Aamujen aamua

Pitää kohta lähteä labraan jossa vamppyyrit imee verta ainakin viisi litraa. Huomenna taas mentävä ja silloin varmaan imee samanverran. Ylihuomenna kolmas käynti.
Minusta taitaa tulla kuivakka ukko senjälkeen.

Onkos muilla yhtä hauskaa tiedossa.
Loppukuusta menen parille eri asiantuntijalle kuulemaan kelpaako tässä enää edes makkaratehtaalle;))
Sylttyäkään ei saa kun ei ole oikein aineksia. No luusoppaa voisi kyllä tehdä.
Olkaahan kiltisti sillä aikaa.
25816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sulla onkin sitten moneksi aamuksi puuhaa niiden vampyyrrien kanssa. Laita valkosipuliletti kaulaan, niin eivät ihan kuivaksi kehtaa imeä. Mun labra ja viimeinen syto on maanantaina ja jo nyt äklöttää mennä sinne.

Muumiäidin hiljaisuus mietityttää ja siitä on hieman alakuloinen olo, mutta koitan ainakin omalta osaltani olla kiltisti (vaikka mielessäni päristelenkin niille ilkimyksille).

Äänestä
  • sähköpostia,vaan en saa toimimaan koko
    systeemiä,toivotaan muumiäiteen kirjoittavan.
    Labroissa on kurja,kun suonet kipeytyvät.

    Äänestä

  • sellaisen rökityksen takia.
    päivästä toiseen samaa kiusantekoa.
    suututtaa sellainen minuakin. Uskomatonta kiusaamista.

    kuka seuraava uhri.

    Äänestä

  • Valkosipulia kaulaan tai taidan sittenkin syödä kymmenen kynttä ja hönkiä niitä päin. Tuossa alempana tässä ketjussa on syy moiseen.

    Äänestä

  • ilkimyksille, mutta kun en yhtään tykkää että kilttien ihmisten silmille hypitään ja kirjoitellaan asioista joista ei tiedetä tarpeeksi, vaan puhutaan vaan toisten perässä.Ne on varmaan niitä perässähiihtäjiä.

    Äänestä

Siks tarvii paljon. Lakkokin edessä.

Äänestä
  • Kai ne varaa ruokaa pakastimeen lakon varalta.
    Täytyykin huomenaamulla kysyä asiaa.
    Tänään ne vielä iloisesti hymyili kun tervehdin että huomenta vamppyyrit.

    Äänestä

Olivat labrassa sotkeneet minun papereita ja muutelleet niitä kun eivät huomanneet sekaannusta.
Nyt kävi sitten niin että joudun menemään kalliille erikoislääkärille hakemaan uudestaan ne lähetteet. Sitten kierroksesta osa taas alusta.
Ei kuulema voi muuten korjata HEIDÄN mokaansa.
Huomenna on kyllä yksi koe jonka ottaat varalta kun eivät oikein tienneet pitääkö ottaa vai ei.
Onko teillä muilla käynyt yhtä "kivasti".

Äänestä
  • maksat omasta pussistas heijän mokasa!Mänköhän tuo nyt oikkein päin-heijänhän ois kuuluna selevittee assii "ommaan piikkiisä"!!!

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    maksat omasta pussistas heijän mokasa!Mänköhän tuo nyt oikkein päin-heijänhän ois kuuluna selevittee assii "ommaan piikkiisä"!!!

    Nuin justiisa se nyt käy. Harmittaa rahanmenetys turhaan ja asioiden viipyminen.
    On nimittäin vähän kiire saada tuloksia että saisi oikeat lääkkeet. Nyt on lääkkeet arviolta.

    Äänestä

Kimppataksi hakee klo 5.05 eli yleensä olen just vasta nukahtanut siihen aikaan. Sitten kiiruusti KYSiin ja ilmoittautumaan ja labran vampyyrien kautta pitäisi olla osastolla jo klo 7.15. Sitten lipitettään vettä ja klo 8 on CT-kuvaus. Sitten jännitetään pari tuntia maha sekaisin kun lääkärilauma tulee kertomaan kokeen tuloksen.

Ja jos ei hirveesti örkkejä näy tai ovat ainakin käymässä jossakin muualla, niin sitten kahden viikon päästä alkaa 2 vuoden kulkeminen 2 kk välein vasta-ainetta saamassa. Joka kerta labrakokeet ja sitten otetaan lisäksi verta 20 ml, jos myöhemmin pälkähtää mieleen tutkia vielä jotain.

Kaikista sivuvaikutuksista pitää heti ilmoittaa KYSiin, jos vaikka korva kipeytyy, niin ei kun yhteys sinne. Tämä kun on kansainvälinen tutkimus, niin katsotaan onko tästä yleensä hyötyä enemmän kuin haittaa. Olen siis kaksi vuotta koekaniini eli puputyttö. Sitten vielä kolmaskin vuoksi tässä tutkimuksessa mukana ja muutenkinhan ainakin tämän lymfooman kontrollit jatkuvat loppuelämän.

Tämä saattaa vasta-aineesta huolimatta uusia jo ennen kolmatta vuotta. Ensin rukoilin, että kun saisin olla edes kaksi vuotta ilman, sitten pyysin jo kolmekin ja heittäydynköhän liian ahneeksi, jos rukoinen VIITTÄ tautivapaata vuotta? Sittenhän sitä taas jaksaa sytoissa käydä ja ne varmaan taas tehookin. Jos niitä joka vuosi joutuu antamaan, niin teho menee. Yksin asuvana en varmaan selviäisi kotihoidosta kantasolusiirtojen jälkeen.

Mutta eipä surra tulevaa, katotaan ensin huominen päivä ja sitten seuraava jne.

Lakkasin oikein kynnetkin ja meinaan laittaa aamulla meikinkin, jospa se örkki lähtisi karkuun kun on tottunut kaljuun, kalpeeseen naiseen.....

Äänestä
  • minäkin rukoilin leikkauksen aikaan,joskohan
    muutaman kuukauden saisi elää,hoitojen aikaan josko ne kestäisi,ja nyt kun turvotusta taas on tullut
    leikattuun kohtaan tulee mieleen vaikka mitä.
    Eipä muuta kun kuteet niskaan,ja kosken rannalle
    kuohuntaa kuuntelemaan:)Ei surra tulevia,yritetään
    nauttia tästäkin päivästä,eikös vaan:)

    Äänestä

  • Olin tuossa joku aika sitten Kysissä. En kylläkään itseni takia vaan HYVIN surullisissa merkeissä.
    Kävin myös siellä osastolla.
    Toivon sinulle kaikkea hyvää ja myönteista tulosta.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    minäkin rukoilin leikkauksen aikaan,joskohan
    muutaman kuukauden saisi elää,hoitojen aikaan josko ne kestäisi,ja nyt kun turvotusta taas on tullut
    leikattuun kohtaan tulee mieleen vaikka mitä.
    Eipä muuta kun kuteet niskaan,ja kosken rannalle
    kuohuntaa kuuntelemaan:)Ei surra tulevia,yritetään
    nauttia tästäkin päivästä,eikös vaan:)

    Kuinka kauan on jo leikkauksesta.
    Minä rukoilen hammaslääkärissäkin.

    Äänestä

Kauniita unia vaan koko poppoolle.
Huomenaamulla aikaisin olisi lähtö pitkälle autoreissulle. Niin ensin siellä labrassa tietsti ja sitten menoksi.
Perillä kovasti töitä ja yöksi kotiin takaisin.

Äänestä

haluaisit olla isona. kun olet puoliksi koira niin luulisin koiranmakkaraa. arvasinko

Äänestä
  • Niin koiranmakkaraa minusta varmaan tulisi kun karhunmakkaraa ei ole olemassa.
    Sipulitee olisi toinen vaihtoehto kun syön paljon sitä sipuliakin.

    Äänestä

Miesten keskuudessa puhutaan näistä asioista myös hyvin vakavasti.Kysysinkin sinulta ja muilta miehiltä miten mies kokee sen kun laihtuu ja kuihtuu? Naiset itkee ja voivottelee, tämä mies on hiljaa iltakaudet kädet ristissä. Mitä muuta teen kuin rukoilen ja kuuntelen hiljaisuutta?

Äänestä
  • Niistä kyllä tosiaan puhutaan vakavasti.
    Miehille on hyvin vaikeaa tuo avautuminen. Yleensä se jolle avaudutaan ei ole oma vaimo. Ei juuri koskaan.
    Miehet piilottelee todellisia tunteitaan ja ovat joko "ylihuolettomia" ja leikkivät hyvin energistä. Toiset painuvat taas aivan maanrakoon ja eivät puhu mitään.
    Tuo jälkimmäinen on mielestäni pahempi.
    Kannattaisi yrittää saada joku hänen hyvistä kavereistaan viemään hänet johonkin harrastukseen mukaan.
    Jos miehesi on pitänyt kalastuksesta niin vaikka kalaan.
    Siellä voi tapahtua avautumista jos yleensä jossain tapahtuu.
    Sen viejän ei välttämättä tarvitse olla vanha kaverikaan vaan siihen voi löytyä vieraampikin joka "ymmärtää yskän".
    Teen itse tuollaista tukityötä vapaehtoisesti. Minulla on tällä hetkellä useita miehiä joita tuen. Kaikki vaikeita tapauksia.
    Jos saisit jotenkin miehesi keskustelemaan tuollaisen henkilön kanssa niin hän voisi löytää jonkun "avaimen" miehesi sielunelämään.
    Muuta en nyt osaa sanoa, mutta voin täällä rukoilla teidän molempien puolesta jos haluat.
    Voit kysyä myös lisää milloin vain.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Niistä kyllä tosiaan puhutaan vakavasti.

    kauniista sanoistasi,jos rukouksesi on Jeesuksessa Kristuksessa "ymmärrätkö mitä tarkoitan" niin kaikki on tarpeen kiitos siitä
    Mieheni on normaalisti puhelias mukava mies!!
    Enää ei pysty paljon edes ulkoilemaan, kun on altis keuhkokuumeelle ja nyt taas huonompia uutisia.

    Äänestä

  • vanhavaimo kirjoitti:

    On juuri Hän Jeshua Hamashiach (Jeesus Kristus)

    Äänestä

Ossootko sie Elisama Kreikan kieltä?Ai,minkä tauttako kysyn?No,kun miun mukkaan tarttu kesällä tuas sieltä Kreikasta niitä levyjä ja yks laulu minnuu niin kovasti miellyttää,vaiku en tiijä,misttee se laulu kerttoo.Sävel on kaunis ja laulajan iäni kylymät värreet suapi aikkaan-hyvin haikkeelta ja romanttiselta kuulostaa,vain mistäpä mie tiijän,vaikka se mies laulas ruuvipenkistä niin kaihossaan!

Äänestä
  • Ehkä 10 sanaa joten ei taija paljo olla apuu.
    kyllä ne minut möisi halvalla siellä torilla, enkä osais ies tinkiä lissää hintaa. Kyllä harmittas jälkeenpäin.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Ehkä 10 sanaa joten ei taija paljo olla apuu.
    kyllä ne minut möisi halvalla siellä torilla, enkä osais ies tinkiä lissää hintaa. Kyllä harmittas jälkeenpäin.

    sit suomentajaks ou-mie ossoon jopa 20 sannoo-eikä vieläkkää selevinnä,mittee se mies haikkailloo laulussan!Kiitos siulle kuitennii-ja kuten lienet viestilöistä lukena-myöhän ollaan jo vanahoja tuttavvii!!!

    Äänestä

vanhan viestin jossa tiedustelen seuraavaa:. Jos ilmoitan ylläpitoon jostain mielestäni sopimattomasta viestistä, niin saako noi ilkeilijät sen tietoonsa, kuka sinne on valittanut.KYSYN IHAN MUUTEN VAAN!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elisama kirjoitti:

Pitää kohta lähteä labraan jossa vamppyyrit imee verta ainakin viisi litraa. Huomenna taas mentävä ja silloin varmaan imee samanverran. Ylihuomenna kolmas käynti.
Minusta taitaa tulla kuivakka ukko senjälkeen.

Onkos muilla yhtä hauskaa tiedossa.
Loppukuusta menen parille eri asiantuntijalle kuulemaan kelpaako tässä enää edes makkaratehtaalle;))
Sylttyäkään ei saa kun ei ole oikein aineksia. No luusoppaa voisi kyllä tehdä.
Olkaahan kiltisti sillä aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu