Haluan tietää

Nykyisen ja ensimmäisen tyttöystäväni tapasin sattumalta eräällä vieraalla paikkakunnalla järjestettävällä luennolla. Siellä se istui luokassa,ikkunan vieressä, katseemme kohtasivat ja auts, osuma jonnekkin niin syvälle sydämeeni! En koko 6 tuntia kestävän luennon aikana saanut irti silmiä hänestä eikä hän minusta, mietin vain kuinka uskallan tätä ihanaa ihmistä lähestyä. Enpä stten keksinyt muuta kuin raapustaa puhelinnumeroni lapulle ja antaa se hänelle luennon päättyessä. Heti bussissa tuli viesti, toinen... Selvisi että tämä ihminen on muuttanu pari vuotta sitten asuinpaikkakunnalleni. Sovittiin näkeminen,ja voi sitä tunteiden roihua kun alettiin tapailemaan...!! vieläkin kouraisee sydämestä kun mietin miltä tuntui ensimmäinen katse, kosketus, suudelma... ensimmäiset kuukaudet meni sellaisessa rakkauden huumassa ettei niistä oikein muuta muista kun sen tajuttoman onnen tunteen mikä sai tämän tytön ihan sekaisin! ja sekaisin oon vieläkin, 1,5 vuoden jälkeenkin tästä samasta ihanasta ihmisestä, vaikkakin vaikeuksia on myös tiellemme mahtunut. mutta näiden vaikeuksien kautta rakkautemme on kasvanut sitoutumiseksi, ystävyydeksi ja luottamukseksi toiseen. Hän on nainen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa. En voi muuta kuin ihmetellä edelleen kuina tämä kaikki tapahtui ja toivoa muillekin ihmisille samanlailla onnea elämään!

Niin ja kerrottakoon että en siis koskaan aiemmin ole uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä enkä häntä ennen ollut ihastunut yhteenkään naiseen sillä olen aina ollut aika lailla kaapissa oman suuntautumiseni kanssa enkä koskaan liikkunut ns. "piireissä"...Pidin jossain vaiheessa jopa mahdottomana ajatusta tavata ketään sen vuoksi. Mutta näin se elämä vaan yllättää! ;)

Uskotaan siis ihmeisiin, niitä tapahtuu! :)

tapasimme baarissa. Enpä ollu koskaan ajatellu sieltä elämäni rakkauden löytäväni, näin niinkuin haaveissani.
Se oli suurta ja roihuavaa rakkautta, täydellistä antautumista ja onnea - ensi hetkestä heti. Ympäristö ei ollut samaa mieltä. En nyt tarkoita että meitä olisi lesboparina kummaksuttu, vaan josain syystä mustasukkaisuutta oli ilmassa niin että rätisi. Exiä jotka uhkas itsemurhalla, "ystäviä" jotka levitteli valheita (mm. että hakkaan naistani), paljon energiaa käyttivät meidän erottamiseen Kaksi ekaa vuotta meni tuota ihmetellessä, ja silti suuressa onnessa.
Kuusi vuotta ollaan nyt yhdessä eletty, ja joka päivä rakastun uudelleen. Olen niin onnellinen, en tiennyt vanhana synkistelijänä että elämä voi näin hymyillä!

Kerrompa minäkin "tarinan",

Se oli kuin pamaus planeetalta nimeltä Rakkaus,
Kun Hän tulla tupsahti eteeni niin yllättäen,
Voi sitä rätinää ja pauketta sisuskaluissa..
Ei sitä voi sanoilla kuvailla..

Mikä Ilotulitus kun sielu kohtaa toisen, se vain irtoaa sisältä, juoksee toisen luo ja Roihahtaa!!
.."itse" jäät toimettomana katsomaan suu auki kun puusta pudonnut, ihmetellen mitä tapahtuu kun tähdet vilisevät päässä.:D

En kuulosta varmaan kovin "järkevältä",
mut ei sitä voi järjellä selittää:)

Joka tapauksessa,
Meille lyhyt mutta mulle elämäni pituinen unohtumaton hetki.

..jotka on kokenu saman tietää kyllä mistä höpisen.:)

Ensimmäisen kerran panimme toisemme merkille ravintolassa. Olin syömässä naisen kanssa, jota silloin tapailin, ja hän tuli syömään lähellä olevaan pöytään ystävänsä kanssa - jota luulin hänen naisystäväkseen. Molemmat kurkimme toistemme pöytiin, minä lähinnä uteliaisuudesta, olihan minulla seuraa (asun melko pienessä paikassa missä harvoin törmää uusiin kasvoihin). Ystävänsä kertoman mukaan naiseni puolestaan kurkki pöytääni niin, ettei saanut kurkkimiseltaan edes syötyä. :)

Jonkin ajan kuluttua bongasimme toisemme myös kahvilasta, ja myöhemmin baarissa. Olin silloin jo lopettanut aikaisemman naisen tapailun, ja kun näin nykyisen naisystäväni uudelleen, olin todella kiinnostunut. Yritin tarkastella tilannetta ja hieman herättääkin hänen huomiotaan, mutta aloitetta en kehdannut tehdä, koska hän vaikutti torjuvalta ja luulin hänen seurustelevan. Hän taas ujosteli tehdä aloitetta koska luuli puolestaan, että seurassani oleva ystäväni oli naisystäväni. Melkoisia olettamuksia kaiken aikaa siis, meiltä molemmilta... :)

Minulla oli kuitenkin oma ilmoitukseni eräällä nettipalstalla ja eräänä päivänä huomasin, että myös hänen ilmoituksensa oli ilmestynyt sinne! Tunnistin hänet heti kuvasta ja kirjoitin hänelle, vieläpä kertoen etten etsi erityisemmin uutta suhdetta, ainoastaan uusia ystäviä. Lähdin sen jälkeen matkalle ja matkalla ollessani laitoimme viestejä. Hän vaikutti melko kiinnostuneelta ja tottakai olin itsekin kiinnostunut.

Tultuani matkalta sovimme tapaamisen ja tapasimme kahvilassa. Muista elävästi, kuinka istuin pöydässä ja hän istui seuraani. Hän osoittautui sosiaaliseksi persoonaksi ja meillä oli helppo olla yhdessä. Huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa ja jatkoimme iltaa baariin. Baarin jälkeen hän ajoi minut kotiin ja jäimme juttelemaan hänen autoonsa, kunnes lopulta pyysin häntä tulemaan sisään ja jatkoimme keskustelua aamuvarhaiseen asti. Hän lähti sitten kiltisti nukkumaan ja lähtiessään sanoi, että voisimme tavata seuraavanakin päivänä (siis myöhemmin päivällä). Jäin nukkumaan kotiini ja muutaman tunnin päästä hän jo laittoi viestin ja pyysi minua seurakseen. Samana päivänä tapasin jo hänen vanhempansa...

Tuon tapaamisen jälkeen olemme nyt seurustelleet puoli vuotta. Koko ajan olemme eläneet etäsuhteessa, joten se on vaikuttanut tapaamisiin - alusta saakka tapaamiset ovat olleet vähintään parin päivän mittaisia, olisihan edestakaisin matkustaminen muutoin järjetöntä.

Vaikka aluksi kerroinkin etsiväni vain uusia ystäviä, onnistui naisystäväni viemään jalat altani hetkessä. Ajatukset itseen keskittyvästä elämästä jäivät siinä pyörityksessä. :) Suhteemme on alusta saakka ollut hyvin vakavalla pohjalla, joten minkäänlaisia kissa-hiiri-leikkejä emme ole leikkineet. Sellainen ei ole kummallekaan ominaista. Molemmat myös huomasivat heti suhteen alkuvaiheessa, että tässä on jotain enemmän, jotain johon kannattaa todella panostaa ja jonka vuoksi kannattaa tehdä kompromisseja.

Etäsuhde tuo kuvioihin omat rasituksensa... Mielestäni suhteen alkuajoista on kenties ihanampi nauttia, jos on mahdollista tavata useammin. Meillä arki astui suhteeseen mukaan heti ensimetreillä, kun olemme matkustaneet ja olleet pidempiä aikoja toistemme luona. Se on tietenkin ollut ihanaa, mutta toisaalta välillä olen kaivannut sellaista juhlaa ilman arkea, joka usein liittyy suhteen alkuvaiheeseen.