romahduksen kesto

Asuntolainakantaa voidaan pitää kotitalouksien yhteisenä velkana, jota maksetaan kotitalouksien keskimääräisten maksujen myötä pois.

Ihan kuin olisimme yhtä suurta perhettä...:-)

"Perheemme" velkaantuu kuitenkin koko ajan lisää - lienee selvää, että on olemassa jokin "sopiva" balanssitaso. Keskimääräinen velkamäärä suhteessa keskimääräiseen maksukykyyn pitkällä välillä. Ajatellaanpa, että se olisi vaikka vain puolet nykyisestä - silti ennätykselliset 30 miljardia. Olihan asuntolainakanta kasinovuosina suurimmillaan vain 18miljardia (1992) ja vasta 1999 rikottiin 20 miljardin raja.

Entä miten kauan kestää, että kanta palautuisi "balanssiin"?

Oletetaan:
-lainanhoidoksi ~1000eur/kk (korot lyh, tod. lainanhoito n. 900eur/kk)
-n. miljoona kotitaloutta osallistuu maksutalkoisiin
-velkaa vähennetään 29 miljardia

Menee kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta kunnes lainat on maksettu. Tämä siis sillä edellytyksellä ettei uusia lainoja oteta enää yhtään.

Sepä ei kerro vielä mitään. Lainoja otetaan koko ajan lisää. Ajatellaan, että lainakanta maksetaan vaikka viidessä vuodessa tavoitebalanssiin. Mentäisiin siis samalla lailla takaperin 30miljardiin kuin on tultu vuodesta 2002. Tämä tarkoittaa 6,7 miljardia maksettavaa palkkatuloista per vuosi (sis. korko).

Paljonkos tuo, palkkatulosta maksettava ja kulutuksesta poistuva, velanlyhennys sitten on pois tulevien viiden vuoden BKT:stä? BKT:nhän voi laskea monella tapaa mutta yksi tapa on summata kaikki "palkat" .

Ynnätään: 3,7% pois 2006 BKT:stä 5% = 1,3% BKT:n kasvua... niin paitsi, että vuodelle 2007 BKT ennuste (pellervo) on 4,2% eli jääkin vain 0.5%. Jaa niin, vuodelle 2008 ennustetaan BKT:ksi 3.1%, siitä 3,7% pois...

Saiskos lisää maksuaikaa...
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ansiokasta pohdintaa sinänsä.

Mutta miksi tämä velka"ongelma" pitäisi hoitaa kuntoon 5 vuodessa ? Ja miksi se pitäisi hoitaa pois yhteisvastuullisesti ?

Osa niistä, jotka ovat ottaneet jumbolainoja, joutuu varmasti vaikeuksiin ja taloudelliseen konkurssiin. So what. Ainahan rahan ja omaisuuden isojakoja on tehty, ja niin tullaan nytkin tekemään, kunhan huonot ajat taas koittavat. Siihen voi mennä vielä vuosiakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskija kirjoitti:

Asuntolainakantaa voidaan pitää kotitalouksien yhteisenä velkana, jota maksetaan kotitalouksien keskimääräisten maksujen myötä pois.

Ihan kuin olisimme yhtä suurta perhettä...:-)

"Perheemme" velkaantuu kuitenkin koko ajan lisää - lienee selvää, että on olemassa jokin "sopiva" balanssitaso. Keskimääräinen velkamäärä suhteessa keskimääräiseen maksukykyyn pitkällä välillä. Ajatellaanpa, että se olisi vaikka vain puolet nykyisestä - silti ennätykselliset 30 miljardia. Olihan asuntolainakanta kasinovuosina suurimmillaan vain 18miljardia (1992) ja vasta 1999 rikottiin 20 miljardin raja.

Entä miten kauan kestää, että kanta palautuisi "balanssiin"?

Oletetaan:
-lainanhoidoksi ~1000eur/kk (korot lyh, tod. lainanhoito n. 900eur/kk)
-n. miljoona kotitaloutta osallistuu maksutalkoisiin
-velkaa vähennetään 29 miljardia

Menee kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta kunnes lainat on maksettu. Tämä siis sillä edellytyksellä ettei uusia lainoja oteta enää yhtään.

Sepä ei kerro vielä mitään. Lainoja otetaan koko ajan lisää. Ajatellaan, että lainakanta maksetaan vaikka viidessä vuodessa tavoitebalanssiin. Mentäisiin siis samalla lailla takaperin 30miljardiin kuin on tultu vuodesta 2002. Tämä tarkoittaa 6,7 miljardia maksettavaa palkkatuloista per vuosi (sis. korko).

Paljonkos tuo, palkkatulosta maksettava ja kulutuksesta poistuva, velanlyhennys sitten on pois tulevien viiden vuoden BKT:stä? BKT:nhän voi laskea monella tapaa mutta yksi tapa on summata kaikki "palkat" .

Ynnätään: 3,7% pois 2006 BKT:stä 5% = 1,3% BKT:n kasvua... niin paitsi, että vuodelle 2007 BKT ennuste (pellervo) on 4,2% eli jääkin vain 0.5%. Jaa niin, vuodelle 2008 ennustetaan BKT:ksi 3.1%, siitä 3,7% pois...

Saiskos lisää maksuaikaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu