Martinasta

Tällä palstalla kirjoitetaan aivan karmeasti ehkäpä talon kauneimmasta henkilöstä Martinasta, joka nyt ikävä kyllä taisi jättää koko talon taakseen.

Mielestäni Martinalla oli kaikkein sivistyneimmät jutut, huolehti terveydestään, korjasi ja siivosi jälkensä samaan aikaan kun muut vain röhnöttivät pöydän ääressä naureskelemassa typerille keskenkasvuisille jutuilleen ja eikä hän kyllä mikään typeräkään ollut.
Tällaista käytöstä varmasti suomalaiset juntit ihannoivatkin, laiskuutta ja tekemättömyyttä.

Sitäpaitsi Martina on aivan oikeassa siinä suomiämmän perse jutussa. Varmaan 90% täällä kirjoittelevistakin omaa sellaisen lahnan lattaperseen ja on niin helvetin kateellistä tälle kaunottarelle (suomiämmän tuntomerkkihän on tunnetusti kateus). Olette kai itse niin helvetin kauniita ihmisiä kun sisus on täynnä paskaa? Jopa niin paljon, että teillä on oikeutta ja pokkaa haukkua näin kaunista ja herkkää ihmistä.
Linkittäkää vielä omat kuvanne niin tarkistetaan asian laita!
3276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nytkö sä tänne löysit? Sulla oli tosi sivistyneet jutut pitkin matkaa. Eniten ihannoin sivistynyttä tapaasi keskustella ihmisten kanssa suurista asioista, kuten paremmista takamuksista.

Montako kertaa teit ruokaa talossa? Muistan vain sen yhden kerran, kun laitoit ruokaan tajuttomasti chiliä kysymättä etukäteen muiden makua. Mutta hei, se alleviivaa vain sinun tulista luonnettasi.

Herkkyytesi teki minuun kaikkein suurimman vaikutuksen. Järkytyit sielun pohjiasi myöten, kun Timo kutsui sinua huoraksi. Hänen olisi tullut käyttää kaikkien sivistyneiden ihmisten tuntemaa kiertoilmaisua "lotakka", mitä sinä käytit kollegastasi Marika Fingerroosista.

Tämän nyanssieron sisäistämiseksi olikin aivan asiallista sinulta opastaa Timoa, että koskaan ei tule ketään naista kutsua huoraksi. "Lotakka" sen pitää olla, milloin salarakkaista puhutaan. No, eipä teitä noilla avuin julkisuuteen väkisin pyrkineitä lotakoita ole Suomessa kuin kaksi.

Äänestä
  • Taloon.....Laittoi heti tuulemaan ja ihan oikein kun antoi pikkasen noille kakaroille piiskaa ;)Jarkkohan se on talon isäntä joka ei hevillä luovu soppa kauhastaan joten eipä tuolla juuri muilla ole hellan äärelle asiaa!Mä itte tykkäsin Martinan monista puolista,mut en kaikista.Jokaisesta ihmisestä löytyy myös hyvää :)

    Äänestä

  • HYVÄ LISÄ kirjoitti:

    Taloon.....Laittoi heti tuulemaan ja ihan oikein kun antoi pikkasen noille kakaroille piiskaa ;)Jarkkohan se on talon isäntä joka ei hevillä luovu soppa kauhastaan joten eipä tuolla juuri muilla ole hellan äärelle asiaa!Mä itte tykkäsin Martinan monista puolista,mut en kaikista.Jokaisesta ihmisestä löytyy myös hyvää :)

    Martina tiesi sen hyvin etukäteen, ettei viihtyisi noin lapsellisten kakaroiden kanssa. Silti hän meni mukaan. Silloin olisi pitänyt jotenkin sopeutua joukkoon, eikä ilkeillä toisille ja pamautella päin naamaa asioita ja olla kestämättä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, kun siihenkin olisi ollut aihetta. Martina puhui koko ajan toisille ilkeällä äänensävyllä ja töksäytteli ikäviä kommenttejaan. Martina on niin narsistinen ja hänellä on heikko itsetunto, että hänen on vaikea sopeutua samalle tasolle toisten kanssa, vaan hän tarvitsee koko ajan paljontaa ja ihailua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolet tällä palstalla tunt... kirjoitti:

Tällä palstalla kirjoitetaan aivan karmeasti ehkäpä talon kauneimmasta henkilöstä Martinasta, joka nyt ikävä kyllä taisi jättää koko talon taakseen.

Mielestäni Martinalla oli kaikkein sivistyneimmät jutut, huolehti terveydestään, korjasi ja siivosi jälkensä samaan aikaan kun muut vain röhnöttivät pöydän ääressä naureskelemassa typerille keskenkasvuisille jutuilleen ja eikä hän kyllä mikään typeräkään ollut.
Tällaista käytöstä varmasti suomalaiset juntit ihannoivatkin, laiskuutta ja tekemättömyyttä.

Sitäpaitsi Martina on aivan oikeassa siinä suomiämmän perse jutussa. Varmaan 90% täällä kirjoittelevistakin omaa sellaisen lahnan lattaperseen ja on niin helvetin kateellistä tälle kaunottarelle (suomiämmän tuntomerkkihän on tunnetusti kateus). Olette kai itse niin helvetin kauniita ihmisiä kun sisus on täynnä paskaa? Jopa niin paljon, että teillä on oikeutta ja pokkaa haukkua näin kaunista ja herkkää ihmistä.
Linkittäkää vielä omat kuvanne niin tarkistetaan asian laita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu