Lapsemme on tasan 2v ja puhuu vain yksittäisillä sanoilla: auto, kissa, kirja, ei, anna, minun, minä, äiti, hauva, joo, nam-nam(karkki), *oma nimi*, *sisaruksen nimi*, kiikaa(kiikku), piippiip(ambulanssi tms. hälytysajoneuvo) sekä matkii auton/eläimien ääntä. Muutaman kerran sanoi toistamalla pari muutakin sanaa, muttei enää suostu vaan pyörittää päätään. Lauseita ei sano, mutta saattaa samaa sanalitaniaa hokea esim. minä, minä, minä... Kerran olen kuullut yhden kaksisanaisen lauseen, mutta toista kertaa en ole saanut irti.
Neuvolassa vaikuttivat vähän huolestuneille, mutta poika ymmärtää puhetta todella hyvin ja osaa muutoin hyvin ilmaista itseään sekä on sosiaalinen.
Toisella vanhemmista on ollut dysfasiaa ja pelkään periytyvyyttä. Kannattaako olla vielä olla huolissaan ollenkaan? Sisarus alkoi puhumaan lauseilla alle 2v, joten sen takia vain asia vaivaa...
2-vuotiaan puhe niukahkoa
14
6311
Vastaukset
- ..........
Mun serkun vanhempi poika oppi puhumaan kun nuorempi lapsi aloitti puheensa. Ikää oli sillon reilu 3 vuotta. Sanoivat vaan, että siihen puututaan, jos ei 4 vuotiaana oo oppinut jo selkeästi.
- uskomuksia
Varhaisen kielenkehityksen uskotaan Suomessa usein olevan itsetarkoitus. Miksi tulisi oppia kieli aikaisin? Kielitieteilijänä voisin mainita esimerkiksi suuren joukon kielellisesti erityislhjakkaita kirjailijoita ja runoilijoita, jotka aloittivat puhumaan varsin myöhään. Jotkut jopa niinkin myöhään kuin 7 tai 10 vuotiaana. Hyvin harvoin kielenkehitykseen tarvitsee ja tulisi puuttua. Logopedista apua tulisi antaa vain silloin kun kielenoppiminen ei ilman sitä ole mahdollista - eli on jokin orgaaninen syy taustalla. Tämän syyn voit selvittää neuvolan kautta, jos asia huolettaa.
Myös meillä on 2 vuotias lapsi, joka puhuu vähän. Isä on lopedian professori ja on juuri aloittanut kirjan varhaisista tukikeinoista kielenopetuksessa - eikä ole huolissaan normaaleista 2 vuotiaista näillä näkyillä.- En usko......
Kirotusvirheitä...
2 vuotias
Lopedia
Aloittivat puhumaan
.????.........
Oikeastikin kielitieteilijä? Huhhuh.
- kiinnitä puheeseen erityist...
Jos teillä on sukurasitteena dysfasiaa toisella vanhemmalla, kiinnitä lapsesi puheenkehitykseen huomiota.
Tässä vaiheessa ei varmaan kannata muuta tehdä, kun havainnoida mitä lapsi osaa sanoa ja mitä ei. Tuskin lapsi osaa sanoa "kissa" täysin oikein? Mitkä kirjaimet puuttuvat? Onko haluton puhumaan? Puhuuko vähän? Vastaako mielummin eleillä tai fyysisesti toimimalla? Harvalla dysfaatikolla on kielenymmärtämisen vaikeuksia. Kirjaa ylös puhetta. jos on myöhemmin ongelmia, pystyt kuvaamaan millaista puhe oli pienenä. Jos ei oo ongelmia myöhemmin puheessa, säilyypähän muistona lapsuudesta mitä osasi sanoa ja missä iässä.
Tietysti tuet puheenkehitystä puhumalla, houkuttelemalla ääntelyleikkeihin ja lukemalla kirjoja jne. Jos puhe etenee hitaasti, eikä puolen vuoden sisään tule parin sanan lauseita eikä ääntämys selkiydy, hakeutukaa puheterapeutille. Täällä on joku todennut, että siinä menetät vain yhden turhan reissun puheterapeutille,jos osoittautuu aiheettomaksi käynniksi. Mutta jos aiheellinen, silloin päästään kuntouttamaan varhaisessa vaiheessa, mikä on todella tärkeää. Kyseessä ei ole pelkästään puheentuottamisen ongelma, vaan lieveilmiöt itsetuntoon, sosiaaliseen kehitykseen yms. ovat isot.- Aineli
Harvalla dysfaatikolla on kielenymmärtämisen vaikeuksia.--- Näin yksioikoisesti ei voi sanoa!
Dysfaatikon ja tämänikäisen muutenkin on vielä hankala ymmärtää esim. käsitteitä. Vanhempi voi myös tulkita täysin väärin lapsen ymmärtämisen, kuten minä ainakaan tein. Onneksi lapsi pääsi puolitoistavuotiaana kehitysarviotestiin ja 2-vuotiaana puheterapiaan, joka jatkui 10-vuotiaaksi. Myös SI-terapiasta oli suuri apu.
Jos nykyneuvola on huolissaan ja toinen vanhemmista vielä dysfaattinen, niin mars eteenpäin! Mitään ette häviä, mutta voitte taata mahdollisesti dysfaattiselle lapsellenne rikkaan kielen ja elämän. Nykyään onneksi käytetään apuna viittomia, joiden avulla päästään hyvään alkuun.
Minulla on aikuinen erityiskoulut käynyt lapsi, joka puhuu, lukee ja kirjoittaa hyvin, vaikka tiettyä lukivaikeutta onkin. Dysfasia vaikuttaa kaikkeen oppimiseen, esim. matematiikka voi käsitteisenä olla hyvin vaikeaa, samoin vieraat kielet (poikkeuksena ruotsi).
Lapseni on valmistunut ammattikoulusta ammattiin ja on työelämässä ja sinut muutenkin elämänsä kanssa. - Aineli
Aineli kirjoitti:
Harvalla dysfaatikolla on kielenymmärtämisen vaikeuksia.--- Näin yksioikoisesti ei voi sanoa!
Dysfaatikon ja tämänikäisen muutenkin on vielä hankala ymmärtää esim. käsitteitä. Vanhempi voi myös tulkita täysin väärin lapsen ymmärtämisen, kuten minä ainakaan tein. Onneksi lapsi pääsi puolitoistavuotiaana kehitysarviotestiin ja 2-vuotiaana puheterapiaan, joka jatkui 10-vuotiaaksi. Myös SI-terapiasta oli suuri apu.
Jos nykyneuvola on huolissaan ja toinen vanhemmista vielä dysfaattinen, niin mars eteenpäin! Mitään ette häviä, mutta voitte taata mahdollisesti dysfaattiselle lapsellenne rikkaan kielen ja elämän. Nykyään onneksi käytetään apuna viittomia, joiden avulla päästään hyvään alkuun.
Minulla on aikuinen erityiskoulut käynyt lapsi, joka puhuu, lukee ja kirjoittaa hyvin, vaikka tiettyä lukivaikeutta onkin. Dysfasia vaikuttaa kaikkeen oppimiseen, esim. matematiikka voi käsitteisenä olla hyvin vaikeaa, samoin vieraat kielet (poikkeuksena ruotsi).
Lapseni on valmistunut ammattikoulusta ammattiin ja on työelämässä ja sinut muutenkin elämänsä kanssa.Otsikkoon dysleksia testit, sieltä selviää, miten meillä mentiin.
Äiti Aineli
- äiti*3
Meillä samanikäinen poika. Samassa tilanteessa, yksittäisiä sanoja, paljon. Nyt muutaman kerran alkanut tulla yhdyssanoja. En ole huolissani.
Esikoinen puhui täydellisesti r- ja d-ääänteitä lukuunottamatta reilusti alle 2-vuotiaana. Käytti useampisanaisia lauseita, keskusteli aikuisen lailla.
Tietty toisen lapsen kanssa olin sitten paniikissa, kun ei paljoa jutellut, vain yksittäisiä sanoja. Ymmärsi kaiken. Puhe puhkesi 2v 1kk iässä, alkoi puhua kunnon lauseita.
Tästä kuopuksesta en siis ole lainkaan huolissani, puhe tulee kun tulee. Siis lauseet. Ymmärrys se tärkeintä on.
Sinunkin lapsesi ymmärtää, se on tärkeintä. Onneksi neuvolan tätikin oli jalat maassa -tyyppiä ja kertoili juuri noita juttuja kirjailijoista yms. lauseet tulevat, kun on niiden aika. Vielä joskus pian tokaiset, että olisi nyt tuo papupata jo hiljaa.- ei tee erityisasiantuntijaa
Hieno juttu, että olet saanut kolme normaalia vesseliä aikaiseksi, mutta sillä asiantuntemuksella et voi lähteä antamaan neuvoja, että ei syytä huoleen. Aika kovan vastuun otat (eettisesti) itsellesi, kun lupailet ettei syytä mihinkään huoleen ole.
Jos lapsen toisella vanhemmalla on dysfasiaa ja lapsella kielen kehityksessä poikkeavia piirteitä, kuka tahansa oikea asiantuntija käskee jatkotutkimuksiin. Sitä asiantuntemusta ei tule 3 lapsen mutu-tuntumalla. - äiti*3
ei tee erityisasiantuntijaa kirjoitti:
Hieno juttu, että olet saanut kolme normaalia vesseliä aikaiseksi, mutta sillä asiantuntemuksella et voi lähteä antamaan neuvoja, että ei syytä huoleen. Aika kovan vastuun otat (eettisesti) itsellesi, kun lupailet ettei syytä mihinkään huoleen ole.
Jos lapsen toisella vanhemmalla on dysfasiaa ja lapsella kielen kehityksessä poikkeavia piirteitä, kuka tahansa oikea asiantuntija käskee jatkotutkimuksiin. Sitä asiantuntemusta ei tule 3 lapsen mutu-tuntumalla.Palasinpa pitkästä aikaa tänne ja huomasin kommentin.
Kiitos siitä, mutta hyvä kommentoija, kuten varmasti huomaat jos viestini tarkkaan luet, puhun kyllä vain omista lapsistani, kun sanon etten ole huolissani.
Tuskinpa täällä kukaan on niin asiantuntija kuin oletat minunkin olevan, mutta eikös täältä lähinnä haetakin vertaiskommentteja, kokemuksia saman kokeneilta, juuri sitä MUTU-juttua, mitä niin kammoat. Kaikki varmaan ymmärtävät, että todelliset asiantuntijat löytyvät jostain muualta kuin suomi24-keskusteluista.
Ja mitä vielä tulee alkuperäiseen kysyjään, olen yhä sitä mieltä, että ei varmaan mitään hätää, koska lapsi ymmärtää puhutun. Neuvolassa varmaan huolehditaan pidemmälle, jos tarvista.
Ja omien lasten kohdalla pääsee sillä MUTU-tiedollakin yllättävän pitkälle.
- bebs
Aloin tässä itsekkin selaileen,että mitä kokemuksia muilla on kun meidän poika on nyt 2v ja hyvä kun yksittäisiä sanoja tulee (yksinkertaisia ja usein toistettuja) mutta kahta ei kyllä millään peräkkäin.
Puhumme kyllä kahta kieltä (minä suomea,mies eestiä) joten sen vuoksi en asiaa ole aiemmin miettinyt. Sanoja tulee molemmilla kielillä, joskus toiset unohtuu ja toiset tulee tilalle.
Muuten tätä "puhetta" kyllä piisaa ja selkeästi yrittää uusia sanoja muodostaa, on sosiaalinen ja iloinen lapsi. On kyllä niinkin vauhdikas, ettei malta kauaa saman leikin ääressä olla,kirjojen lukemista kuunnella tai muuta rauhallista. Tuskin se kuitenkaan on epänormaalia?
Luultavasti olen ihan turhaan huolissani minäkin? - yksilöllistä
Meillä tyttö aika vähäpuheinen yli 2-vuotiaaksi... Lähinnä sanoja.. Nyt on 2v5kk iässä sanavarasto ruvennut kasvamaan tosi nopeasti ja tulee jo yksinkertaisia lauseita. En ole huolissaan...
- Lina 999
Kukahan "erityislahjakas" runoilija on alkanut puhua 7-10 -vuotiaana?
Ehkä nämä ovat "uskomuksia". Mainitsepa yksikin.... Vähäpuheisia ovat saattaneet olla kuten nerot joskus ovat vielä aikuisinakin. Ainoastaan kehitysvammainen ei puhu kouluikäisenä.
Käsittämättömiä kommentteja täällä usein näkee.- Lina 999
Ja varmaan joo tämä nimimerkki uskomuksia on kielitieteilijä... heh, heh.
Se on aloittaa PUHUMINEN tai alkaa puhua. 2-vuotiaas kirjoitetaan väliviivalla jne.
- Vittu Vattunen
Huoli pois ja nauttimaan tästä vähäpuheisesta ajasta, jota tulet vielä kovasti kaipaamaan. Ennen pitkää osaa mukula suoltaa vittua ja perkelettä niin, että korvissa soi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.33613761- 2365562
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny113108- 1812311
- 1372139
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131788Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos981449Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon461266Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411176- 891110