Sanonko ####

Tää nainen on aika monimutkainen, eikä siitä ota selvää mitä se haluaa. Ei se taida oikein itsekään tietää. Pitäis varmaan jonkun kertoa sille millanen tosimiäs mä oikeesti olen, kun se ei sitä itse tajua. Käsittämätöntä, ettei nainen heti lankea kun minut tapaa. Outoa, mä oon sentään aika peto, tiikeri...
371557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

on sulla asiat huonosti...hehehehee
Langetessa voi polviin sattua,et josko siinä syy....

Äänestä
  • Kauhee tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne taas rinnassa. On koko aika pala kurkussa ja henkeä ahdistaa. Alkoi siitä hetkestä kun tulin tänään kotiin. Tuntuu niinkuin olisin ainoa ihminen koko maapallolla, kaikki muut on ihan eri aaltopituudella. En näe mitään mahdollisuutta että koskaan löytäisin ketään kumppania itselleni, jonka kanssa olisi samoja ajatuksia. En myöskään pysty menemään ihmisten seuraan, esim. kaupungille. Se ahdistaisi vielä enemmän kun muut pitäisivät hauskaa ja mulla taas ei olisi. Johan se jo viime lauantaina nähtiin.

    Äänestä

kaikki eivät pidä tiikereistä, eivätkä itsensä kehujista.

Äänestä
  • sellaisen kiltin, rauhallisenoloisen mukavan tytsyn, jolla olisi kuitenkin vähän pilkettä silmäkulmassa. Sais olla ujohko, muttei kuitenkaan täysin hiljainen. Tapasin just yhden naisen joka oli muuten kaikkea tota, mutta sillä ei ollut pilkettä silmäkulmassa ja se oli täysin hiljainen. No siitä ei sitten tullut mitään ja nyt harmittaa taas olla yksin.

    Äänestä

Ihminen pn pohjimmiltaan monimutkainen ja aika harva itseään ymmärtää.Lopulta onko pakko ymmärtää?
Itse en oikein haekkaan tilannetta,että joka nainen minuun lankeaa.Yksi hyvä suhde riittää ja on antoisa.Kun suhde on hyvä ja toimiva,niin ehkä
siellä kissoja ja tiikereitäkin vilahtelee.
Tuo lankeaminen on aika huono sana.Ehkä on syytä arvostaan naisa ja nähdä asiat pikkuisen eri tavoin.
Minusta toisensa löytäminen on sellainen iloinen ja positiivinen juttu.Ennen muuta tasapainoinen.
Mutta oikeen kivaa iltaa sinulle ja
iloista mieltä!!!

Äänestä
  • Miksi kaikki on niin kalseita ja tympeitä ja varuillaan heti alusta lähtien? Miksei kukaan ole avoin ja ystävällinen ja kiinnostunut tutustumaan uuteen ihmiseen? Miksi pitää nähdä monen kuukauden työ ja vaiva että saa voitettua jonkun hyväksynnän? Vittuako mua enää siinä vaiheessa se kiinnostaa! En jaksa että aina pitää tuntea joku monta kuukautta ennenkuin päästään ystäviksi. En jaksa että kaikessa on aina jotain salamyhkäisiä taka-ajatuksia, joita minä en ymmärrä ja saan sitten vaan ihmetellä että miksi tuo noin käyttäytyy? En jaksa että en koskaan kelpaa kellekään. En jaksa että minulla on aina niin huonot jutut ettei niitä kukaan jaksa kuunnella. En jaksa että en osaa ilmaista itseäni vapaasti, niinkuin jotkut, vaan olen aina vaikea ja omituinen. Ei ihme etten kelpaa kellekään.

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    Miksi kaikki on niin kalseita ja tympeitä ja varuillaan heti alusta lähtien? Miksei kukaan ole avoin ja ystävällinen ja kiinnostunut tutustumaan uuteen ihmiseen? Miksi pitää nähdä monen kuukauden työ ja vaiva että saa voitettua jonkun hyväksynnän? Vittuako mua enää siinä vaiheessa se kiinnostaa! En jaksa että aina pitää tuntea joku monta kuukautta ennenkuin päästään ystäviksi. En jaksa että kaikessa on aina jotain salamyhkäisiä taka-ajatuksia, joita minä en ymmärrä ja saan sitten vaan ihmetellä että miksi tuo noin käyttäytyy? En jaksa että en koskaan kelpaa kellekään. En jaksa että minulla on aina niin huonot jutut ettei niitä kukaan jaksa kuunnella. En jaksa että en osaa ilmaista itseäni vapaasti, niinkuin jotkut, vaan olen aina vaikea ja omituinen. Ei ihme etten kelpaa kellekään.

    Kyllä sinä mulle kelpaat!

    Olet syntynyt väärään maahan tai oikeaan maahan, mutta väärään aikaan...

    Äänestä

  • Suttura kirjoitti:

    Kyllä sinä mulle kelpaat!

    Olet syntynyt väärään maahan tai oikeaan maahan, mutta väärään aikaan...

    ranskaa mä en mutta se vois auttaa

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    ranskaa mä en mutta se vois auttaa

    Ylpeilevissä nartuissa ei viehätä mikään. Fiksusti käyttäytyvät naiset on viehättäviä.

    En tiedä miksi minulle ollaan aina paskoja? Tai miksi ihmiset ovat ylipäänsä niin paskoja? Olenkohan minäkin paska jollekkin? En tiedä, en ainakaan enää. Uuteen elämäntapaani kuuluu olla rehellinen kaikille, eikä käyttää ketään väliaikaisena helpotuksena tai antaa ymmärtää jotain mitä ei ole. En väitä joka tilanteessa aina toimineeni näin, mutta tästä lähtien ainakin teen niin. Kukaties, ehkä minäkin saan sitten osakseni asiallista kohtelua.

    Äänestä

joku jotain hyviä vinkkejä miten mä saisin tehtyä vaikutuksen tohon naiseen, kun se on sellaista hitaastilämpeävää sorttia, eikä tykkää musta kun esittää vaan. Kusse on aika kiva ja mä niin haluisin sen.

Äänestä
  • Tiikeri.Tiikeri on hyvä saalistaja,käytä taitojasi:)

    Äänestä

  • Hampaaton kirjoitti:

    Tiikeri.Tiikeri on hyvä saalistaja,käytä taitojasi:)

    hänen olevan piilogigolo, joka ei voi sitä aina itselleenkään tunnustaa.

    Äänestä

Ei huvita pyytää yhtä myyjätyttöä ulos, kun tiedän ettei juttu kuitenkaan luistaisi ja kaikki olisi vaan kiusallista ja vaivaantunutta. Viimeiset oikeasti hauskat hetket elämässäni olivat joskus kansalaiskoulussa. Silloin muistan että minusta oikeasti pidettiin ja jutuilleni naurettiin. Nykyään ei sellaista enää ole. Ihmiset ovat niin ylpeitä ja omissa kuvioissaan etteivät he halua nauraa kenenkään tällaisen kuin minun jutuille. Ja sitten minä olen niin vittuuntunut kaikkeen ja kaikkiin, etten edes yritä olla läheisissä väleissä kehenkään. On vaan pää täynnä ongelmia enkä tiedä enää ketä niistä syyttäisin.

Äänestä
  • ensin hyväksyä itsensä ja pystyä elämään ilman kaikenaikaista vitutusta.

    Vasta sen tasapainon saavuttanut, voi lähestyä muita ihmisiä.

    Mihin olet kadottanut sen nuorukaisen, joka olit?

    Etsi hänen asenteensa takas, ja ihmissuhteet eivät ole enää niin hankalia.

    jk. Yksi kokeilemisen arvoinen juttu saattaisi tässä vaiheessa olla, maksullinen seksi.
    Heille ei tarvitse olla super tai hyper.
    Riittää kun maksat ja sovit mitä haluat. Heistä löytyy monesti myös hyviä kuuntelijoita, koska ovat hyvin erilaisten henkilöiden kanssa toimineet.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    ensin hyväksyä itsensä ja pystyä elämään ilman kaikenaikaista vitutusta.

    Kun ilman sitä paineet keräytyvät ja tulee ahdistava olo. Vaikkei tekisikään mieli seksiä niin sitten tekee mieli sitä että tekisi mieli sitä. Eli siis tarvitsen seksuaalista nautintoa voidakseni hyvin. Niinkuin kaikki muutkin ihmiset luulisin. Jos ei haluta niin sitten ei ole kaikki asiat hyvin. Ja mulla ei ole hyvin.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    ensin hyväksyä itsensä ja pystyä elämään ilman kaikenaikaista vitutusta.

    Vasta sen tasapainon saavuttanut, voi lähestyä muita ihmisiä.

    Mihin olet kadottanut sen nuorukaisen, joka olit?

    Etsi hänen asenteensa takas, ja ihmissuhteet eivät ole enää niin hankalia.

    jk. Yksi kokeilemisen arvoinen juttu saattaisi tässä vaiheessa olla, maksullinen seksi.
    Heille ei tarvitse olla super tai hyper.
    Riittää kun maksat ja sovit mitä haluat. Heistä löytyy monesti myös hyviä kuuntelijoita, koska ovat hyvin erilaisten henkilöiden kanssa toimineet.

    Mitä jos lähtis Thaimaaseen sellaiselle seksilomalle? Sieltä saisi tyttöystävän kolmeksi viikoksi itselleen ihan vain rahalla maksamalla. Olis tosi kätevää ja kivaa. Mähän voisin ottaa lainaa sen verran että pääsisin sinne. Olisin sen kanssa siellä ja leikkisin että oltais oikeesti yhdessä ja paneskelisin sitä aina kun huvittais. Se tykkäis musta tosi paljon, ja mä voisin aina sujauttaa pari seteliä lisää jos näyttäs siltä että sen rakkaus mua kohtaan alkaa hiipua. Se tois mulle kaljan sänkyyn ja sanois että me love you long time. Mä sanosin että uuu beibe! Elettäs onnellisina elämämme, tai siis sen loman, loppuun asti.

    näkyvissä.

    Olin aistivinani sanoissasi pientä ironiaa, huumoria.
    Et ole paljonkaan hukassa, joten se nuori hauska nuorukainen on siinä lähettyvillä ja saavutat sen tunnelman, kun olet itsellesi ja sanoisinko, muille sidosryhmille armollinen.

    Jaksetaan ja relataan itsemme ahdituneisuuden syöveristä hyviä asioita miettien ja haaveillen huomisesta, joka on inhimillinen ja parempi, kuin edelliset.

    Äänestä

Nyt alkaa väsyttää. Tunnen kuinka luomeni tuntuvat yhä raskaammilta ja raskaammilta. Minun tekee mieli sulkea silmäni ja jättää tämä viesti kesken... Se ei olisi paha juttu sillä eihän mulla ole mitään asiaakaan.
Mutta ei, en voi! En voi sitä tehdä! Sankari ei ikinä jätä hommaa kesken. Viimeisillä voimillaan hän näpyttelee viimeisetkin rivit, vaikka henki meinaa mennä! Koville ottaa mutta viesti on saatava valmiiksi. Hän ei saa luovuttaa nyt, ei nyt kun häneen luotetaan niin paljon. Kaikkien katseet seuraavat sankarin viimeisiä edesottamuksia, saattaako hän homman valmiiksi vai jättääkö sen kesken ja hylkää kaikki kuin pahainen luopio tekisi. Uuuh, hän tuupertuu. Hän ei ehkä sittenkään saa viestiä valmiiksi. Voi ei, nyt se on melkein valmis, vielä pitää lähetä-nappia painaa. Kuroottaaa... Ja kyllä, hän yltää siihen! Sankarimme saa lähetettyä viestin ennen nukahtamistaan. Nyt hän voi vain toivoa että siinä ei olisi pahasti typoja, sillä oikolukuun ei ole aikaa. Sankarin sihteerit korjatkoot homman huomenaamulla, kun tulevat töihin. Ei sankarikaan nyt sentään kaikkeen pysty, hemmetti sentään.

Äänestä

tiikeri sieltä pienen kaivelun jälkeen.;))
Eikös olekin terapeuttista ja mukavaa, kun on käytettävissä tällainen kanava?

Pyydä vaan sitä myyjätyttöä ulos, on varmasti - ainakin salaa - saamastaan huomiosta hyvillään.

Ehkä jotkut naiset pelkäävät sen tiikerin saalistusvietin vaimenevan, jos liian nopeasti lähelle päästävät. Tai saattavat olla varovaisia, jos toiset miehet ovat ehtineet heitä kaltoin kohdella.

Jos muutakin haluat kuin hetken huvia, siihen ei taida auttaa muu kuin pitempiaikainen vaivannäkö, koska tutustuminen ja luottamuksen saavuttaminen vaatii oman aikansa.

Ryhdy vaan aktiivisemmaksi ja esitä kutsujasi sopivilta vaikuttaville naisihmisille, voit ilahduttaa monia naisia, kun ilmaiset heille kiinnostuksesi ja samalla omat mahdollisuutesi moninkertaistuvat. Jos itsetuntosi saa välillä kolauksen, ripaus nöyryyttä valmistaa sinua siihen oikeaan kohtaamiseen. - Ehkä hän odottelee sinua jossain ihan lähellä, muttei tohdi näyttää kiinnostustaan. ;))

Äänestä
  • minulla on varmaan tosi vihainen äänensävy kokoajan. Huomaan sen siitä kun ihmiset vastaavat tavallisiinkin asioihin kovin anteeksipyytelevästi ja selittelevästi. Ihan kuin olisivat jotenkin suututtaneet minut, vaikka eivät olekkaan. Vaikka yrittäisin olla normaali ja mukava niin silti olen kuitenkin kokoajan jotenkin ärtynyt ja äkkipikainen, melkein huudan ihmisille. En siis pysty peittämään omaa vitutustani edes teeskentelemällä. Tämä on aika ikävää kun en itse ollenkaan huomaa olevani tällainen ja tulee riitoja ihan tyhjästä kun joku aina luulee että väitän vastaan jossain asiassa vaikka olisinkin oikeasti samaa mieltä. Ja sitten on vaikea päästä hyviin väleihin vieraiden ihmisten kanssa kun olen tahtomattanikin töykeä ja tylyn kuuloinen.
    Onks muilla tämmöistä?
    Minua alkaa rasittamaan kun kokoajan on joku pyytelemässä anteeksi tai haastamassa riitaa ilman että itse tajuan ollenkaan mistä on kyse, enhän minä mielestäni mitään pahaa sanonut?!

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    minulla on varmaan tosi vihainen äänensävy kokoajan. Huomaan sen siitä kun ihmiset vastaavat tavallisiinkin asioihin kovin anteeksipyytelevästi ja selittelevästi. Ihan kuin olisivat jotenkin suututtaneet minut, vaikka eivät olekkaan. Vaikka yrittäisin olla normaali ja mukava niin silti olen kuitenkin kokoajan jotenkin ärtynyt ja äkkipikainen, melkein huudan ihmisille. En siis pysty peittämään omaa vitutustani edes teeskentelemällä. Tämä on aika ikävää kun en itse ollenkaan huomaa olevani tällainen ja tulee riitoja ihan tyhjästä kun joku aina luulee että väitän vastaan jossain asiassa vaikka olisinkin oikeasti samaa mieltä. Ja sitten on vaikea päästä hyviin väleihin vieraiden ihmisten kanssa kun olen tahtomattanikin töykeä ja tylyn kuuloinen.

    mutta........
    Minä olen masentunut ja juuri noilla tunteilla ja vitutuksilla kulkenut vuosia, luullen sen olevan minun elämääni, tajuamatta, että taustalla kökki masennus.

    En ole kunnossa vieläkään, mutta suunta alkaa löytyä.
    Voimia sinulle

    Äänestä

  • lääkäri enkä suutari kirjoitti:

    Olen tunnevammainen ihminen, nykyään, ilmeisesti. Tunnen tulleeni kaltoinkohdelluksi lähes kaikkien ihmisten osalta. Harvaan naiseen olen päässyt tutustumaan kunnolla, ne keihin olen ovat olleet mukavia. Äitisuhteestani en osaa sanoa mitään, ihan normaali kai. Tämä tunnesotku kannattaisi tosiaan selvittää ja sitä yritänkin juuri tehdä. Homoksi ryhtymistä olen miettinyt, mutten tunne mitään sellaista ketään toista miestä kohtaan, joten siitä ei taida tulla mitään. Ja oksettaa ajatus toisen miehen suutelemisesta.

    Uskon myös että mun pitäisi mennä itseeni. Nuorempana laitoinkin kaiken aina omaan piikkiini. Nykyään syytän kaikkia muita ja olen katkera kaikille muille (tasapuolisesti miehille ja naisille) ja ihmettelen vaan että miksi? Miksi olen koko ajan vihainen kaikille? Onko se osa tunnevammaisena olemista? On kai sitten. Millähän pillerillä voisi taas alkaa pitämään ihmisistä?Olen tunnevammainen ihminen, nykyään, ilmeisesti. Tunnen tulleeni kaltoinkohdelluksi lähes kaikkien ihmisten osalta. Harvaan naiseen olen päässyt tutustumaan kunnolla, ne keihin olen ovat olleet mukavia. Äitisuhteestani en osaa sanoa mitään, ihan normaali kai. Tämä tunnesotku kannattaisi tosiaan selvittää ja sitä yritänkin juuri tehdä. Homoksi ryhtymistä olen miettinyt, mutten tunne mitään sellaista ketään toista miestä kohtaan, joten siitä ei taida tulla mitään. Ja oksettaa ajatus toisen miehen suutelemisesta. Uskon myös että mun pitäisi mennä itseeni. Nuorempana laitoinkin kaiken aina omaan piikkiini. Nykyään syytän kaikkia muita ja olen katkera kaikille muille (tasapuolisesti miehille ja naisille) ja ihmettelen vaan että miksi? Miksi olen koko ajan vihainen kaikille? Onko se osa tunnevammaisena olemista? On kai sitten. Millähän pillerillä voisi taas alkaa pitämään ihmisistä?

    oma juttu.
    Ei auta pillerit tai vaikka vähän auttaisivatkin, ainakin mua auttoivat, mutta sitten on tehtävä sukellus omaan itseen.
    Ja huomasin, etten pidä itsestäni, ollenkaan.
    Olin vain luullut niin.
    Ja suurin syy minulla oli, etten hyväksynyt itseäni (en hyväksy kokonaan vieläkään).
    Minut valtasivat juuri nuo tunteet, kaikki vika oli muissa, olin huonolla tuulella yötä päivää, kaikki alkoi kaatua ja pahin viholliseni olin itse. Aikaa meni ja tupakkaa paloi älyttömästi.
    Unet menivät, väsymys raastoi, etäännyin ihmisistä,
    enkä pitänyt kenestäkään.
    En tunnustanut olevani masentunut.
    Olin sairastunut vahvuuteen.
    Etsi, apua, äijäpolo., tuosta ei selviä itsekseen.
    Ei sinua kukaan hulluksi leimaa.
    Kyllä sinä selviät, usko minua.....

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    Olen tunnevammainen ihminen, nykyään, ilmeisesti. Tunnen tulleeni kaltoinkohdelluksi lähes kaikkien ihmisten osalta. Harvaan naiseen olen päässyt tutustumaan kunnolla, ne keihin olen ovat olleet mukavia. Äitisuhteestani en osaa sanoa mitään, ihan normaali kai. Tämä tunnesotku kannattaisi tosiaan selvittää ja sitä yritänkin juuri tehdä. Homoksi ryhtymistä olen miettinyt, mutten tunne mitään sellaista ketään toista miestä kohtaan, joten siitä ei taida tulla mitään. Ja oksettaa ajatus toisen miehen suutelemisesta.

    Uskon myös että mun pitäisi mennä itseeni. Nuorempana laitoinkin kaiken aina omaan piikkiini. Nykyään syytän kaikkia muita ja olen katkera kaikille muille (tasapuolisesti miehille ja naisille) ja ihmettelen vaan että miksi? Miksi olen koko ajan vihainen kaikille? Onko se osa tunnevammaisena olemista? On kai sitten. Millähän pillerillä voisi taas alkaa pitämään ihmisistä?Olen tunnevammainen ihminen, nykyään, ilmeisesti. Tunnen tulleeni kaltoinkohdelluksi lähes kaikkien ihmisten osalta. Harvaan naiseen olen päässyt tutustumaan kunnolla, ne keihin olen ovat olleet mukavia. Äitisuhteestani en osaa sanoa mitään, ihan normaali kai. Tämä tunnesotku kannattaisi tosiaan selvittää ja sitä yritänkin juuri tehdä. Homoksi ryhtymistä olen miettinyt, mutten tunne mitään sellaista ketään toista miestä kohtaan, joten siitä ei taida tulla mitään. Ja oksettaa ajatus toisen miehen suutelemisesta. Uskon myös että mun pitäisi mennä itseeni. Nuorempana laitoinkin kaiken aina omaan piikkiini. Nykyään syytän kaikkia muita ja olen katkera kaikille muille (tasapuolisesti miehille ja naisille) ja ihmettelen vaan että miksi? Miksi olen koko ajan vihainen kaikille? Onko se osa tunnevammaisena olemista? On kai sitten. Millähän pillerillä voisi taas alkaa pitämään ihmisistä?

    tuo edellinen viesti kun kirjoitin tallensin,poistin tallensin, poistin ja sormet meni sekaisin. Sähläämistä tämä kaikki paska.

    Olen oikeastaan täysi paska. Ennen ujo ja syrjäänvetäytyvä ja nykyään ylpeä vittupää joka ei tarvitse ketään. Vaikka oikeasti tarviikin. En saa edes unta iltaisin tämän yksinäisyyteni vuoksi. Mun olisi jotenkin muututtava, jos mielin jatkaa tätä elämää, koska näin en kauan jaksa. Tai enpä ole kunnolla jaksanut enää pitkään aikaan, vaikken kuolut olekkaan. Mutta miten sitä voisi omaa ajattelutapaansa yhtäkkiä muuttaa? Ei ole helppoa. Olen osittain jo yrittänyt, olen rajannut ystäväni pois tästä vihaan ihmisiä-ajattelustani. Yritän siis olla kiva niille jotka välittävät minusta, niinkuin kai kuuluisikin. Mutta miten voisin lakata inhoamasta kaikkia vieraita ihmisiä. Ja tämä ei tarkoita pelkkiä naisia, koska olen katkera muillekkin. Ja tiedän oikeastaan että miksi. Siksi kun niillä (kaikilla muilla) on asiat niin hyvin ja minulla huonosti.

    mitä äsken kirjoitin?
    Et voi tässä maailmassa muuttaa ketään muuta kuin itseäsi.
    Kun KAIKKI ottaa päähän, jonkun asian on muututtava.
    Mikä se on, sen sinä itse päätät ja hoidat kuntoon.
    Tavalla tai toisella ja varaudu siihen, että se vie aikaa.....
    Haluatko kuulla yhden jutun?
    Jokaisella, ihan JOKAISELLA, on itsetunto ongelmia joskus ja jokaisella on jonkilainen luuranko kaapissaan. Eli näyttää kaikki asiat sujuvan, mutta tosiassa kaikki me täällä taistellaan olemassaolostamme.
    Älä luule, että kaikkien asiat ovat hyvin. Se on harhaa.
    Kadehtiminen ei auta, pahentaa vain tilannetta.

    Kun en kerran pääse tästä elämästä eroon niin pakko koittaa jotenkin oppia elämään tätä. Sen verran olen päässyt eteenpäin, että olen lakannut murehtimasta kuinka vanha jo olen ja kuinka vähän saavuttanut. Aloitan tavallaan uuden elämän omilla ehdoillani, alkaen tästä keväästä, ja yritän tosiaan löytää itseäni ja keksiä mitä oikeastaan itse haluan elämältä.

    mantraa tai mit se nyt olen yrittänyt keväästä asti itselleni jankuttaa joka päivä mutta nyt taitaa olla jo syksy? Olkoon mantra keväälle ja auringolle. Vaikka jäi tuo aurinko kesällä näkemättä. Mikähän takapakki nyt tuli kun ajatukset veti taas synkkyyteen.

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    minulla on varmaan tosi vihainen äänensävy kokoajan. Huomaan sen siitä kun ihmiset vastaavat tavallisiinkin asioihin kovin anteeksipyytelevästi ja selittelevästi. Ihan kuin olisivat jotenkin suututtaneet minut, vaikka eivät olekkaan. Vaikka yrittäisin olla normaali ja mukava niin silti olen kuitenkin kokoajan jotenkin ärtynyt ja äkkipikainen, melkein huudan ihmisille. En siis pysty peittämään omaa vitutustani edes teeskentelemällä. Tämä on aika ikävää kun en itse ollenkaan huomaa olevani tällainen ja tulee riitoja ihan tyhjästä kun joku aina luulee että väitän vastaan jossain asiassa vaikka olisinkin oikeasti samaa mieltä. Ja sitten on vaikea päästä hyviin väleihin vieraiden ihmisten kanssa kun olen tahtomattanikin töykeä ja tylyn kuuloinen.
    Onks muilla tämmöistä?
    Minua alkaa rasittamaan kun kokoajan on joku pyytelemässä anteeksi tai haastamassa riitaa ilman että itse tajuan ollenkaan mistä on kyse, enhän minä mielestäni mitään pahaa sanonut?!

    että pipo alkaa kiristää ja tekee mieli purkaa pahaaoloa äkäisesti, kun stressaantuu, ei ole ollut aikaa pitää itsestään huolta tai elämässä ei kertakaikkiaan ole ollut riittävästi "kivoja asioita" pitkään aikaan. Niillekin pitäisi löytää aikaa ja niitä pitäisi varmaan lähteä jostain etsimään, ellei niitä muuten olisi tarjolla. - Mitä ikinä ne "kivat asiat" sitten itse kullekin ovat.

    Jos piposi on löysällä ja itselläsi on hyvä olla, vaikuttaisiko ehkä äänesi tai perusilmeesi vihaiselta? Onko kulmakarvojesi väliin syntynyt pystypoimuja? Joskus niillä saattaa olla kuvaamasi vaikutus. ;))

    Äänestä

  • äijäpolo kirjoitti:

    mantraa tai mit se nyt olen yrittänyt keväästä asti itselleni jankuttaa joka päivä mutta nyt taitaa olla jo syksy? Olkoon mantra keväälle ja auringolle. Vaikka jäi tuo aurinko kesällä näkemättä. Mikähän takapakki nyt tuli kun ajatukset veti taas synkkyyteen.

    Kohtalosi jotenkin koskettaa minua, sillä taistelen noiden samojen asioiden kanssa.
    Asia joka on minua kovasti auttanut on kirjoittaminen.
    Käsi kyllä tietää, mitä pitää kirjoittaa.
    Eikä niitä tarvitse kenellekään näytää, purkaa vain tuntoja, muistella vaikka entisiä, suunnitella tulevaisuutta, kirjoita vaikka hulluttelu satu.....jne.
    Siinä kuluu aika ja itse olen löytänyt pari, elämäni aikana kadottamaani avainta, joilla olen saanut ruosteisia mielenlukkoja auki.
    Syksy voi aiheuttaa melankoliaa, mutta yritä kääntää se voimavaraksi, mietit ja selkeytät ajatuksia.
    Vaukutat ajattelevalta ihmiseltä, etkä miltään tyhjäpäältä.
    Lähetän sinulle voimaa=====> noin.
    TÄnään on jo parempi päivä, eikö?

    Äänestä

Eihän kukaan ole selvänäkijä, ei se "naisesikaan" :)

Äänestä
  • En voi löytää itselleni tyttöystävää koska tuomitsen kaikki naiset ylimielisiksi nirppanokiksi jo etukäteen. En siis uskalla tehdä edes aloitetta kun saan kuitenkin pakit. Tekee hyvin huonoa itsetunnolle. Tämän lisäksi tutut nauraa kun en saa naista ja se vie loputkin elämänhalut.

    Tämän lisäksi naisilla on ikävä tapa kertoa suoraan mitä vikoja minussa on. Milloin olen kuulemma liian naisellinen(?!), törkeä sika, tai kerran jopa liian kiltti. Se ihmetytti kaikkein eniten, eikö teille mikään kelpaa..?
    No kuitenkin, en uskalla enää mennä juttelemaan naisille kun saisin taas kuulla litanian vioistani ja se pistäisi mieleni aika matalaksi. Pitäköön haukkunsa omana tietonaan...

    Äänestä

eli kerro sille myyjättärelles nuo pari valittua sanaas: ####. Ehkei se muuten tiedä olevansa noin oudon monimutkainen, luulee poloinen vaan tietävänsä, sen minkä tietää.

Äänestä

Lopeta hyvä mies jo tuo vitun ruikutus ja itsesääli. Haluaisitko sinä vierellesi naisen, joka koko ajan itkisi, miten muut ovat kohdelleet häntä kaltoin ja että hän on elänyt vuosia puutteessa ja että sinä saat korvata hänelle ne kaikki vuodet?

Äänestä
  • Voi hyvät hyssykät. Luin ketjun ja nauratti.
    Luulen, että äijäpolo on huumormielellä aloittanut tämän keskustelun. Ei olla niin tosikkoja. Kesytetään t i i k e r i !:)

    Äänestä

  • nai.nen kirjoitti:

    Voi hyvät hyssykät. Luin ketjun ja nauratti.
    Luulen, että äijäpolo on huumormielellä aloittanut tämän keskustelun. Ei olla niin tosikkoja. Kesytetään t i i k e r i !:)

    pannaan 'tiikeri tankkiin' niin moottori hyrrää ;)

    Äänestä

  • Essolaisittain kirjoitti:

    pannaan 'tiikeri tankkiin' niin moottori hyrrää ;)

    Nyt repes nauru!!
    Näinhän se moottori hyrrää...
    Nauruhan kuulemma pidentää ikää...
    mene ja tiedä.:D

    Äänestä

tiikeri on tarkkaileva vaanija joka kantaa mysteerisen voittajan imagoa.

tiikerin katse voi .... pläts -----------------^--

jos oikein samaistut tiikerin olemukseen kaikki oikenee ... ;))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äijäpolo kirjoitti:

Tää nainen on aika monimutkainen, eikä siitä ota selvää mitä se haluaa. Ei se taida oikein itsekään tietää. Pitäis varmaan jonkun kertoa sille millanen tosimiäs mä oikeesti olen, kun se ei sitä itse tajua. Käsittämätöntä, ettei nainen heti lankea kun minut tapaa. Outoa, mä oon sentään aika peto, tiikeri...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu