Nisäkasvain?

Heippa

tuossa aiemmin kerroin siitä patista niin epäilen sen olevan nisäkasvain. Onko kellään kokemuksia narttu täyttää 3 v ja on tosi vaisu. Ja apean oloinen. Onko ne yleensä huonolaatusia vai hyvälaatusia?
2293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuollaisen pinnassa olevan pienen kasvaimen leikkaus vaikuttaisi suht helpolta. Eli älä vielä turhia hermoile. Koira saattaa parantua täysin, mutta vanhemmiten tietty voi tulla lisää. Eläinlääkäri toki pyrkii tutkimaan, ettei siitä lähde rihmoja muualle. Meidän 10-vuotiaalla nartulla kovettui koko rinta (mun nyrkkiä isompi oli loppupuolella), josta lähti rihma jo toiseen nisään, mutta eläinlääkäri leikkasi ja oli hyvin toiveikas. Vuoden koira eli kunnes seuraava nisä teki saman. Silloin päätettiin lopettaa, koska koira oli jo vanha ja muutenkin väsynyt.

Äänestä
  • patti oli ihovaurio joka oli tullut ulkoa jostain mihin koira oli osunut, eikä ollut valittanut haavaa. Se haava oli tulehtunut johon sai lääkettä. Eli ei mitään vakavaa kiitos kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoli on suuri kirjoitti:

Heippa

tuossa aiemmin kerroin siitä patista niin epäilen sen olevan nisäkasvain. Onko kellään kokemuksia narttu täyttää 3 v ja on tosi vaisu. Ja apean oloinen. Onko ne yleensä huonolaatusia vai hyvälaatusia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu