Voisko joku kommentoida, miten parannan tarinaa. Tämä on osittain fiktiota, mutta aion antaa tarinan kihlajaisissa tolle parille, jota tarina (melkein) koskee.
Nettirakkautta
- Em minä voi, tuskaili Larisa Osmolle Espan puiston penkillä. Ei... ei ennen kuin olen saanut ilmoitettua sille nettikaverille, että se on loppu.
- Ei niin, ei me voida, vastasi surusilmäinen Osmo. - Samahan se minulla on. Tänä iltana pitää koettaa jos ne olis linjoilla.
- Koetetaan, pakko tämä on selvittää, sanoi Larisa vielä pyöritellen sormissaan pitkää, raidallisen tummaa tukkaansa.
Nämä kaksi pitkänhuiskeaa, komeaa nuorta olivat Helsingissä Suomen Lähetysseuran kampanjassa keräämässä varoja joilla parannettaisiin Kaakkois-Aasian köyhimpien alueiden elinoloja ja koulutusta. He olivat tunteneet toisensa jo kuukauden, kun Osmo oli liittynyt samaan lahtelaiseen seurakuntaan jossa Larisa jo ennestään oli. He joutuivat tai pääsivät usein samoihin tehtäviin ja olivat alkaneet viihtyä oikein hyvin toistensa seurassa.
Nuorilla oli nyt ongelma tuon "oikein hyvin viihtymisen" myötä: kummallakin oli nettiystävä. Kumpikaan ei ollut tavannut chattipariansa, eikä nähnyt edes kuvaa. He olivat kertoneet toisilleen tilanteen, tosin hyvin niukasti, etteivät olisi loukanneet toista. Olivat jopa päättäneet, etteivät kuvaa laitakaan, kun nyt oli tämä uusi ystävyyssuhde alkanut. Olivat myös päättäneet ilmoittaa nettikumppanilleen, että eivät voi jatkaa heidän kanssaan. Kumpikaan ei vaan ollut saanut yhteyttä pariinsa muutamaan iltaan eikä oikeastaan halunnut kunnolla yrittääkään.
Heidän vakaumuksensa esti aloittamasta uutta seurustelua ennen kuin edellinen olisi lopetettu. Vaikkei chattaily varsinaista seurustelua ollutkaan. Siksi piti illalla taas koettaa, kunhan pääsisivät koteihinsa, Larisa Lahteen ja Osmo Heinolaan.
Iltayhdeksältä Larisa otti netissä yhteyden nimimerkillään muki. Ja kas, ystävä vastasi, nimimerkki björk. Larisa aloitti pahoittelulla ja kertoi, ettei anna kuvaansa vieläkään. Eikä pysty muutenkaan jatkamaan, että ihan kauhean kiva kaveri olet ollut, mutta näin on nyt tilanne. Larisa oli jopa hiukan yllättynyt, kun björk ei vaikuttanutkaan ainakaan kovin pettyneeltä vaan myönsi, että kivaa on ollut, mutta elämä vie niin kuin vie. He hyvästelivät ja näin Larisa oli vapaa uuteen seurusteluun.
Seuraavana iltana nuoret kohtasivat malttamattomina.
- Elikkä mää olenkin nytte sinkkutyttö, liversi sirkeäsilmäinen Larisa, yrittäen pidätellä innostustaan.
- Älä! Minäkin olen singeli, sain eilen kaverin vastaamaan ja ero tehtiin selväksi, riehaantui Osmo vakavoituen sitten - totanoinniin, mitäs, voisikko kuvitella, että alkaisit nyt mun kaa seurustelemaan?
- Täh no evvarmaa... ei vaiskaan, kiitos kysymästä, kyllä me nyt ruvetaan, kiusoitteli Larisa pyörien notkeampana kömpelömmän Osmon ympärillä.
Seuraava hetki oli nuorten ensisuudelma, ensimmäinen määrättömän monista.
Ihastunut nuoripari kävi iltaisin elokuvissa, rock- ja gospelkonserteissa, kahviloissa, seurakunnan jutuissa ja kaikenlaisissa nuorten puuhissa. Seurustelivat niin kuin seurustella kuuluu kuin tietäen että tässä - tämä on tarkoitettu minulle. Kaipasivat maailmalle kuin aavistaen, että vielä tulee aika kaivata kotiinkin.
Muutaman kuukauden päästä onnellinen pari ilmoitti kihlauksestaan. Päätettiin pitää kihlajaiset Larissan "porukoilla", siis vanhempien kotona. Ihan kiva kahvitilaisuus olikin. Kummankin vanhemmat ja sisarukset oli saatu vihdoinkin yhteen, tutustumaan toisiinsa.
Larissan isä tunnettiin hiukan hajamielisenä miehenä. Niinpä hän nytkin, kun oli perillä Larissan nettiystävästä, vahingossa nimitti Osmoa björkiksi. Muut hiukan naurahtelivat, että mitäs se iskä taas, paitsi Osmo:
- Anteeksi mikä? Mikä nimi se oli kun äsken...? Osmo oli karahtanut punaiseksi, kuin olisi kovasti pelästynyt.
- Ai sori, taisin sanoa ajatuksissani björk, pahoitteli isä. - Ei siitä tarvi välittää. Se tuli jostain Larissan vanhasta jutusta mieleen.
Osmo oli muutaman sekunnin vaiti, silmät suurina, mietti täysillä kummallista asiaa, katsoi vuorotellen tyttöystäväänsä ja tämän isää joka jo alkoi kiusaantua. Kääntyi sitten Larissaan päin:
- Kuule, ei kai sun nettikaverin nimimerkki ollu björk?
- Itse asiassa oli, vastasi tämä, alkaen itsekin ounastella tilanteessa olevan jotain hyvin erikoista.
Osmo nousi seisomaan, tarttui Larissan käsiin katse syvällä parinsa silmissä ja sanoi:
- Jos sä olit muki, niin tiedätsä, me ollaan jo kerran erottu eli seurustellaan nyt jo toista kertaa.
Nettirakkautta
- Em minä voi, tuskaili Larisa Osmolle Espan puiston penkillä. Ei... ei ennen kuin olen saanut ilmoitettua sille nettikaverille, että se on loppu.
- Ei niin, ei me voida, vastasi surusilmäinen Osmo. - Samahan se minulla on. Tänä iltana pitää koettaa jos ne olis linjoilla.
- Koetetaan, pakko tämä on selvittää, sanoi Larisa vielä pyöritellen sormissaan pitkää, raidallisen tummaa tukkaansa.
Nämä kaksi pitkänhuiskeaa, komeaa nuorta olivat Helsingissä Suomen Lähetysseuran kampanjassa keräämässä varoja joilla parannettaisiin Kaakkois-Aasian köyhimpien alueiden elinoloja ja koulutusta. He olivat tunteneet toisensa jo kuukauden, kun Osmo oli liittynyt samaan lahtelaiseen seurakuntaan jossa Larisa jo ennestään oli. He joutuivat tai pääsivät usein samoihin tehtäviin ja olivat alkaneet viihtyä oikein hyvin toistensa seurassa.
Nuorilla oli nyt ongelma tuon "oikein hyvin viihtymisen" myötä: kummallakin oli nettiystävä. Kumpikaan ei ollut tavannut chattipariansa, eikä nähnyt edes kuvaa. He olivat kertoneet toisilleen tilanteen, tosin hyvin niukasti, etteivät olisi loukanneet toista. Olivat jopa päättäneet, etteivät kuvaa laitakaan, kun nyt oli tämä uusi ystävyyssuhde alkanut. Olivat myös päättäneet ilmoittaa nettikumppanilleen, että eivät voi jatkaa heidän kanssaan. Kumpikaan ei vaan ollut saanut yhteyttä pariinsa muutamaan iltaan eikä oikeastaan halunnut kunnolla yrittääkään.
Heidän vakaumuksensa esti aloittamasta uutta seurustelua ennen kuin edellinen olisi lopetettu. Vaikkei chattaily varsinaista seurustelua ollutkaan. Siksi piti illalla taas koettaa, kunhan pääsisivät koteihinsa, Larisa Lahteen ja Osmo Heinolaan.
Iltayhdeksältä Larisa otti netissä yhteyden nimimerkillään muki. Ja kas, ystävä vastasi, nimimerkki björk. Larisa aloitti pahoittelulla ja kertoi, ettei anna kuvaansa vieläkään. Eikä pysty muutenkaan jatkamaan, että ihan kauhean kiva kaveri olet ollut, mutta näin on nyt tilanne. Larisa oli jopa hiukan yllättynyt, kun björk ei vaikuttanutkaan ainakaan kovin pettyneeltä vaan myönsi, että kivaa on ollut, mutta elämä vie niin kuin vie. He hyvästelivät ja näin Larisa oli vapaa uuteen seurusteluun.
Seuraavana iltana nuoret kohtasivat malttamattomina.
- Elikkä mää olenkin nytte sinkkutyttö, liversi sirkeäsilmäinen Larisa, yrittäen pidätellä innostustaan.
- Älä! Minäkin olen singeli, sain eilen kaverin vastaamaan ja ero tehtiin selväksi, riehaantui Osmo vakavoituen sitten - totanoinniin, mitäs, voisikko kuvitella, että alkaisit nyt mun kaa seurustelemaan?
- Täh no evvarmaa... ei vaiskaan, kiitos kysymästä, kyllä me nyt ruvetaan, kiusoitteli Larisa pyörien notkeampana kömpelömmän Osmon ympärillä.
Seuraava hetki oli nuorten ensisuudelma, ensimmäinen määrättömän monista.
Ihastunut nuoripari kävi iltaisin elokuvissa, rock- ja gospelkonserteissa, kahviloissa, seurakunnan jutuissa ja kaikenlaisissa nuorten puuhissa. Seurustelivat niin kuin seurustella kuuluu kuin tietäen että tässä - tämä on tarkoitettu minulle. Kaipasivat maailmalle kuin aavistaen, että vielä tulee aika kaivata kotiinkin.
Muutaman kuukauden päästä onnellinen pari ilmoitti kihlauksestaan. Päätettiin pitää kihlajaiset Larissan "porukoilla", siis vanhempien kotona. Ihan kiva kahvitilaisuus olikin. Kummankin vanhemmat ja sisarukset oli saatu vihdoinkin yhteen, tutustumaan toisiinsa.
Larissan isä tunnettiin hiukan hajamielisenä miehenä. Niinpä hän nytkin, kun oli perillä Larissan nettiystävästä, vahingossa nimitti Osmoa björkiksi. Muut hiukan naurahtelivat, että mitäs se iskä taas, paitsi Osmo:
- Anteeksi mikä? Mikä nimi se oli kun äsken...? Osmo oli karahtanut punaiseksi, kuin olisi kovasti pelästynyt.
- Ai sori, taisin sanoa ajatuksissani björk, pahoitteli isä. - Ei siitä tarvi välittää. Se tuli jostain Larissan vanhasta jutusta mieleen.
Osmo oli muutaman sekunnin vaiti, silmät suurina, mietti täysillä kummallista asiaa, katsoi vuorotellen tyttöystäväänsä ja tämän isää joka jo alkoi kiusaantua. Kääntyi sitten Larissaan päin:
- Kuule, ei kai sun nettikaverin nimimerkki ollu björk?
- Itse asiassa oli, vastasi tämä, alkaen itsekin ounastella tilanteessa olevan jotain hyvin erikoista.
Osmo nousi seisomaan, tarttui Larissan käsiin katse syvällä parinsa silmissä ja sanoi:
- Jos sä olit muki, niin tiedätsä, me ollaan jo kerran erottu eli seurustellaan nyt jo toista kertaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta minulle tuli mieleen tekninen seikka, että esim. "Ihastunut nuoripari kävi iltaisin elokuvissa, rock- ja gospelkonserteissa," niin sen sijaan esim: He kävivät iltaisin... jne. Tarkoitan, että tuon "passiivi"-ilmaisun (en ole mikään kielioppiguru) sijasta käyttäisit suorempaa, eli he kävivät. Tämä toistuu parissa kohdassa kun kertoja kertoo. Eli jos kertojanääni olisi vähemmän "ironinen" niin tämä olisi ehkä hauskempi tarina. Itse ideahan on vitsikäs.
Mutta tämä on vaan siis minun oppimaton mielipiteeni, en ole varma paranisiko tarina siitä. Tekninen juttuhan se vain on.
Pois laikki lässy surusilmäisyys ja hiusten sormissa pyörittely ja muu reginatason ihmiskuvaus. Karsi, karsi, kyllä se siitä.
Mun mielestä toi on tollasenaan ihan hyvä tarina :)
Kiitos kaikille kommentoijille!
Vaikka yhden mielestä ei tarttis kauheesti muuttaa, niin kyllä mä nuo kaksi ekaa kommenttia noteerasin ja olin samaa mieltä; ne kohdat tarinassa oli hiukan pehmosia. Tai siis ei ollut mun ääntäni, mun tekstiä (mitä lie yritin hienostella).