kannattaa

Rikoslain 21 luvun 14 §:n mukaan sairaanhoitaja voi syyllistyä heitteillepanoon jättäessään potilaan vaille hoitoa, ja lähtemällä itse pois. Edellytyksenä on, että työnantaja ei voi järjestää korvaavaa hoitoa paikalle. Näin olisi tilanne esim. erikoissairaanhoidossa ja tehohoidossa, jossa valmistuneenkin sairaanhoitajan perehdyttäminen vie pitkään. Tällöin irtisanoutuva hoitaja syyllistyy heitteillepanoon, eli tahalliseen rikokseen koska hän jättää kärsivän vaille apua tietäen, että oman järjestön toimenpiteiden vuoksi sijaista ei tule. Tilanne on suurinpiirtein sama, kuin että teho-osaston henkilökunta ei voi lähteä teho-osastolta vuoron loppuessa, jos uutta miehitystä ei ole tullut esim. lumimyrskyn ja liikenteen takkuilun vuoksi.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jos sanon irti itseni sen takia kun alan jakaa seuraavana aamuna lehtiä laatikoihin niin minkäs sille kukaan voi?

Äänestä
  • työnantajalle kun kerjäät entistä työtä takas? eikös työnantaja saa sanoa että jaa poika vaan niitä lehtiä?

    Äänestä

  • siis kyllä jokainen voi tehdä mitä haluaa.
    mahdolliset potilaskuolemat ratkotaan sitten aikanaan oikeudessa.

    Äänestä

Nuo pelisäännöt toimii kun hoitaja on työsuhteessa. Irtisanoutua saa, ja irtisanoutumisaika on määritelty työehtosopimuksessa. Siitä vaan väsäämään tehoille sun muille uutta sopparia puolen vuoden irtisanomisajalla, mutta ei se tähän hätään enää auta. Työstään on oikeus irtisanoutua ja velvollisuudet työpaikkaakohtaan päättyvät kun työsuhde päättyy (poissulkien salassapitovelvollisuuden, joka luonnollisesti jatkuu).

Äänestä
  • Eikös hoitajat ollut näitä kahvia juovia läskiperseitä, eli tässä tapauksessahan sijaistavan tekijän pitäisi aika helposti löytyvän, höhö....

    Äänestä

  • seuraten kirjoitti:

    Eikös hoitajat ollut näitä kahvia juovia läskiperseitä, eli tässä tapauksessahan sijaistavan tekijän pitäisi aika helposti löytyvän, höhö....

    Joko hoitajat ovat työnsä osaavia ja tekeviä tarpeellisiä ihmisiä tai sitten mitäänosaamattomia turhuuksia mutta molempia he eivät kaikki voi olla samaan aikaan.

    Äänestä

  • koettakaa päättää kirjoitti:

    Joko hoitajat ovat työnsä osaavia ja tekeviä tarpeellisiä ihmisiä tai sitten mitäänosaamattomia turhuuksia mutta molempia he eivät kaikki voi olla samaan aikaan.

    Anteeksi nyt, mutta mitä ihmeen perehdytystä sitä valmistunut enää tarvitsee, jos on sen korkean koulutuksen käynyt? Vai eikö se koulutus olekaan niin korkeatasoista, kuin annatte ymmärtää?

    Irtisanomisaikanahan on mahdollista ottaa jo tuleva harjoittelemaan, että se siitä. Vaikka Virosta.

    Äänestä

ei pidä paikaansa toi sun väittämä. koskas olet kuullut sellasta, että poislähtevä hoitaja (tai muun alan työntekijä) joutuu omalle tilalleen etsimään tuuraajan/sijaisen/uuden työntekijän? kyllä se on esimiehen tehtävä ja tässä irtisanomistilanteessa siis työnantajan eli kuntainliiton tai sairaalan johto.
OTA SELVÄÄ ASIOISTA ÄLÄKÄ JAUHA PASKAA TÄÄLÄ TURHAN TAKIA JA LIETSO LISÄÄ EPÄSOPUA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutustua. kirjoitti:

Rikoslain 21 luvun 14 §:n mukaan sairaanhoitaja voi syyllistyä heitteillepanoon jättäessään potilaan vaille hoitoa, ja lähtemällä itse pois. Edellytyksenä on, että työnantaja ei voi järjestää korvaavaa hoitoa paikalle. Näin olisi tilanne esim. erikoissairaanhoidossa ja tehohoidossa, jossa valmistuneenkin sairaanhoitajan perehdyttäminen vie pitkään. Tällöin irtisanoutuva hoitaja syyllistyy heitteillepanoon, eli tahalliseen rikokseen koska hän jättää kärsivän vaille apua tietäen, että oman järjestön toimenpiteiden vuoksi sijaista ei tule. Tilanne on suurinpiirtein sama, kuin että teho-osaston henkilökunta ei voi lähteä teho-osastolta vuoron loppuessa, jos uutta miehitystä ei ole tullut esim. lumimyrskyn ja liikenteen takkuilun vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu