Melaniella oli vähän ensiaputarvikkeita mukanaan.
Hän antoi Mareepille villapaidan ja laittoi
laastaria sen turvonneelle poskelle. Kun Melanie
Rattatan kanssa oli lähdössä, Mareep vinkaisi
surullisesti. Se katsoi Melanieta suoraan
silmiin. Melanien kävi sitä sääliksi.
-Hyvä on... Tule mukaamme! Sinustahan voi olla
apua! Melanie sanoi. Mareep tuli iloiseksi ja
hyppäsi Melin syliin. He etsivät johtolankoja
ympäri laaksoa, mitään ei kuitenkaan löytynyt.
Yhtäkkiä alkoi sataa. Laaksossa ei ollut koskaan
satanut! Pokemonit olivat ihmeissään.
Charmanderit yrittivät suojella häntäliekkiään,
Ponytat, Rhyhornit ja Taurosit vauhkoontuivat ja
monet lintupokemonit yrittivät lentää pakosalle.
-Miten täällä voi sataa? Laaksohan on maan alla!
Tuon auringon pokemonit ovat rakentaneet
kaatopaikan rojusta, mutta entä tämä sade?
Melanie hämmästeli. Rattata je Mareep eivät
kestäneet sadetta, ja sitten tuli rakeita ja
alkoi ukkostaa. Melanie ajatteli:
-Voih! Tarvitsen ystävilleni pokepallot! Eivät ne
kestä tätä sadetta! Rattata muisti yhden asian.
Se kaivoi erään puun juurta ja siellä oli
Rattatan pokepallovarasto hätätilanteiden
varalta.
-Kiitos, Rattata! Melanie huudahti ja otti
molemmat pokemonit pokepalloihin. Mel otti maasta
muutaman rakeen.
-Hei! Eiväthän nämä ole rakeita! Ne ovat kiviä!
Mel huomasi. Pian myrsky loppui. Pokemonit
rauhoittuivat ja olivat kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan. Rattata ja Mareep tulivat ulos
palloista.
-Olen varma, että petturi oli asialla. Se paha
ihminen yritti taas väsyttää pokemonit! Melanie
arveli.
-Rattata-rat-rat-ratata! Rattata yritti puhua
Melille.
-Ai, siis arvelisitko, että joku sadetti laaksoa
vuorelta? Melanie kysyi. Rattata nyökkäsi.
-Siis me lähdemme vuorille! Melanie sanoi
päättäväisesti.
JATKUU
arvostelkaa tarinoitani!
Hän antoi Mareepille villapaidan ja laittoi
laastaria sen turvonneelle poskelle. Kun Melanie
Rattatan kanssa oli lähdössä, Mareep vinkaisi
surullisesti. Se katsoi Melanieta suoraan
silmiin. Melanien kävi sitä sääliksi.
-Hyvä on... Tule mukaamme! Sinustahan voi olla
apua! Melanie sanoi. Mareep tuli iloiseksi ja
hyppäsi Melin syliin. He etsivät johtolankoja
ympäri laaksoa, mitään ei kuitenkaan löytynyt.
Yhtäkkiä alkoi sataa. Laaksossa ei ollut koskaan
satanut! Pokemonit olivat ihmeissään.
Charmanderit yrittivät suojella häntäliekkiään,
Ponytat, Rhyhornit ja Taurosit vauhkoontuivat ja
monet lintupokemonit yrittivät lentää pakosalle.
-Miten täällä voi sataa? Laaksohan on maan alla!
Tuon auringon pokemonit ovat rakentaneet
kaatopaikan rojusta, mutta entä tämä sade?
Melanie hämmästeli. Rattata je Mareep eivät
kestäneet sadetta, ja sitten tuli rakeita ja
alkoi ukkostaa. Melanie ajatteli:
-Voih! Tarvitsen ystävilleni pokepallot! Eivät ne
kestä tätä sadetta! Rattata muisti yhden asian.
Se kaivoi erään puun juurta ja siellä oli
Rattatan pokepallovarasto hätätilanteiden
varalta.
-Kiitos, Rattata! Melanie huudahti ja otti
molemmat pokemonit pokepalloihin. Mel otti maasta
muutaman rakeen.
-Hei! Eiväthän nämä ole rakeita! Ne ovat kiviä!
Mel huomasi. Pian myrsky loppui. Pokemonit
rauhoittuivat ja olivat kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan. Rattata ja Mareep tulivat ulos
palloista.
-Olen varma, että petturi oli asialla. Se paha
ihminen yritti taas väsyttää pokemonit! Melanie
arveli.
-Rattata-rat-rat-ratata! Rattata yritti puhua
Melille.
-Ai, siis arvelisitko, että joku sadetti laaksoa
vuorelta? Melanie kysyi. Rattata nyökkäsi.
-Siis me lähdemme vuorille! Melanie sanoi
päättäväisesti.
JATKUU
arvostelkaa tarinoitani!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.