Kenen etu

tärkein. Jäin pohdiskelemaan asiaa sen jälkeen, kun olin lukenut Suomenmaata joka on erään Kainuun suuren puolueen äänitorvena. Piirin puheenjohtaja toivoo ja piiri hakee lisärahaa, 10 000 euroa, puolueelta ensi vuoden maakuntavaaleihin. Puolueen tuki olisi järkevää siksi, että se takaisi kunnollisen vaalityön ja tuloksen. Piirin puheenjohtajan mukaan näissä vaaleissa ratkaistaan se säilyykö valta ja asema tällä puolueella.
Kenen etu on tärkein? Ei ainakaan kainuulaisten etu, kun koko jutun lukee kokonaan. Tärkeintä on saada niin paljon rahaa, että sen avulla saadaan meno jatkumaan entisellään ja omat asemat pidettyä. Tärkeintä onkin omien asemien säilyttäminen.
Näin kirjoittaa Suomenmaa ja jatkaa; Kainuun-piiri haluaa sananvaltaa ehdokas asetteluun. Aikaisemmin on ollut 39 valtuutettua ja nyt lukumäärä on nousemassa 59 valtuutettuun ja piiri haluaa katsoa että ehdolle tulee oikean mielisiä ehdokkaita. Entisten puolueen ehdokkaiden on oltava eturintamassa ehdolla siksi, että he ovat valmiiksi tunnettuja Kainuussa?
Lisää kokous palkkioiden nostajia kuuliaisten kerhoon. Tärkeimpänä tehtävänä on turvata puolueiden omat edut maakunnassa.
Olen koettanut tirkistellä kahden muun suuren asioita, mitä ne aikovat tehdä vaaleissa. Sama meno on luvassa sielläkin, omien asemien turvaaminen.
Jokainen kehittelee tällä hetkellä omia meheviä vaalilupauksiaan, miten he saavat höynäytettyä vaalikarjaa. Muutama hyvä lupaus on jo valmiina.
Tässäpä muutama asientynkä jatusteltavaksi illan kähmyssä.
61207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä äänestän vain niitä tyyppejä jotka suhtautuvat kriittisesti Kainuun malliin ja maakuntahallintoon.

Äänestä

Kyllä kait se yrjöpoikakin tuon tietänee, sentäs senverta jo nähneenä: keskustan, sdp:n, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja monien muiden etua nämä vaalirahat palvelevat.
Mielenkiinnolla seurailin aluksi Kelan Antin edesottamuksia maakuntavaltuustossa, mutta taitaneet keskustan jyrät panna miehen ruotuun kun ei ole viimeaikoina ääntä pahemmin kuulunut.
Moni muukin siellä vallan kahvassa joo-miehenä tahi naisena roikkuu. Tavan vuoksi niitä sinne äänestellään, "kun oot siellä jo ollut ja tavat tiijjät, niin äänestetään Kalle, Pirkko tmv. jatkopestille".. nyt vaan alkaa äänestäjien käyttäytyminen ja puoluepolitikointi tehdä karmaisevaa tuhoa kansalaisen kannalta katsottuna.

Kokoomus teki viime eduskuntavaaleissa karmaisevan ja suuremman luokan mokan, lupaili kuuta taivaalta aikomustakaan ottaa täyttä vastuuta äänestäjien toiveiden täyttymisestä. No, pääsivät sentään hallitukseen...luulen hallituskaudesta tulevan vaikean

Eduskunnassa ja päättävillä paikoilla on paljon semmoisia ammattipoliitikkoja joilla ei ole minkäänlaista käsitystä "oikeista" töistä. Siis töistä joita kansa tekee. Mielestäni ainakin viiden tai kymmenen vuoden työkokemus pitäisi politiikkaan ryhtyvältä vaatia ja viimeistään kolmen eduskuntakauden välein pitäisi olla neljä vuotta ihan "hanttihommissa" jotta käsitys "oikeista" töistä päivittyisi

Äänestä
  • asioita, niin alkaa piirtyä se oikea kuva politiikan nimissä toteutettavasta ja verovaroilla maksettavasta "sirkuksesta".

    Nähdäänhän se tälläkin hetkellä, mitä siitä seuraa, kun ainoana kriteerinä on sopivan värinen jäsenkirja ja aina ruskea, notkea kieli.

    Miten tärkejää olikaan seurata poliitikkojen edesottamuksia ja havaintojen pohjalta piirtää äänestyskopissa se oma ratkaisu.

    Politiikkaahan on kaikki yhteisten asioijen hoitaminen. Kyllä se diktatuurin aina voittaa. Ne ajattelemattomat tunarit pilaavat järjestelmän ja porukan. Joka tapauksessa ne asiat on hoijettava, mutta kunnolla. Päällimäiseksi tahtoo vain nousta se puoluepukarointi, jolloin itse asiat jäävät sivuseikaksi.

    Vika taitaa vain olla siinä, että nämä valitut eivät sitten vilikasekkaan kansaan päin, kun vasta muutama viikko ennen uusia vaaleja. Jos niillä olisi sillä tavalla älliä, että kuuntelisivat ja toimisivat valtakirjan antajien käsityksen pohjalta, niin varmasti tilanne olisi nytkin paljon parempi.

    Mutta, kun tunnetaan vain se vallanjako, jossa on: VALTA, MIELIVALTA JA ARVOVALTA. Se on typerä vallan kolmijako ja sen huomaa.

    Äänestä

  • se pakkaa olemaan, äänestetään niitä vanhoja luullen, että ne tunnetaan. Tietyllä tavalla näin onkin, mutta miksi ei haeta muutosta silloin kun nähdään, ettei tästä mitään tule?
    Valtuustoissa istuu paljon sellaista väkeä joka ei koskaan ole avannut suutaan valtuustokeskusteluissa. Nämä viisaat sitten viiden valtuustokauden jälkeen ovat esitys listalle kunnallisneuvoksiksi, kunta hakee ja maksaa. Juuri nämä ovat puolueille kullanarvoisia ääntenkerääjiä.
    Ensi vuonna nähdään meillä Kainuussakin erinomaisen hyviä lupauksia onnellisesta tulevaisuudesta joka häämöttää taivaanrannassa, kunhan valitsette meidät jatkamaan. Mainoksissa tullaan korostamaan jatkuvuutta ja ihmisläheisyyttä. Terveydenhuollon turvaaminen on ensisijainen tehtävä näillä kansan suosikeilla.
    Antti on hiljentynyt, lieköhän turhautuminen astunut kehiin ja voimattomuus jatkaa yksinäistä työtään ryhmässä. Isot ryhmät osaavat työpaikka kiusata erimieliset ulos, halutaan olevan vaaleissa mukana, mutta muuta ryhmä ja sen valtiaat eivät sitten annakkaan. Maakunnan julkinen sana on myös mukana alistamis talkoissa, tee siinä sitten töitä.
    Eväitä kyllä olisi siihen että ensi syksynä uudet voimat voisi astua kehiin päätöksen tekijöiksi. Mikä on se ryhmä tai puolue joka sen kanavoisi, siinäpä kysymys. Löytyisikö siihen riittävästi uusia kasvoja työtä tekemään kansalaisten hyväksi. Siis sellaisia joilla on todellinen tuntumaa arkeen ja riittävästi niinsaanottua maalaisjärkeä. Kyllä niitä maakunnassa on, lähtevätkö vaaleihin onkin eri juttu.

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    se pakkaa olemaan, äänestetään niitä vanhoja luullen, että ne tunnetaan. Tietyllä tavalla näin onkin, mutta miksi ei haeta muutosta silloin kun nähdään, ettei tästä mitään tule?
    Valtuustoissa istuu paljon sellaista väkeä joka ei koskaan ole avannut suutaan valtuustokeskusteluissa. Nämä viisaat sitten viiden valtuustokauden jälkeen ovat esitys listalle kunnallisneuvoksiksi, kunta hakee ja maksaa. Juuri nämä ovat puolueille kullanarvoisia ääntenkerääjiä.
    Ensi vuonna nähdään meillä Kainuussakin erinomaisen hyviä lupauksia onnellisesta tulevaisuudesta joka häämöttää taivaanrannassa, kunhan valitsette meidät jatkamaan. Mainoksissa tullaan korostamaan jatkuvuutta ja ihmisläheisyyttä. Terveydenhuollon turvaaminen on ensisijainen tehtävä näillä kansan suosikeilla.
    Antti on hiljentynyt, lieköhän turhautuminen astunut kehiin ja voimattomuus jatkaa yksinäistä työtään ryhmässä. Isot ryhmät osaavat työpaikka kiusata erimieliset ulos, halutaan olevan vaaleissa mukana, mutta muuta ryhmä ja sen valtiaat eivät sitten annakkaan. Maakunnan julkinen sana on myös mukana alistamis talkoissa, tee siinä sitten töitä.
    Eväitä kyllä olisi siihen että ensi syksynä uudet voimat voisi astua kehiin päätöksen tekijöiksi. Mikä on se ryhmä tai puolue joka sen kanavoisi, siinäpä kysymys. Löytyisikö siihen riittävästi uusia kasvoja työtä tekemään kansalaisten hyväksi. Siis sellaisia joilla on todellinen tuntumaa arkeen ja riittävästi niinsaanottua maalaisjärkeä. Kyllä niitä maakunnassa on, lähtevätkö vaaleihin onkin eri juttu.

    Perustetaan IRTI MAAKUNTAHALLINNOSTA-vaaliliitto, joka on aito vaihtoehto nykyiselle alasajon ja kurjistamisen linjalle.

    Äänestä

  • vaaliliitto kirjoitti:

    Perustetaan IRTI MAAKUNTAHALLINNOSTA-vaaliliitto, joka on aito vaihtoehto nykyiselle alasajon ja kurjistamisen linjalle.

    ylempänä tuosta jutusta jo jonniinverran. Elikkäpätuossa Terveyskeskukset suletaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yrjöpoeka kirjoitti:

tärkein. Jäin pohdiskelemaan asiaa sen jälkeen, kun olin lukenut Suomenmaata joka on erään Kainuun suuren puolueen äänitorvena. Piirin puheenjohtaja toivoo ja piiri hakee lisärahaa, 10 000 euroa, puolueelta ensi vuoden maakuntavaaleihin. Puolueen tuki olisi järkevää siksi, että se takaisi kunnollisen vaalityön ja tuloksen. Piirin puheenjohtajan mukaan näissä vaaleissa ratkaistaan se säilyykö valta ja asema tällä puolueella.
Kenen etu on tärkein? Ei ainakaan kainuulaisten etu, kun koko jutun lukee kokonaan. Tärkeintä on saada niin paljon rahaa, että sen avulla saadaan meno jatkumaan entisellään ja omat asemat pidettyä. Tärkeintä onkin omien asemien säilyttäminen.
Näin kirjoittaa Suomenmaa ja jatkaa; Kainuun-piiri haluaa sananvaltaa ehdokas asetteluun. Aikaisemmin on ollut 39 valtuutettua ja nyt lukumäärä on nousemassa 59 valtuutettuun ja piiri haluaa katsoa että ehdolle tulee oikean mielisiä ehdokkaita. Entisten puolueen ehdokkaiden on oltava eturintamassa ehdolla siksi, että he ovat valmiiksi tunnettuja Kainuussa?
Lisää kokous palkkioiden nostajia kuuliaisten kerhoon. Tärkeimpänä tehtävänä on turvata puolueiden omat edut maakunnassa.
Olen koettanut tirkistellä kahden muun suuren asioita, mitä ne aikovat tehdä vaaleissa. Sama meno on luvassa sielläkin, omien asemien turvaaminen.
Jokainen kehittelee tällä hetkellä omia meheviä vaalilupauksiaan, miten he saavat höynäytettyä vaalikarjaa. Muutama hyvä lupaus on jo valmiina.
Tässäpä muutama asientynkä jatusteltavaksi illan kähmyssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu