juhlaa on ihmisen/ perheen kokemat traagiset tapahtumat. Kaakkois-Suomessa tapahtunut hirveän ikävä juttu on saanut tämän lauman innoissaan kuvaamaan perheen kotia ja lehdessä oli jopa osoite kartan kanssa, ikäänkuin ohjeeksi pällistelijöille. Perheen vanhemmat olivat toivoneet, ettei media käsittelisi juurta jaksain tätä tapahtumaa, mutta vähäkös nämä siitä välittävät.
Tämän päivän Iltasanomissakin herkuteltiin oikein videoinnin avulla, kuinka perheen poika oli joutunut sairaalaan. Teko oli kaamea, henkisesti sairaan teko.
On tahallista taakan ja tuskan lisäämistä omaisille jatkuva riekkuminen tapauksen tiimoilta. Kuvottavaa, inhoittavaa. Kaikkineen sontamaista toimintaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olen kyllä usein ennenkin pudonnut, joten ei uutta siinä mielessä.
Mitä juttua tarkoitat?
en haluaisi puida juttua, mutta vastikää tapahtunut kahden sisaren surma. Veli epäiltynä.
Roskalehdistön toiminta. Tulee mieleen ihmiset joille mikään ei ole pyhää. Tuollaista inhottavuutta löytyy kaikkialta valitettavasti.
vanhempien kauheaa tuskaa. Jos jotenkin voisivat edes nukkua. Tapaus oli kuolinisku perheelle ja kuolettamista lisäävät lehtimiehet, jotka kynät sauhuten kirjoittavat asiasta uudelleen ja uudelleen.