Martina on luuseri

Olisi nyt edes ollut viikon loppuun, lähtenyt talosta äänestyksellä ja ottanut matkan kahdelle, mutta kun ei niin ei.

Kovasti uhosi ja moitti muiden asennetta taloon tullessaan, mutta olikin itse heikoin.

Jotenkin tulee mieleen BB-talon Maria, joka pettyi ja masentui kun ihmiset eivät palvoneetkaan häntä talossa. Martina on samalla tavalla huomioriippuvainen.
2323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Marialla sentään oli munaa pysytellä talossa häätöön saakka, vaikka oli ensimmäinen lähtijä.

Martinasta jäi pelkurimainen kuva. Kohta hän lienee taas suuna päänä Seiskassa haukkumassa taloon jääneitä luovuttajiksi, luusereiksi, heikoiksi, neideiksi ja riitelijöiksi.

Äänestä
  • "Martinasta jäi pelkurimainen kuva. Kohta hän lienee taas suuna päänä Seiskassa haukkumassa taloon jääneitä luovuttajiksi, luusereiksi, heikoiksi, neideiksi ja riitelijöiksi."

    Just näin, vaikka Marttina itse on se säälittävin ja heikoin kilpailija. Ei ressukalla pää kestänyt kuin viikon, vaikka niin uhosi olevansa vahvin ja synnynnäinen johtaja. Marttina ei ole muuta kuin henkisesti vajaa, sosiaalivammainen, itsetunnoton, vähäjärkinen salarakas, joka jakaa persettä julkkismiehille siinä toivossa, että pääsis lehtiin.

    Siksi se Timon huora-kommentistakin niin paljon suuttui. Tiesi itsekin, että Timo puhui totta.

    Huorahan se on, joka antaa persettä saadakseen rahaa? Vai olenko väärässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


humanoidipus kirjoitti:

Olisi nyt edes ollut viikon loppuun, lähtenyt talosta äänestyksellä ja ottanut matkan kahdelle, mutta kun ei niin ei.

Kovasti uhosi ja moitti muiden asennetta taloon tullessaan, mutta olikin itse heikoin.

Jotenkin tulee mieleen BB-talon Maria, joka pettyi ja masentui kun ihmiset eivät palvoneetkaan häntä talossa. Martina on samalla tavalla huomioriippuvainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu