Rakkaus satuttaa

Ihminen on nuorena tyhmä eikä tajua tekojensa seurauksia... näin mulle sanottiin kotona. nyt olen huomannut että olihan ne porukat oikeassa...

Tapasin 2,5 vuotta sitten ihanan pojan ja pian sen jälkeen seurusteltiin. kaikki oli ihanaa ja rakastuin. vuoden seurustelun jälkeen muutettiin "virallisesti" yhteen...olihan mun kamat jo melkein kaikki sen ihanan pojan luona. hankittiin toinen isompi asunto ja kaikki vaikutti olevan täydellistä.Mutta jotain oli muuttunut. ihana poikkikseni tuli mustasukkaiseksi kavereistani ja rupesi latelemaan sääntöjä minulle mutt hän sai tehdä mitä halusi. olen aina ollut voimakastahtoinen ja tajusin ettei asiat voi olla näin... rupesin rikkomaan näitä sääntöjä ja tekemään oman pään mukaan. siittä seuras isoja riitoja ja paljon asioita joita ei olisi pitänyt sanoa. mun perheeni ei olisi käydä meillä ja mä en ois saanu nähdä heitä. mutta hänen perheellään minun olisi pitäny käydä. olla heidän kanssaan. sekosin siinä samalla koko ajan enemmän ja enemmän. masennus jota en ollut sairastanut moneen vuoteen palasi ja rupesin viiltelemään itseäni aina kun tein jotain vastoin sääntöjä. poika uhkasi tappaa itsensä kun sanoin lähteväni kavereidenn kanssa viettämään perjantai iltaa. lähdin silti. vedin pahimmat kännit ikinä. tapasin kivan pojan baarissa ja lopulta heräsin tämän pojan vierestä. en muistanut mitään mistään. pakenin paikalta ennen kun se heräs. menin kotiin ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunut. pari viikonloppua myöhemmin tämä toistui. rakkaimmat kaveri huolestuivat koko ajan lisääntyvästä alhokin käytöstä. ja kun olin selvin päin olin hiljainen ja muissa maailmoissa oleva. tätä touhua jatkui puoli vuotta.sitten mokailin kännissä oikein pahasti. aamulla mietin et ei v***u ei tää ole todellista. sen päivän makasin sängyssä ja vihasin itseäni. 2 parasta kaveriani soittelivat minulle seuraavana päivänä. he molemmat kertoivat olevansa huolissaan ja kertoivat katsoneensa jo jonkin aikaa (puoli vuotta) kuinka se tyttö jonka he ovat tunteneet on kuollut pikku hiljaa pois.

Tästä on jo vähän aikaa. asun nyt yksin ja yritän saada elämäni kuntoon. sairastuin masennukseen ja sain paniikkihäiriön tämän ihanan pojan kanssa. maineeni on mennyt ainakin pariksi vuodeksi. mutta onneksi mulla on ne 2 kaveria jotka pitävät mutt hengissä ja auttavat minua löytämään itseni uudestaan. en pystynyt purkamaan pahaa oloani muulla kuin viinalla ja sekoilemalla väärien ihmisten kanssa. ja kadun sitä enemmän kuin mitään muuta. ainoa syy miksi kerroin tämän teille on ihann opetus. kerrankin porukat oli oikeessa.
0317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

typerätyttönen** kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu