netin kautta

Onko kukaan teistä yrittänyt netin kautta saada kumppania? mä yritän parhaillaan,kun harrastuksista ja koulusta ei ole se oikea tullut vastaan,ja olisi kivaa mennä näin nuorena naimisiin. Olen siis vähän yli 20 v. ja nyt olisi oikea aika sitoutua,kunhan se oikea vaan tulis vastaan. Jotkut ovat netin kautta löytäneet kumppanin,ja menneet naimisiin. Toiset taas on sitä mieltä,että kannattaa mielummin vaikka harrastusten kautta tutustua jne. Olen nyt kohta viikon ajan kirjoitellut yhden miehen kanssa,ja viestien perusteella hän vaikuttaa luotettavalta,mutta tilanne voi olla toinen sitten,kun hänet tapaa,jos siihen asti päästään. Te joilla on kokemusta asiasta,niin kuinka sujui ensimmäinen tapaaminen,tapasitteko julkisella paikalla jne?
4572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No ainahan on parempi varmuuden vuoksi tavata julkisella paikalla. Ihan ihmisiä täällä netissäkin kai silti ollaan, joten miksipä täältä ei voisi elämänkumppania löytää, ja eihän sillä loppuviimein ole mitään merkitystä mistä on kumppaninsa löytänyt.

Äänestä

Kannattaa ehdottomasti ottaa ensimmäiseksi tapaamispaikaksi joku sellainen paikka, missä on paljon muitakin ihmisiä. Päiväaikaan on viisainta tavata ensimmäistä kertaa, sillä esim. baaritapaamisen yhteydessä voi saada peräänsä ties minkä hörhön (voi toki päteä muihinkin tuttavuuksiin kuin nettituttuihin, mutta sopivasta varovaisuudesta ei ole ikinä mitään haittaa. Alkoholi lisäksi alentaa valppauskynnystä ja harkintakykyä, joten esim. joku kahvila olisi minusta järkevämpi vaihtoehto).


En väitä etteikö epävakaisiin ja sekopäisiin tapauksiin voisi törmätä muualla kuin netissä, mutta nettitutuista voi todella saada vaikka vuosien riesan. Netissä kun pyörii kaikenlaisia mielenterveysongelmaisiakin tapauksia, jotka osaavat alussa esittää mukavaa ja miellyttävää, mutta jos heidät torjuu, he näyttävät sen todellisen (hirviömäisen) luonteensa.




Kehotan Sinua uusien harrastusten pariin, baareihin (yksinkin voi mennä!) ja "oikeiden" ihmisten pariin. Olet vielä nuori, Sinulla on paljon mahdollisuuksia. "Face to face-tilanteessa" on paljon helpompaa muodostaa kokonaiskatsaus ihmisestä kuin netissä / chatissa. Ilmeet, katseet, puhetyyli ja muu kehonkieli kertoo paljon (psykologiassa todistettavasti tutkittu, että kehonkielestä voi päätellä paljon enemmän kuin esim. tekstianalyysista / puhelinkeskustelusta).

Jos kuitenkin haluat tavata nettitutun, suosittelen Sinua tutustumaan ennalta henkilöön mahdollisimman hyvin. Kokeile myös sitä, miten henkilö suhtautuu siihen, jos olet eri mieltä / kieltäydyt jostakin. Jos heti alkaa tulla sairaita herjoja tai haukkuja, niin jätä tyyppi välittömästi!



Vakavasti mielenterveysongelmaiset osaavat monissa tapauksissa käyttäytyä todella miellyttävästi, mutta yleensä kieltäytymiseen / välien katkaisemiseen suhtautuminen erottaa heidät emotionaalisesti ja psyykkisesti tasapainoisista ihmisistä. Torjutuksituleminen on heille mahdotonta käsittää ja ylipääseminen on lähes mahdotonta. Psykologian opiskelijana kehotan Sinua käyttämään harkintakykyäsi ja luottamaan vaistoihisi. Jos epäröit vähääkään, jätä homma sikseen tai siirrä tapaamista. Tuntemattomiin ihmisiin ei saa eikä voi koskaan täysin luottaa. Älä missään tapauksessa anna yhteystietojasi tai muita tärkeitä tietoja itsestäsi ennen tapaamista tai heti tapaamisen jälkeen. Jos nettituttusi ei hyväksy Sinun tapaasi toimia, hän ei ole Sinun arvoisesi. Liika luottamus voi kostautua todella pahasti.



En halua pelotella Sinua, saati väitä, että juuri Sinun nettituttavuutesi olisi vaarallinen. Haluan ainoastaan muistuttaa Sinua kaikista (myös niistä negatiivisista) mahdollisuuksista. Tuttavuutesi voi olla mukava ja asiallinen ihminen ja teistä voi tulla hyvä pari. Maltti on kuitenkin valttia niin netissä kuin muualla maailmassa. Tsemppiä.

Äänestä

Tuo "varovaisuutta peliin" oli aika kattava selitys siitä miten nyt mahollisimman varovaisen kannattais tehdä. Eli siis todellakin johonki yleiselle paikalle päiväsaikaan tapaamaan.

Itse seurustelen pojan kanssa, johon tutustuin netin (ircin) kautta ja sit alettiin juttelemaan, kaverustumaan jne. Muutama kuukaus juteltiin netin kautta, sit puhelimen välityksellä, nähtiin... nähtiin toistekin... ja alettiin seurustella. Toki olin nähny kuvan hänestä aikasemmin jo ja muutenkin yleisellä kanavalla toimi aika normaalisti, joten joku varmuus oli et "kunnon tyyppi tuo on" :)

Jos tuntuu vähääkään epäilyttävältä ni kannattaa varmistella esim. tyypin kuvaa jne. Voittehan tehä jotkut tuplatärskytkin, et vaikka poitsu ottaa kaverinsa mukaan ja ite otat kaveris mukaan ja näätte nelisin :) Eikä hirveen tarkasti omia tietoja kannata antaa jos ei oikeesti luota toiseen.

Ite oon aika sokeestikkin luottanu nettituttuihini: puhelinnumeroita oon vaihtanu useemmanki kanssa, nähny oon useita, yhen jopa ottanu yöks ekalla tapaamiskerralla meille kotiin (tosin olin alaikäinen kuten nettituttunikin silloin ja vanhemmat oli kotona). Sinisilmäisyys ei aina ole pahasta mut tosiaan kannattaa varoa.

Sit huomasin sen, että yrität parhaillaan saada kumppania. Eihän siinä, aika moni kuitenki haluaa kumppanin vierelleen. Mut se että oikein yrittämällä yrittää.. Jotenki vierastan sitä ajatusta. Tykkäätkö edes siitä yhdestä miehestä, jonka kanssa olet kirjotellut? Tai vaikuttaako se kiinnostavalta? Musta nettituttavien kanssa kannattaa suht paljon vetää ihan kaveripohjalta ja nähdä livenä ennenkuin ajatteleekaan seurustelua kyseisen tyypin kanssa. Tosin oon sua nuorempi ja tää on mun eka seurustelukumppani, et sikäli mun on vähän hassua neuvoa :) Ja mikä sopii yhelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Perimmäinen pointti oli nyt kuitenkin se, että kannattaa mennä omien tunteiden mukaan. Jos epäilyttää niin ota etäisyyttä. Jos tuntuu hyvältä, niin mene kattomaan millanen tyyppi on kyseessä ja kuitenkin järkevästi toimi sen kannalta. Kovin moni muukin kaltaisesi tyttö/poika on netissä etsimässä itselleen kumppania, jotenka miksi törmäisit pelkästään joihinkin mielenterveysongelmaisiin ja psykopaatteihin? :)

Äänestä

kyllä olen löytänyt... seurustelen tääläkin hetkellä yhden nettistä löydetyn ihmisen kanssa. Hän on aivan ihana ja oikee aarre

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettiva kirjoitti:

Onko kukaan teistä yrittänyt netin kautta saada kumppania? mä yritän parhaillaan,kun harrastuksista ja koulusta ei ole se oikea tullut vastaan,ja olisi kivaa mennä näin nuorena naimisiin. Olen siis vähän yli 20 v. ja nyt olisi oikea aika sitoutua,kunhan se oikea vaan tulis vastaan. Jotkut ovat netin kautta löytäneet kumppanin,ja menneet naimisiin. Toiset taas on sitä mieltä,että kannattaa mielummin vaikka harrastusten kautta tutustua jne. Olen nyt kohta viikon ajan kirjoitellut yhden miehen kanssa,ja viestien perusteella hän vaikuttaa luotettavalta,mutta tilanne voi olla toinen sitten,kun hänet tapaa,jos siihen asti päästään. Te joilla on kokemusta asiasta,niin kuinka sujui ensimmäinen tapaaminen,tapasitteko julkisella paikalla jne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu