Mitä mieltä olette?

Kyllä minä neuvoisin asumaan sen vuoden päivät yhdessä saman katon alla,että oppii näkemään ja tuntemaan toisen puoliskon tavat ja tyylit. molemmin puolin.
Ja vaikka luottaa pitää toiseen ihmiseen puolin ja toisin niin aina pitää jättää väli epäluulolle, että kun ollaan toisesta kaukana niin toinen voi tehä mitä vain ja olla miten vain....
Mutta jos sinusta tuntuu että kihloihin haluat niin onneksi olkoon etukäteen;)
Mutta harkihte kuitenkin
.

silloin kun nykyisen mieheni kanssa seurustelin, asuin ja opiskelin ulkomailla. Näimme harvoin, pisin tauko taisi olla kaksi kuukautta. Ikävöimme valtavasti toisiamme. Niin sitten menimme kihloihin, mies kosi ulkomailla minua ja sen jälkeen se kaikista pahin ikävä jollain tavalla helpotti.
Kun oikein oli ikävä katsoin sitä sormusta, ja tuntui kuin hän olisi ollut taas vieressä. Ja oli ihanaa ajatella häitämme, naimisiinmenoa jne. Meille se oli ehdottomasti hyvä juttu mennä juuri silloin kihloihin :)

ongelman kanssa itsekin tällä hetkellä... Jotenki se tuntuis tosi oudolta mennä kihloihin, ja tietää että yhteen voisimme muuttaa vasta parin vuoden päästä, jos vielä silloinkaan! Toi yks tuossa tuntuu niin oikeelta, ja sen kanssa on ihana olla ne viikot kun ollaan yhdessä, mutta se karu todellisuus iskee vasten kasvoja aina kun on aika erota ja se aika kun ollaan erossa (monta monta kuukautta pahimmillaan).

Ja kohta tuolla herralla alkaa armeijakin, en tiedä sitten että miten sen ajan kanssa... Huoh. Mies on myös tällä suunnalla enempi innoissaan kihloista (onkohan tuolla raukalla edes varaa millaseen sormukseen, hmm...saan ehkä villalangan pätkän sormeeni.. :D ), kuin minä, minä olen aina kyyninen tällaisissa rakkausasioissa, mutta tällä hetkellä tuntuu että mun on vaan pakko alkaa vihdoinkin elää ja olla pelkäämättä pahinta!!

Mutta hyppäänpä hänen viereensä kun minä täällä vielä hänen luonaan olen...!! ;)

Onnea sinulle kaukosuhteilija miten sitten kihlausjutun kanssa käy!! =)

Minusta kihloissa olemiselle ei ole mitään estettä, vaikka eläisikin kaukosuhteessa. Vanhan kansan tapaanhan jos seurustellaan, niin eihän sitä saisi edes asua yhdessä ennen papin aamenta.

Itse menin juuri kihloihin poikaystäväni kanssa, hän nyt tosin asuu Suomessa, mutta emme me silti niin kovin usein toisiamme näe. Olimme olleet mielestämme yhdessä niin kauan, että tulevaisuuskin on yhteinen, joten miksipä ei?

Mielestäni välimatka ei ole mikään este.

Itse olen kauko suhteessa ja kihloissa mutta muutan kyllä kohta hänen luo,puhelimet on sitä varten ja tietolone joten voi pitää yhteyttä vaikka välillä on ikävä mutta aika menee tosi nopeasti niin hyvää kannattaa odottaa Semppiä sinullekkin!!

Itse olen elänyt kolme ja puoli vuotta kaukosuhteessa Suomessa välimatkana n.400km suuntaa vaihtaen ja emme koskaan ole oikeasti asuneet yhdessä. Mieheni kosi minua hieman yllättäen kesällä ja ei olisi tullut mieleenkään vastata kieltävästi.

Sen olen kyllä miettinyt, että naimisiin en kyllä mene kaukosuhteessa, koska silloin se tuntuisi liian rankalta olla naimisissa ja erillään. Aluksi kihlojen jälkeen pelkäsin, lisääntyykö ikävä. Mutta ei onneksi :) Ja kävi tosiaan kuten eräs jo tässä aikaisemmin sanoi, että jotenkin se sormus lämmittää ja tuo olon, että toinen on lähellä. Ja tuo uskoa siihen, että kyllä tämä välimatkasta huolimatta onnistuu. Meneekin tässä varmasti joku vuosi ennen kuin kaukosuhteen piina loppuu. Että menkää kihloihin, jos siltä tuntuu!

Olemme yhdessä olleet reilut viisi vuotta. Siitä etäsuhteessa n. puolet.. Välimatka ollut pahimmillaan n. 400km ja nyt hieman yli 100km. Nähty aina kun mahdollista (joka v-loppu, vaikka opiskellessa kalliiksi tulikin) ja armeijaakin mahtui puoli vuotta aivan suhteen alkuun..

Kihloihin menimme nyt viime v-loppuna, yhteenmuutto luvassa varmaankin ensi vuoden aikana (mikäli löydän oman alani töitä samasta paikasta) ja naimisiin 2009 kesällä/syksyllä..

Kiire ei ole mihinkään; minä 24 ja mies 25.. Meillä on vielä pitkä yhteinen elämä edessä..

Miskipä siis ei kihloihin, vaikka etänä asutaankin??