Vision VDC 8800B

Olen jo muutaman tallennuksen tehnyt, mutta YLE:n tekstitys ei vain tartu. Tietojen mukaan pitäisi tarttua.
Tämä siis koskee vain tallennusta, muuten kyllä tekstitys näkyy.
Oisko kellään tietoa, että missä vika?
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

softa boxissa (1.15) ?? Tuossa pitäisi tuo tekstityksen tallennusongelma olla korjattu. Kuulemma edelleen satunnaisesti jää tekstit tallentumatta, suurin osa kuitenkin tallentuu oikein.

Seuraavaa päivitystä odotellessa.

Äänestä

Jos vanhat merkit pitävät kutinsa, menee tuon ongelman selvittämiseen 2 vuotta, välillä merkki toki vaihtuu, vaikka boksi on sama:D
Toivotaan ettei!

Äänestä

Et ole ainut. Monen muunkin merkkisen tallentavan boksin omistajilla jäävät tekstit satunnaisesti tallentumatta. Tavallisesti tilanne on se, että ohjelmassa ei ollut tekstitystä tallennuksen alkaessa esim. kuulutuksen aikana.

Korjausta tähän on YLE:ltä toivottu vuosien ajan. Kuuroille korville on toiveet menneet - ei tarvitsisi kuin lähettää tekstitystä (ilman sisältöä) koko ajan niin luultavasti kymmenet tuhannet tallentavien boksien omistajat olisivat onnellisia!

Mutta kun tätä asiaa ei haluta muuttaa, niin YLE sa mitä tilaa: lupamaksuja irtisanotaan ja itsellenikin alkaa koko puljun hengissäpitäminen näin olla samantekevää. Nykypäivänä ei tarvita laitosta, joka elää menneisyyden vankina jääräpäisesti katsojien "pienistä" toiveista välittämättä.

Äänestä
  • Kaikki ongelmat bugiboxeissa johtuvat nimenomaan YLEstä.Välillä lakkaa koko laite toimimasta järjestelmällisen kiusanteon vuoksi,kuten kesällä.Taas alkoi syksyllä itsestään toimia,kun Herra YLE tumpuloi lähetystä.Tällaisia voivat olla vain puolueiden järjestöt.Ei mitään väliä laadusta,tehdään mitä lystätään,niinkuin tämä tekstitysongelma,jota missään muualla maailmassa ei ole kuin kepulandiassa.Päät vihdoin vadille ja fiksummat tilalle.Ei nuo puoluevelmut mitään osaa eikä näytä mitään käsittävänkään.Yksinkertainen ratkaisu on samanlainen lähetys kuin kolmosella ja tekstit näkyy.Tämä ongelma johtuu vieraskoreudesta,jolla jokaiselle ulkomaalaiselle yritetään epätoivoisesti antaa tekstityspalvelu,mutta me suomalaiset joudumme olemaan ilman.Paska porukkaa nuo puolueet täynnä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekstitys kirjoitti:

Olen jo muutaman tallennuksen tehnyt, mutta YLE:n tekstitys ei vain tartu. Tietojen mukaan pitäisi tarttua.
Tämä siis koskee vain tallennusta, muuten kyllä tekstitys näkyy.
Oisko kellään tietoa, että missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu