mitä kosteusvaurio voi ajan mittaan saada aikaan? Eli kyllä asunnossa kuin asunnossa pitää ne kosteuseristeet kunnossa olla tai muuten vahinko voi paisua huomattavasti suuremmaksi ja kalliimmaksi. Lähes poikkeuksetta rakenteet kosteuseristyksineen kuuluvat taloyhtiölle.

    Isännöitsijää & hallitusta on painostettava tarkempiin tutkimuksiin.

    Kaikissa asunnoissa ei ole automaattisesti kosteusvaurioita saatikka vakavia semmoisia vaikka vesieristykset ei olisikaan nykystandardien mukaisia.
    Ei ne kuule asiat mene käytänössä ihan samoin kuin elokuvissa. Asunnon myyjälläkin on oikeuksia. Sen lisäksi jos siellä vakava kosteusvaurio olisi niin se olisi jo jostakin tullut ilmi. Näistä asioista vaan amätöörit vääntää yhtä ja toista epätodellista.

    Äänestä

  • toiminpiteitä kirjoitti:

    niin, osakkaalla on velvollisuus vaatia asian selvittämistä. Se on jo todettu, että muovimaton päälle laitetut laatat on aikapommi. Meilläkin pintamittarin arvot näytti hyvältä, mutta asiantuntija silti suositteli jatkotutkimuksia. Isännöitsijä vähätteli. Vuosi tapahtuman jälkeen aloitimme kylppärirempan osin taloyhtiön kustannuksella. Lattiaa jouduttiin kuivattelemaan 2kk, myös seinä laho. Meidän taloyhtiössä on vuoden aikana tehty 3 kylppäriä uusiksi juuri tuon muovimaton päällelaatoituksen takia. Ja ainakin kahteen on samanlainen remppa tulossa.

    Onko sitä hometta ja itiöita aina pakko odotella siihen pisteeseen saakka, että terveys lähtee.

    Jos isännöitsijä mittaa katosta lattian kosteutta, niin eikö se jo kerro tietystä välinpitämättömyydestä ja tyhmyydestä. Siinä vaiheessa pitäisi hälytyskellojen alkaa soida. Onko taloyhtiössä muutkin asiat näin retuperällä.

    Äänestä

  • mutta jos epäilee kirjoitti:

    Joo toki voi vaatia asian selvittämistä ja se on kyllä järkevääkin. Tosin kuten jo tuossa alemmassa säikeessä joku kertoi aika osuvasti että aihe saa monelta järjen häviämään. Kun joku on päättänyt että hometta on niin siinä ei auta enää mitkään todistelut mihinkään suuntaan. Homekysymykset on vähintään 50% psykologisia rakennevaurioita.
    Sen lisäksi kerrostalot tehdään suomessa pääasiassa kivestä ja kiveä suojaa pienissä vuodoissa alkaliniteetti. Vuoto ei automaattisesti tarkoita koko korttelin asettamista asuinkieltoon.
    Hyvä suositus on myös tuo kehotus myymään osake jolekin muulle kuin homehysteeriselle.

    Muovimaton päälle laatoittaminen ei ole myöskään automaattisesti pommi. Se ei vastaa nykyajan vaatimuksia mutta ei myöskään ole syytä sen vuoksi alkaa rakenteita repimään. Korjaukset tehdään vain jos siihen on aihetta.
    Yhtiön muut osakkaat ei takuulla ole tyytyväisiä jos jonkun kämpää aletaan repimään ja korjaamaan yhteisillä varoilla "varmuuden vuoksi"
    Miksi se on monelle niin vaikea ymmärtää että yhtiön varat ovat yhteisiä rahoja. Niitä pitää käyttää järkevästi. Monet vaan ajattelee jotta yhtiö korjaa sitä ja tätä. Ja kaikki on asujalle ilmaista.

    Äänestä

  • toiminpiteitä.. kirjoitti:

    joka on korjattava ennen kuin vahinko tapahtuu. Kerrostalossa vahinko voi muodostua hyvinkin laajaksi ja kalliisti korjattavaksi.

    http://www.nordius.fi/index.php?pg_id=10&alaid=27&page_id=208

    Äänestä

  • toiminpiteitä.. kirjoitti:

    Joo toki voi vaatia asian selvittämistä ja se on kyllä järkevääkin. Tosin kuten jo tuossa alemmassa säikeessä joku kertoi aika osuvasti että aihe saa monelta järjen häviämään. Kun joku on päättänyt että hometta on niin siinä ei auta enää mitkään todistelut mihinkään suuntaan. Homekysymykset on vähintään 50% psykologisia rakennevaurioita.
    Sen lisäksi kerrostalot tehdään suomessa pääasiassa kivestä ja kiveä suojaa pienissä vuodoissa alkaliniteetti. Vuoto ei automaattisesti tarkoita koko korttelin asettamista asuinkieltoon.
    Hyvä suositus on myös tuo kehotus myymään osake jolekin muulle kuin homehysteeriselle.

    Muovimaton päälle laatoittaminen ei ole myöskään automaattisesti pommi. Se ei vastaa nykyajan vaatimuksia mutta ei myöskään ole syytä sen vuoksi alkaa rakenteita repimään. Korjaukset tehdään vain jos siihen on aihetta.
    Yhtiön muut osakkaat ei takuulla ole tyytyväisiä jos jonkun kämpää aletaan repimään ja korjaamaan yhteisillä varoilla "varmuuden vuoksi"
    Miksi se on monelle niin vaikea ymmärtää että yhtiön varat ovat yhteisiä rahoja. Niitä pitää käyttää järkevästi. Monet vaan ajattelee jotta yhtiö korjaa sitä ja tätä. Ja kaikki on asujalle ilmaista.

    " Sen lisäksi kerrostalot tehdään suomessa pääasiassa kivestä ja kiveä suojaa pienissä vuodoissa alkaliniteetti. "

    Tietääkseni Suomessa ei aikoihin ole tehty kerrostaloja kivestä. 1970-luvullakin ne tehtiin pääosin betonista. Siitä nimitys betonilähiökin.

    Betonin alkaalisuus suojaa terästä korroosiolta. Se on huono kasvualusta myös osalle mikrobeja. Kuitenkin sellaiset ihmisen terveydelle erittäin haitalliset mikrobit kuten Aspergillus versicolor tai Streptomyces sp viihtyvät siinä erinomaisesti. Sekin on hyvä muistaa, että alkaalisuus vähenee merkittävästi betonin vanhetessa. Näytät myös unohtaneen, että siellä betonilaattojen välissä on myös eristeitä. Kastuneiden ja mikrobivaurioituneiden eristeiden vaihtaminen ei ole helppoa ja halpaa.

    Äänestä

  • pidä paikkaansa kirjoitti:

    Aivan totta. Betoni on kiveä tai kivimateriaalia.Ja alkaalisuus vähenee iän myötä. Meilläpäin ei ole laattojen välissä eristeitä ja kylppärit myös yleensä kohdeikäisissä taloissa keskellä taloa. Eristeet on ulkoseinillä.

    Kuten todettu home on vähintään 50% hysteriaa. Jolloin järki jäätyy ja mörököllejä nähdään joka paikassa. Silloin on viisainta kun ostaa uuden talon tai osakkeen niin mahdollisuudet saada hyvä asunto on parempi tosin ei sataprosenttinen sekään.

    Äänestä

  • toiminpiteitä. kirjoitti:

    vaikka se sisältää myös kiviainesta. Betonissa on mukana paljon myös orgaanista ainesta. Betonin mikrobidiversiteetti on erittäin laaja.

    Äänestä

  • toiminpiteitä. kirjoitti:

    Aivan totta. Betoni on kiveä tai kivimateriaalia.Ja alkaalisuus vähenee iän myötä. Meilläpäin ei ole laattojen välissä eristeitä ja kylppärit myös yleensä kohdeikäisissä taloissa keskellä taloa. Eristeet on ulkoseinillä.

    Kuten todettu home on vähintään 50% hysteriaa. Jolloin järki jäätyy ja mörököllejä nähdään joka paikassa. Silloin on viisainta kun ostaa uuden talon tai osakkeen niin mahdollisuudet saada hyvä asunto on parempi tosin ei sataprosenttinen sekään.

    " Kuten todettu home on vähintään 50% hysteriaa."

    Kuka on todennut? Sinä? Sinä ja kaverisi? Joku muu? Millä asiantuntemuksella? Mihin tutkimukseen "tietosi" perustuu?

    Sekä kansanterveyslaitos että sosiaali- ja terveysministeriö pitävät homealtistumista jo kansanterveysongelmana Suomessa. Ne perustavat näkemyksensä tutkittuun tietoon.

    Äänestä

  • toiminpiteitä kirjoitti:

    Kaikissa asunnoissa ei ole automaattisesti kosteusvaurioita saatikka vakavia semmoisia vaikka vesieristykset ei olisikaan nykystandardien mukaisia.
    Ei ne kuule asiat mene käytänössä ihan samoin kuin elokuvissa. Asunnon myyjälläkin on oikeuksia. Sen lisäksi jos siellä vakava kosteusvaurio olisi niin se olisi jo jostakin tullut ilmi. Näistä asioista vaan amätöörit vääntää yhtä ja toista epätodellista.

    itse asiaan, toivon, että et luokittelisi itseäsikään ainakaan miksikään muuksi kuin amatööriksi. Kommenttiesi perusteella tietämättömyytesi on sitä luokkaa, että ehkä sinun ei kannattaisi lainkaan osallistua tällaiseen keskusteluun.

    Äänestä

  • kantaa kirjoitti:

    No kyllähän sitä tuli jo kantaa otettua vai oliko mielestäsi juttusi neutraali kommentti?
    Tietämätön tai ei niin näillä hommilla elätän jokusen ruokakunnan.

    Äänestä

  • viittaat? kirjoitti:

    " Kuten todettu home on vähintään 50% hysteriaa."

    Kuka on todennut? Sinä? Sinä ja kaverisi? Joku muu? Millä asiantuntemuksella? Mihin tutkimukseen "tietosi" perustuu?

    Sekä kansanterveyslaitos että sosiaali- ja terveysministeriö pitävät homealtistumista jo kansanterveysongelmana Suomessa. Ne perustavat näkemyksensä tutkittuun tietoon.

    Onko se kansanterveys laitos jne. koskaan tutkinut turhaa työtä ja sen määrää tässä maailmassa tai edes suomessa.

    Sama se mulle maksu tulee turhistakin töistä. Sääliksi vaan joskus käy ihmisiä joita vedetään retkuun 115-0 homehörhötyksillä.
    Luulosairaus on aito ja vakava asia. Siihen sairastuva kehittää aitoja oireita oli aihetta tai ei. Sekin on tutkittua tietoa.

    Äänestä

  • toiminpiteitä; kirjoitti:

    tiedostetaan. Näissä homekohteissa käy jos mitäkin remonttiranea ja hanskin korjauspalvelua ja pintamittarin heiluttajaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä esiintyen asiantuntijoina ymmärtämättä hitustakaan mikrobimaailmasta. Euroja palaa ja aikaa kuluu ennen kuin ihmiset lopulta ymmärtävät ottaa yhteyttä ihan oikeisiin asiantuntijoihin. Onneksi alalle on saatu uusi koulutusmuoto ja vähitellen meillä on yhä enemmän sertifioituja rakennusterveysasiantuntijoita, jotka hallitsevat asian ja kykenevät selvittämään tilanteen suoraan ilman näitä rane ja hanski -vaiheita.

    Äänestä

  • turha työ kirjoitti:

    Niinpä niin. Sitä on vuosien varrella nähty yhtä ja toista sertifikaattia. Ja kouluista tulee jatkuvasti lisää. Kyllä se siitä sitten.

    Äänestä

  • toiminpiteitä kirjoitti:

    Niinpä niin. Sitä on vuosien varrella nähty yhtä ja toista sertifikaattia. Ja kouluista tulee jatkuvasti lisää. Kyllä se siitä sitten.

    on ollut sellaisille kuin kosteusmittaajat, märkätila-asentajat yms., joka edellyttää muutaman päivän koulutusta. Rakennusterveysasiantuntijan koulutukseen menee pari vuotta. Muutaman vuoden kuluttua heitä on sen verran, että sinunkin kaltaisesi voivat siirtyä kokonaan sellaisiin työtehtäviin, joista tiedättekin jotain.

    Äänestä

  • sertifikaatteja kirjoitti:

    eli rakennusterveysasiantuntijakoulutukseen hakevalla on jo oltava alan pohjatutkinto valmiina.

    Äänestä

  • sertifikaatteja kirjoitti:

    on ollut sellaisille kuin kosteusmittaajat, märkätila-asentajat yms., joka edellyttää muutaman päivän koulutusta. Rakennusterveysasiantuntijan koulutukseen menee pari vuotta. Muutaman vuoden kuluttua heitä on sen verran, että sinunkin kaltaisesi voivat siirtyä kokonaan sellaisiin työtehtäviin, joista tiedättekin jotain.

    Kyllähän esim kosteusmittajan sertin saamiseksi pitää jo tietää asioista.Ja onhan se osoitus että asioihin on viitsitty perehtyä,toisin kuin ne jotka ei uskalla yrittää tenttimistä.Ja tietääkseni jos kosteusmittaustentistä pomppaa,uusintaa saa yrittää vasta 2 vuoden päästä.Että eipä vissiin ihan läpihuutojuttu.Eriasia märkätilaserti,se ei vaadi paljoa.

    Äänestä

remontti ammattitaitoisilla työntekijöillä ja laittaa asunnon hintaan remontin verran lisää.

Äänestä

Täällä suurin osa vastaajista on jonkilaisia homehörhöjä jotka kosteutta näkiessä saavat pääkopan käymään kierroksilla. Suosittelen näille suihkun sijaan kosteuspyyhkeitä näin laatat ei kastu eikä paineet nouse. Kannattaa katsoa kenelle myy. Kerrostalon kylppärinkin remontin hinta jää tosi alhaiseksi verrattuna jos alkaa lakiteitse korvauksia hakemaan. Jos ostaisin kerrostalohuoneiston tekisin joka tapauksessa remontin koko huoneistoon oli kunnossa tai ei.

Äänestä
  • .....

    Äänestä

jos kerrot tilanteen ostajalle ja huomioitte kauppahinnassa virheen merkityksen.

Myyjän vastuu on kutakuinkin merkityksetön, koska kysymyksessä on vanha asunto-osakeyhtiö ja virhe on taloyhtiön vastuulle kuuluvissa rakenteissa (eristeissä).

Mieltäsi rauhoittaaksesi voit selailla Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja. Tässä yksi esimerkki:

http://www.kuluttajariita.fi/lautakunnan-ratkaisuja/index.php?action=read&id=443

Äänestä

Kyllä ehdottomasti kannattaa teettää rakennekosteusmittaukset todellisen ammattilaisen tekemänä.Pintakosteusmittarilla tai oikeastaan pitäisi puhua pintakosteudentunnistimesta,SILLÄ EI VOI MÄÄRITTÄÄ MATERIAALIN KOSTEUSPITOISUUTTA,se on ainoastaan suuntaa antava laite.Tuo pintakosteuden havannointikin kannataisi antaa ammattilaisen suoritettavaksi,koska muutoin tulkintavirheet ovat suuret.Pintakosteuden tunnistin soveltuu AINOASTAAN VERTAILEVAAN HAVAINNOINTIIN,vaadi as oy:tä tilaamaan rakenekosteusmittaus,ja kannattaa tehdä vaatimus kirjallisena ja se taloyhtiön tietoon.Näin olet tehnyt voitavasi,ja sinua ei voida jälkikäteen syyttää taloyhtiön toimesta mistään,koska olet epäilyksesi tuonut julki.Ominpäin ei korjauksia kannata mennä tekemään.Jos isännöitsijä ei ala toimenpiteisiin vaadi hallituksen kokous pidettäväksi JA HUOM ISÄNNÖITSIJÄ EI VOI PÄÄTTÄÄ MISTÄÄN ASIOISTA YKSIN ISÄNNOITSIJÄ ON VAIN TALOYHTIÖN PALKOLLINEN isönnöitsijän täytyy alkaa tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin,muutoin ei hoida tehtäviään jos isännöitsijään ei saa vauhtia muutoin niin yllämainittu toimenpide kyllä saa vauhtia.Tai antakaa kenkää.

Äänestä

ja ostaja saa ihmetellä mitä osti.
Sitten kiistät kaiken ja taloyhtiö korjailee jos jotain korjattavaa tulee.

Turha miettiä, tulee vaan pää kipeäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onneton myyjä kirjoitti:

Olemme myymässä kerrostaloasuntoamme. Talo on rakennettu -75 ja edellinen asukas rakennuttanut saunan -84 ja laatoittanut myös silloin kylppärin muovimaton päälle. Ei siis täytä nykyisiä vaatimuksia. Vaihdoimme itse saunan paneelit ja lauteet -06, mutta mieheni ei halunnut silloin vaihtaa kylpyhuoneen laattoja vaikka minä olisin niin halunnut. Silloin isännöitsijä kävi mittaamassa kosteutta kylppärin katosta, ei ollut. Olisiko hän voinut siitä katon mittauksesta päätellä onko muualla kosteutta? Ei siis mitannut muualta. Nyt olen itse alkanut epäilemään olisiko kuitenkin laattojen alla kosteutta. Mitään hajua ei ole ja tehokas lattialämmitys on. Kuitenkin saumat ovat hieman halkeilleet sekä lattiasta että seinistä (ei näkyviä reikiä) ja myöskin joissain saumakohdissa on hieman tummaa jälkeä. En osaa sanoa onko likaa, mutta tavallisella kylppäripesuaineella ei irti lähde. Lisäksi vaihdoimme lattiarakoon silikonit sillä edelliset olivat rumasti likaantuneet. Ne olivat toiselta puolelta jo mustat ja haisivat ehkä hieman kostealle betonille. Jos sieltä nyt paljastuisi kosteutta niin olemmeko myyjinä vastuusta siitä vaikka emme ole remonttia itse tehneet(asunnon ostimme -04) ja teimmekö virheen kun vaihdoimme silikonit? Eli olisiko pitänyt antaa sen olla alkuperäisessä kunnossa? Nythän voidaan väittää, että olemme mahdollisesti epäilleet kosteutta vaikkakin yritimme vain tehdä siitä siistimmän näköisen. Kuinka paljon kylppäriremontti suunnilleen maksaa, lattiapinta-alaa on n.8m2 ja seinässä n. 9m2? Olisiko järkevämpää remontoida itse nyt ja yrittää myydä paritonnia kalliimmalla vai yrittää sopia ostajan kanssa jos he remontoisivat ja alentaisimme hintaa pari tonnia? V...ttaa, ettei silloin saunan korjauksen yhteydessä avattu koko kylppäriä. Kämppä pitäisi saada tammikuun loppuun mennessä myytyä kun uusi on jo ostettu. Mahdollinen ostaja on jo tiedossa, mutta kylppärin tilanteesta ei ole vielä puhuttu, eikä hän ole kyllä kosteusmittaustakaan vaatinut. Haluaisin kuitenkin olla rehti myyjä, enkä toisaalta halua joutua myöhemmin maksumieheksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu