Valjakkalan

Valjakkalan elinikäinen tuomio johtuu tiettävästi ruotsalaisista, jotka eivät suostu antamaan lupaa armahtamiselle. Ei haluta ärsyttää herrakansaa.
Jos oletetaan, että naimisissa oleva henkilö tekee aviorikoksen arabimaassa, pitäisi samalla lokiikalla antaa Suomessa muutama tuhat raipaniskua.
101091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Elinkautisen. Sehän vain kärsii sitä tuomiota, jonka on ansainnut. Elinikäinen=elinkautinen.

Äänestä

Kyseessä lienee Tarjan ainoa järkevä linjanveto. Ollaan edes siitä onnellisia. Ei Tarjan tarvitse kysellä lupia mistään, kyllä se aivan suvereenisti päättä itse nuo armahdukset. Armahdus ei ole automaatti, vaan tapaukset arvioidaan yksitellen. Ja ko. Valjakkala ei ole kyllä antanut sitten ensimmäistäkään signaalia siitä, että rangaistus olisi saanut mitän aikaan.

Äänestä
  • Valjakkala-poloinen on kärsinyt jo aivan riittävästi.

    Äänestä

aiheellista vapauttaa vielä. Vastahan se oli karannut omille teilleen. Siis viime syksynä.

Äänestä
  • Pidetään vaan häkissä.

    Äänestä

Pasanen murhasi -69 neljä virkatoimessa olevaa poliisia. Mauno armahti vuonna -82. Rangaistus per poliisi vain 3,2 vuotta. Miehet ymmärtävät paremmin miehiä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Pasanen

Äänestä
  • siinä on vissi ero

    Äänestä

  • polkupyörävaras kirjoitti:

    siinä on vissi ero

    Pasanen oli väkivaltainen muijansa ja lapsiensa pieksäjä.
    Pasanen oli juoppohullu.
    Pasanen oli neljän poliisin murhaaja.
    Siitä neljä elinkautista a 3,2 vuotta.
    Tappoi vapauduttuaan vaimonsa.
    Herttaista?

    Äänestä

  • polkupyörävaras kirjoitti:

    siinä on vissi ero

    Valjakkala on vitun pelkurirottalapsentappajaliivavitunnarina.

    Äänestä

Kannattaa myös ottaa huomioon, Valjakkalan käsittämättömät liikkeet, kuten vaihtaa nyt nimensä ruotsalaisen aatelissuvun jaloksi arvostetuksi "Fougantine".
Voisko joku selittää, mitä järkeä tollasessa pullistelussa on tuossa tilanteessa????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


elinikäinen kirjoitti:

Valjakkalan elinikäinen tuomio johtuu tiettävästi ruotsalaisista, jotka eivät suostu antamaan lupaa armahtamiselle. Ei haluta ärsyttää herrakansaa.
Jos oletetaan, että naimisissa oleva henkilö tekee aviorikoksen arabimaassa, pitäisi samalla lokiikalla antaa Suomessa muutama tuhat raipaniskua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu