Moikka mulla semmonen ongelma, että syön jotenkin epäsäännöllisesti. Aamuisin syön yleensä kaksi leipä' joissa salaattia kurkkua tomaattia kinkkua tms. En syö koulussa kuin ehkä lusikallisen, en voi sietää kouluruokaa. Koulun jälkeen en syö välipalaa, mutta syön välillä herkkuja. Oikeastaan aina otan joku viisi keksiä, pari karkkia yms. En pääse eroon tavastani vaikka kuinka yritän! En ole edes hoikka. En ole lihava mutta mulla on paksut jalat ja aika iso pömppömaha. :S koulussakin vedän koko ajan "vatsaa sisään" ja joskus siitä tulee maha tosi kipeeksi. Harrastan liikuntaa kaksi tai kolme kertaa viikossa ja menen pyörällä kouluun ja harrastuksiin. Haluaisin olla hyväkuntoinen terve ja hoikka!!!
Syöminen?
-------------------
2340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sitä voi herkutellakin, jos muuten pitää itsestään huolta. Ala vaikka käymään hölkkäämässä :)
hei sinä sielunkumppanini siellä! :D
Olen samanlainen, paitsi että mulla _on_ sitä painoa kertyny varmaankin enemmän kuin sinulla.
Olen ''lievästi lihava'' tai näin väittävät painoindeksi laskurissa ym.
Itekkin syön herkkuja ja jätän ruuan väliin, ainakin kotona. Koulussa syön kuitenkin ihan normaalisti. Harrastan myös liikuntaa 2-4 kert viikossa, ja aika hyvääkin sellaista. (en vain viitsi sanoa sitä tässä ääneen ettei kukaan tunnistais mua) Muuten vaan istun tietokoneen äärellä. Valitettava tapa :D dataus on puolielämää, näin mulla menee. Koulusta tykkään siksi, että yleensä ei pääse syömään mitään ''ylimääräistä'' sen 6/7 tunnin ajan kuin sen kouluruuan. Mut joo ei mulla mitään keinoa tähän oo.. Ite oon pitänyt nyt parin päivän aikana listaa kaikesta mitä laitan suuhuni. Näin voin katsella ja tarkastella yleensä tuele syötyy vähän harkitummin ku tollasta aloin pitää :) ps. aloitankin uudenkeskustelun tästä kaikkien näkyville ja huomattaville.