Olette ehkä huomanneet, ettei Ninan Meganium
käytä muita hyökkäyksiä, kuin Taklausta,
Viiltolehteä ja kehopuskua. Tämä johtuu siitä,
etten tiedä muita ruohohyökkäyksiä suomeksi. Otan
kyllä pian selvää. No, rattoisia(?) hetkiä Ninan
parissa:
Illalla: Uuuu.... rakas päiväkirja!
Saavuimme juuri Robin kanssa Alazea Towniin.
Olin väärässä, eiliset grillimakkarat olivat
hyviä! Sen täytyy johtua minun äärettömän kovasta
nälästäni. Robbie ei ottanut pusua uusiksi, vielä
sinä iltana.
Minä heräsin, kun Robin Ponyta nuuhkaisi minua
kevyesti.
"Huomenta!" Rob huudahti iloisesti vähän
kauempaa.
"Mmmm", minä mumisin unenpöpperöisenä.
"Ota kiinni!" Rob viskasi minua omenalla.
"Ääk!" sain omenan kiinni vaivoin.
"Laita tavarasi kasaan, niin lähdetään! Meidän
olisi hyvä päästä tänään Alazea Towniin ja minä
ainakin haluan käydä matkalla katsomassa Ruins of
Alphia!"
"Ai. No, mennään vaan, minä ainakaan en ole
koskaan käynyt siellä", minä haukkasin palan
omenaa.
Pian me jo ratsastimmekin Robin Ponytoilla
kohti Ruins of Alphia.
"Mielenkiintoista vierailua Ruins of Alphilla!"
vartija toivotti, kun kävelimme vartijan talon
läpi.
"Minä haluaisin napata Unownin!" Rob huudahti.
"Se voi olla hieman hankalaa", minä totesin.
Me pistäydyimme ensiksi Unown-tutkimus labraan.
"Päivää...?" Robbie sanoi varovasti.
"Päivää päivää. Keitäs te olette?" kysyi eräs
professoreista, joka kyyristeli työpöpytänsä
ympärillä.
"Minä olen Nina ja tuo on Robbie", minä
esittelin ja Rob katsoi minuun merkitsevästi.
"Vai niin. Minä olen professori Newman, tutkin
Unowneja, kaikkea niihin liittyvää."
Minä kurkkasin Newmanin olan yli. Näin
palapelinpalojen kaltaisia kivilaattoja.
"Mitä nuo ovat, herra Newman?" minä kysyin
kummastuneena.
"Ne ovat erittäin vanhoja kivilaattoja.
Yritämme ratkaista niiden arvoitusta ja
merkitystä. Ne löytyivät vast ikään raunioista.
Ja sanokaa Calvin vaan."
"Jaa, minusta tuo näyttää ihan palapeliltä",
totesin.
"Osaisitko sinä sitten ratkaista tämän
palapelin, nuori neiti?" Calvin käänsi katseensa
ensimmäistä kertaa pois laatoista.
"Voinhan aina yrittää!" totesin reippaasti.
"Minä voin myös", Rob ei halunnut jäädä
ulkopuoliseksi.
Siinä me ratkoimme aikamme 'palapeliä'. Pian
paloista näytti alkavan muodostua jotain.
"Hei, tämähän on joku Pokèmon!" Rob huusi.
"Mutta mikä?" minä mietin ja me jatkoimme
pakertamista.
"Jos vaihdamme kuitenkin näiden palojen paikkaa
niin tämä näyttää ihan - Charizardilta!" minä
keksin ja painoin laatat paikalleen.
"Siinä se on!" Robkin totesi.
"Katsokaa pro- ei vaan Calvin, se on valmis!"
minä kiljaisin.
"Ei mutta tämähän kummaa. Minä olen miettinyt
tätä päivä tolkulla ja sitten tulette te ja
ratkaisette tämän vajaassa tunnissa!" Calvin
ihmetteli.
Minä hymyilin.
"No, minäpä palkitsen teidät tästä hyvästä.
Tämä teidän keksintönne voi olla ratkaiseva
käänne koko Unown-tutkimuksessa! Joten, annan
teille erään HYVIN harvinaisen ja arvokkaan
Pokemonin. Kas tässä, olkaa hyvä!" Calvin ojensi
meille pokepalloa.
"Kiitos", me mutisimme. "Meidän on nyt
lähdettävä jatkamaan matkaamme, kello on jo
paljon. Näkemiin!"
"Näkemiin, ihmelapset!" Calvin huiskutti
peräämme, kun me lähdimme vartijan talon kautta
kohti Union Cavea.
"Ihmelapset. On siinä nimitys, mutta eiköhän
katsota, mitä pokepallosta löytyy!" minä
hihkaisin ja riuhtaisin pokepallon Robilta. "Tule
ulos, kuka lienetkin!"
Meidän eteemme ilmestyi tummia ääriviivoja....
"Unown!" me henkäisimme yhtä aikaa.
"Siistiä!" Robbie oli haltioissaan.
Minä en itse asiassa erityisemmin pidä
Unowneista, ne ovat jotenkin niin - outoja.
Siksipä sanoin:
"Kuule Rob. Minusta tuo on ihan r:n muotoinen,
joten sinä saat sen!" se oli suuri lahjoitus
minulta.
"Wow, Nina sinä olet mahtava, todella reilu!"
Rob henkäisi. Hän tuli minun luokseni ja
silloin...silloin se taas tapahtui! Robbie
suuteli minua suoraan suulle! Pidempään!
Sitten hän vetäytyi hieman hämmentyneenä
kauemmas ja alkoi touhuta pirteästi, aivan, kuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hän kaivoi kameransa esiin ja otti Unownista
kuvan. Sitten hän heitti pokepallon ilmaan ja
otti Unownin takaisin.
"Minun neljäs Pokemonini. Vitsi, Nina, sinä
olet tosi reilu!"
Me kiipesimme taas Ponytojen selkään ja
ratsastimme kohti Union Cavea.
Luolan suulle tullessamme Rob otti Ponytat
takaisin palloihin, luolassa oli epätasainen
pohja, Ponytat olisivat saattaneet loukata
jalkansa.
Luolassa oli hämärää. Me kävelimme aluksi
eteenpäin käsikopelolla, kunnes silmämme
tottuivat pimeeän. Jostain kauempaa kuului
miesten möreää naurua.
"Kuuletko?" minä kysyin.
"Joo. Kuulostaa...kolkolta", Rob kuiskasi.
Kulman takana törmäsimme naurajiin. He olivat
kolme lihavaa miestä.
"Katso Anton, kaksi penskaa", yksi sanoi ja
nauroi.
"Niinpä näkyy ja heillä on pokepallojakin!"
nauroi Antoniksi kutsuttu. Kummia naurajia.
"Otellaan penskat, tästä ette selviä!" nauroi
kolmas.
"Minä ottelen kahta vastaan, ottele sinä yhtä",
Rob asettui suojelevasti eteeni.
"Ei Robbie, minä ottelen kahta vastaan!" minä
panin vastaan.
Siinä samassa pokepallo jo lensikin ilmassa ja
esiin putkahti Machop. "Kaksi kahta vastaan",
haastaja oli Anton.
"Hyvä on, matkaan, Seel!" minä huusin. Sitten
muistin, että Seel oli vasta poikanen ja nämä
ukot vaikuttivat pelottavilta. Tehty mikä tehty,
pitäisihän Seelinkin saada kokemusta jostain.
Rob ja toinen miehistä siirtyivät hieman
kauemmas ottelemaan.
"Hahaa, tuollainen rääpäle! Tee siitä selvää
karateiskulla Machop!" Anton nauroi.
"Varo Seel! Vesitykki!" minä kiljuin.
Seel totteli ja Machop sai vesitykin päällensä
ennen, kuin ehti satuttaa Seeliä. Machop pyörtyi.
"Hyvä, erinomaista Seel!" minä kehuin pientä
Seeliäni.
"Seel!" se tuuletti voittoaan.
"Tästä on nyt leilli kaukana, penska, matkaan,
Graveler!" Anton mylväisi ja alkoi sitten nauraa.
"Takaisin, Seel, matkaan Meganium!" minä huusin
voitontahtoisesti.
"Ei voi olla. Ei tuollaisella penskalla voi
olla vielä Meganiumia!" Anton rääkäisi.
"Ehkei, mutta nyt on!" minä
laukaisin. "Meganium, viiltolehti!"
Heinä voittaa kiven. Se on saletti. Niin kävi
nytkin. Graveler pyörtyi.
"Hahaa!" minä nauroin puolestani.
"Ei voi olla, Anton ei ikinä häviä!", Anton
mylvi.
"Nyt hävisi!" minua ei ukon jykevä olemus
pelottanut enää tippaakaan.
Vilkaisin Robia. Se taisteli parasta aikaaa
Ponytallaan Kangaskhania vastaan. Ponyta voitti.
Rob käveli minun luokseni suu virneessä.
"Ja nyt, toinen haastajani?" minä kysyin itse
varmasti.
"Minä ottelin jo kaksi", Robbie virnisti.
"Teit mitä?" minä kiljuin. "Minun piti tehdä
se!"
"Minä kerkesin."
Minä olin silmittömän raivostunut Robille. Se
petturi.
"Nyt saatte luvan neuvoa meidätulos luolasta",
Rob sanoi Antonille.
"Tuosta seuraavasta haarasta vasempaan ja
sitten vähän matkaa eteenpäin, niin luolan
suuaukko on siinä oikealla", sanoi yksi
nimeämättä jäänyt.
Minä pidin Robille mykkäkoulua koko loppumatkan.
"Hei älä viitsi", Rob sanoi vähän ennen Alazea
Townia.
Hetken päästä minä aloin jo puhua hänelle. Nyt
olen jo MELKEIN leppynyt Robille. Melkein.
Tänään oli sangen kuuma päivä. Me lähdemme
vielä käyttämään Pokemonejamme uimassa, ennen
kuin syömme iltapalaa. No niin, hei vaan.
JATKUU...
käytä muita hyökkäyksiä, kuin Taklausta,
Viiltolehteä ja kehopuskua. Tämä johtuu siitä,
etten tiedä muita ruohohyökkäyksiä suomeksi. Otan
kyllä pian selvää. No, rattoisia(?) hetkiä Ninan
parissa:
Illalla: Uuuu.... rakas päiväkirja!
Saavuimme juuri Robin kanssa Alazea Towniin.
Olin väärässä, eiliset grillimakkarat olivat
hyviä! Sen täytyy johtua minun äärettömän kovasta
nälästäni. Robbie ei ottanut pusua uusiksi, vielä
sinä iltana.
Minä heräsin, kun Robin Ponyta nuuhkaisi minua
kevyesti.
"Huomenta!" Rob huudahti iloisesti vähän
kauempaa.
"Mmmm", minä mumisin unenpöpperöisenä.
"Ota kiinni!" Rob viskasi minua omenalla.
"Ääk!" sain omenan kiinni vaivoin.
"Laita tavarasi kasaan, niin lähdetään! Meidän
olisi hyvä päästä tänään Alazea Towniin ja minä
ainakin haluan käydä matkalla katsomassa Ruins of
Alphia!"
"Ai. No, mennään vaan, minä ainakaan en ole
koskaan käynyt siellä", minä haukkasin palan
omenaa.
Pian me jo ratsastimmekin Robin Ponytoilla
kohti Ruins of Alphia.
"Mielenkiintoista vierailua Ruins of Alphilla!"
vartija toivotti, kun kävelimme vartijan talon
läpi.
"Minä haluaisin napata Unownin!" Rob huudahti.
"Se voi olla hieman hankalaa", minä totesin.
Me pistäydyimme ensiksi Unown-tutkimus labraan.
"Päivää...?" Robbie sanoi varovasti.
"Päivää päivää. Keitäs te olette?" kysyi eräs
professoreista, joka kyyristeli työpöpytänsä
ympärillä.
"Minä olen Nina ja tuo on Robbie", minä
esittelin ja Rob katsoi minuun merkitsevästi.
"Vai niin. Minä olen professori Newman, tutkin
Unowneja, kaikkea niihin liittyvää."
Minä kurkkasin Newmanin olan yli. Näin
palapelinpalojen kaltaisia kivilaattoja.
"Mitä nuo ovat, herra Newman?" minä kysyin
kummastuneena.
"Ne ovat erittäin vanhoja kivilaattoja.
Yritämme ratkaista niiden arvoitusta ja
merkitystä. Ne löytyivät vast ikään raunioista.
Ja sanokaa Calvin vaan."
"Jaa, minusta tuo näyttää ihan palapeliltä",
totesin.
"Osaisitko sinä sitten ratkaista tämän
palapelin, nuori neiti?" Calvin käänsi katseensa
ensimmäistä kertaa pois laatoista.
"Voinhan aina yrittää!" totesin reippaasti.
"Minä voin myös", Rob ei halunnut jäädä
ulkopuoliseksi.
Siinä me ratkoimme aikamme 'palapeliä'. Pian
paloista näytti alkavan muodostua jotain.
"Hei, tämähän on joku Pokèmon!" Rob huusi.
"Mutta mikä?" minä mietin ja me jatkoimme
pakertamista.
"Jos vaihdamme kuitenkin näiden palojen paikkaa
niin tämä näyttää ihan - Charizardilta!" minä
keksin ja painoin laatat paikalleen.
"Siinä se on!" Robkin totesi.
"Katsokaa pro- ei vaan Calvin, se on valmis!"
minä kiljaisin.
"Ei mutta tämähän kummaa. Minä olen miettinyt
tätä päivä tolkulla ja sitten tulette te ja
ratkaisette tämän vajaassa tunnissa!" Calvin
ihmetteli.
Minä hymyilin.
"No, minäpä palkitsen teidät tästä hyvästä.
Tämä teidän keksintönne voi olla ratkaiseva
käänne koko Unown-tutkimuksessa! Joten, annan
teille erään HYVIN harvinaisen ja arvokkaan
Pokemonin. Kas tässä, olkaa hyvä!" Calvin ojensi
meille pokepalloa.
"Kiitos", me mutisimme. "Meidän on nyt
lähdettävä jatkamaan matkaamme, kello on jo
paljon. Näkemiin!"
"Näkemiin, ihmelapset!" Calvin huiskutti
peräämme, kun me lähdimme vartijan talon kautta
kohti Union Cavea.
"Ihmelapset. On siinä nimitys, mutta eiköhän
katsota, mitä pokepallosta löytyy!" minä
hihkaisin ja riuhtaisin pokepallon Robilta. "Tule
ulos, kuka lienetkin!"
Meidän eteemme ilmestyi tummia ääriviivoja....
"Unown!" me henkäisimme yhtä aikaa.
"Siistiä!" Robbie oli haltioissaan.
Minä en itse asiassa erityisemmin pidä
Unowneista, ne ovat jotenkin niin - outoja.
Siksipä sanoin:
"Kuule Rob. Minusta tuo on ihan r:n muotoinen,
joten sinä saat sen!" se oli suuri lahjoitus
minulta.
"Wow, Nina sinä olet mahtava, todella reilu!"
Rob henkäisi. Hän tuli minun luokseni ja
silloin...silloin se taas tapahtui! Robbie
suuteli minua suoraan suulle! Pidempään!
Sitten hän vetäytyi hieman hämmentyneenä
kauemmas ja alkoi touhuta pirteästi, aivan, kuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hän kaivoi kameransa esiin ja otti Unownista
kuvan. Sitten hän heitti pokepallon ilmaan ja
otti Unownin takaisin.
"Minun neljäs Pokemonini. Vitsi, Nina, sinä
olet tosi reilu!"
Me kiipesimme taas Ponytojen selkään ja
ratsastimme kohti Union Cavea.
Luolan suulle tullessamme Rob otti Ponytat
takaisin palloihin, luolassa oli epätasainen
pohja, Ponytat olisivat saattaneet loukata
jalkansa.
Luolassa oli hämärää. Me kävelimme aluksi
eteenpäin käsikopelolla, kunnes silmämme
tottuivat pimeeän. Jostain kauempaa kuului
miesten möreää naurua.
"Kuuletko?" minä kysyin.
"Joo. Kuulostaa...kolkolta", Rob kuiskasi.
Kulman takana törmäsimme naurajiin. He olivat
kolme lihavaa miestä.
"Katso Anton, kaksi penskaa", yksi sanoi ja
nauroi.
"Niinpä näkyy ja heillä on pokepallojakin!"
nauroi Antoniksi kutsuttu. Kummia naurajia.
"Otellaan penskat, tästä ette selviä!" nauroi
kolmas.
"Minä ottelen kahta vastaan, ottele sinä yhtä",
Rob asettui suojelevasti eteeni.
"Ei Robbie, minä ottelen kahta vastaan!" minä
panin vastaan.
Siinä samassa pokepallo jo lensikin ilmassa ja
esiin putkahti Machop. "Kaksi kahta vastaan",
haastaja oli Anton.
"Hyvä on, matkaan, Seel!" minä huusin. Sitten
muistin, että Seel oli vasta poikanen ja nämä
ukot vaikuttivat pelottavilta. Tehty mikä tehty,
pitäisihän Seelinkin saada kokemusta jostain.
Rob ja toinen miehistä siirtyivät hieman
kauemmas ottelemaan.
"Hahaa, tuollainen rääpäle! Tee siitä selvää
karateiskulla Machop!" Anton nauroi.
"Varo Seel! Vesitykki!" minä kiljuin.
Seel totteli ja Machop sai vesitykin päällensä
ennen, kuin ehti satuttaa Seeliä. Machop pyörtyi.
"Hyvä, erinomaista Seel!" minä kehuin pientä
Seeliäni.
"Seel!" se tuuletti voittoaan.
"Tästä on nyt leilli kaukana, penska, matkaan,
Graveler!" Anton mylväisi ja alkoi sitten nauraa.
"Takaisin, Seel, matkaan Meganium!" minä huusin
voitontahtoisesti.
"Ei voi olla. Ei tuollaisella penskalla voi
olla vielä Meganiumia!" Anton rääkäisi.
"Ehkei, mutta nyt on!" minä
laukaisin. "Meganium, viiltolehti!"
Heinä voittaa kiven. Se on saletti. Niin kävi
nytkin. Graveler pyörtyi.
"Hahaa!" minä nauroin puolestani.
"Ei voi olla, Anton ei ikinä häviä!", Anton
mylvi.
"Nyt hävisi!" minua ei ukon jykevä olemus
pelottanut enää tippaakaan.
Vilkaisin Robia. Se taisteli parasta aikaaa
Ponytallaan Kangaskhania vastaan. Ponyta voitti.
Rob käveli minun luokseni suu virneessä.
"Ja nyt, toinen haastajani?" minä kysyin itse
varmasti.
"Minä ottelin jo kaksi", Robbie virnisti.
"Teit mitä?" minä kiljuin. "Minun piti tehdä
se!"
"Minä kerkesin."
Minä olin silmittömän raivostunut Robille. Se
petturi.
"Nyt saatte luvan neuvoa meidätulos luolasta",
Rob sanoi Antonille.
"Tuosta seuraavasta haarasta vasempaan ja
sitten vähän matkaa eteenpäin, niin luolan
suuaukko on siinä oikealla", sanoi yksi
nimeämättä jäänyt.
Minä pidin Robille mykkäkoulua koko loppumatkan.
"Hei älä viitsi", Rob sanoi vähän ennen Alazea
Townia.
Hetken päästä minä aloin jo puhua hänelle. Nyt
olen jo MELKEIN leppynyt Robille. Melkein.
Tänään oli sangen kuuma päivä. Me lähdemme
vielä käyttämään Pokemonejamme uimassa, ennen
kuin syömme iltapalaa. No niin, hei vaan.
JATKUU...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan kiva tarina!
Jatkaisitko niitä lisää!?
Tuon textin myöhemmin luettuani löysin moniakin
virheitä, mutt tahtoisin korjata ainakin leikki,
ei leilli ja sitten meidät ulos ei meidätulos.
Muita en nyt muista, mutta toivottavasti niitä ei
llut häiritsevän paljon...=)
Jatka samaan malliin! :)