Mistä näitä idiootti

isännöitsijöitä löytyy

Tässä yksi esimerkki isännöitsijän toiminasta:
Kylpyhuoneessa meni vettä vesihanaputkien läpiviennistä vuonna -73 asennetun muovitapetin taakse, sinne mudostui vedestä pussi. Isännöitsijä lähetti huoltomiehen katsomaan tilannetta. Parin viikon kuluttua saatiin isännöitsijältä vastaus, että korjaus ei kuulu taloyhtiölle, vain lattian vesieriste kuuluu taloyhtiön korjattavaksi. Talon hallitus oli isännöitsijän kassa samaa mieltä.
Päätimme kuitenkin ottaa pois tämän irronneen tapetin, ennen kuin syntyy suurempi vesivahinko. Tapetin poiston jälkeen paljastui, että vettä on mennyt myös 2003 korjatun lattian reunaan. Kävin kertomassa tästä isännöitsijälle, hän soitti heti korjaajalle ja tilasi lattian korjauksen, mutta vain 10 cm seinälle. Korjausfirma tuli paikalle ja totesi mittarilla seinän kosteaksi ja soitti isännöitsijälle, isännöitsijä väitti, että seinästä on mitattu kosteudet ja se on kuiva. Hallituksen puheenjohtaja soitti isännöitsijälle, isännöitsijä ei ollut kuullutkaan, että kosteuksia olisi mitattu. Vastaus oli, että taitaa mennä taloyhtiön piikkiin korjaus, mutta ei muovitapetti tai kaakeli.
Jos huoltomies olisi puhkaissut tämän seinässä olevan patin, sieltä olisi tullut vettä ja asia olisi ollut täysin selvä, jos muovitapetin ja betonin välissä on vettä, tarkoittaa se varmasti, että betoni on märkää. Tätä huoltomies ei tehnyt vaan minä. Tässä jahkailussa on jo mennyt 2 kuukautta, nyt kylpyhuoneessa pyörii kuivuri ilma isännöitsijän lupaa.

26

2600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...myöntämistä!

      Isännöitsijöissä on ammattitaidotonta ja onnetonta porukkaa. Ainoa keino on tehdä asioista mahdollisimman julkisia.

      Mikäli hallituksen pj. on kanssasi samoilla linjoilla, kirjoita koko tarina paperille (mahdollisimman tarkasti päivämäärineen,urakoitsijoiden nimet yms. asiatiedot kohdalleen), pyydä siihen hallituksen pj:n nimmari (tyyliin "Todistan allamainittujen tietojen paikkansapitävyyden, NN, taloyhtö NN:m hallituksen pj.) ja lähetä isännöitsijäliittoon. Nehän eivät korvaansa lotkauta. Isännöitsijäliittohan ei todellisuudessa millään lailla valvo jäsentensä toimia, mutta isännöitsijä joutuu ainakin tekemään kirjallisen selvityksen, siis kirjoittamaan vastineen. Täytyy toivoa että kirjoittaminen on hänelle vaikeaa. Luultavasti on; useat isännöitsijät ovat kirjoitustaidottomia. Jälkeenpäin saat vuorenvarmasti isännöitsijäliitolta tiedon että asia ei heidän mielestään anna aihetta huomautukseen, mutta kirjoita heti kirje jossa pyydät perustelut ja vaadit saada nähdä isännöitsijän kirjoittaman vastineen.

      Kopio alkuperäisestä kirjeestä kaikille osakkaille. Ehdota seuraavassa yhtiökokouksessa ettei isännöitsijälle myönnetä vastuuvapautta, kerro esittäneesi perustelut kirjeessä jonka olet jakanut osakkaille.

      • O T O

        P*skempi juttu, mutta isännöitsijäliitto reagoi kurinpitotoimin ainoastaan
        taloyhtiön hallituksen jäsenen tai tilintarkastajan allekirjoittamiin
        muistutuksiin isännöitsijän toiminnasta ja ammattitaidosta.

        Muuten olen samaa mieltä: kaikki paperille ja tarvittavat varmennukset jäävittömiltä ihmisiltä.

      • tuntuu olevan
        O T O kirjoitti:

        P*skempi juttu, mutta isännöitsijäliitto reagoi kurinpitotoimin ainoastaan
        taloyhtiön hallituksen jäsenen tai tilintarkastajan allekirjoittamiin
        muistutuksiin isännöitsijän toiminnasta ja ammattitaidosta.

        Muuten olen samaa mieltä: kaikki paperille ja tarvittavat varmennukset jäävittömiltä ihmisiltä.

        hallituksille, osakkaille ja jopa isännöitsijöille vaikea pala purtavaksi. Lähtökohta ihan lainsäädännön valossa on että yhtiön kuuluu pitää märkätilan vesieristys kunnossa, muovimatto/tapettihan on itsessään se vesieristys. Vaikka kysymys olisi edellisen osakkaan ilman lupaa tekemästä remontista täytyy yhtiön saattaa tila kuntoon ja esittää vaatimus edelliselle osakkaalle.

        Jos olisi minusta kiinni niin näin tehtäisiin ja paikat laitettaisiin kuntoon pikavauhtia. Ongelmana on kuitenkin hallitus ja osakkaat, hallitus kun sattuu olemaan se isännöitsijää valvova taho niin heidän määräyksiä ei voi ohittaa. Voi korkeintaan jättää eriävän mielipiteen, jota on runsaasti harrastettu.

        Jos hallitukseen sattuu useampi oman kylppärinsa itse korjannut niin ei sitä muillekaan kylppäreitä korjata, vaikka olisi kuinka märkänä paikat. Moni asiakas on sitten käräjäoikeuden porteilla joutunut toteamaan tosiasiat ja laittanut paikat kuntoon, toivottavasti osakkaat katsoisivat enemmän oikeuksiensa perään että saadaan nämä ääliöt ulos hallituksista.

        On isännöitsijöissäkin monenlaista tekijää mutta yleensä se jarru tulee maksumiehiltä.

      • Oikein, mutta

    • miten mahdollista?

      Selvitä hieman tarkemmin, miten vettä on "muovimaton " taakse mennyt. Onko siellä suoritettu putkiremontti ja vedetty uudet käyttövesiputket, joille on tehty uudet läpiviennit vai oletko itse läpivientejä käsitellyt? Jos itse olet läpivientien vauriot aiheuttanut niin olet korvausvastuussa. Jos läpiviennit ovat "vanhuuttaan" alkaneet valskata niin taloyhtiö suorittaa kuivauksen ja korjauksen alkuperäiseen tasoon. Tämä ei tarkoita sitä, että taloyhtiö tekee kylpyhuoneeseesi laatoituksen vaan se korjataan alkuperäiseen tasoon eli sinne tulee nykypäivän rakennusmääräykset täyttävät muovimatot, joka toimii myös vesieristeenä. Jos olohuoneen lattia on ollut alkuperäisesti muovimatto päälysteinen ja jälkeenpäin asennettu esim. parketti niin yhtiö on velvollinen korjaamaan sen alkuperäiseen tasoon, eli kustantaa uuden muovimaton lattiaan tai sinne laitetaan uusi parketti ja sinä kustannat niiden erotuksen.

      • Nimetön

        Vesiputkien läpiviennin tiivisteenä oli vain epäkeskoon kierretty peltikuppi, peltikupin sisällä tapetin reunat olivat käpristyneet. Jostakin syystä peltikuppi on liikahtanut ja päästänyt vettä väliin. Kuppi oli kuitenkin tiukasti seinässä kiinni, kun sitä yritin kiertää auki. Isännöitsijän mukaan tämän vaurion syy on asukkaan huolimattomuus, kun ei ole vaihtanut tapetteja ajoissa uusiin.
        Viimeisin esitys isännöitsijältä on, että taloyhtiö maksaa kuivatuksen ja lattian rajan korjauksen samalla epoksilla kuin lattia on tehty sekä maksaa vesieristyksen aineet seinälle, mutta ei työtä, eikä laattoja ja niiden kiinnityslaasteja, koska koko kylpyhuonetta ei olisi tarvinnut korjata, vai vauriokohta.

      • SSS75U
        Nimetön kirjoitti:

        Mikäli kylpyhuoneesi on ollut aluperin muovimatto päälysteinen, niin taloyhtiö on velvollinen korjaamaan sen alkuperäiseen tasoon. Jos seinä on laatoitettu esim. myöhemmin niin taloyhtiö ei ole velvollinen tätä suorittamaan. Muovimaton alle ei tarvitse asentaa vesieristystä, koska se toimii itse versieristeenä. Halpa ratkaisu mutta ei kaunis. Muovimatto siis muodostaa vesieristeen, saumat on tehtävä kuumailmasaumauksella. koska saumaliimalla ei saada aikaan vesitiivistä saumaa.

      • Nimetön

        Nykypäivänä pitää vesieristeen ulottua lattiasta kattoon yhteneväisesti. Lisäksi vaaditaan vesieristeen tekijältä sertifiontia. Joten taloyhtiö teettää vesieristeen nykyvaatimusten mukaisesti. Muovomaton voi pistää vesieristeenpäälle, mikäli osakas siihen tyytyy.

      • väärää infoa

        Tarkistappa tietojasi, rakennusmääräysten mukaisesti suoritettu muovimatonasennus (lattia ja seinä) kylpyhuoneeseen on jo itsessään vesieriste.

      • väärää infoa
        väärää infoa kirjoitti:

        Tarkistappa tietojasi, rakennusmääräysten mukaisesti suoritettu muovimatonasennus (lattia ja seinä) kylpyhuoneeseen on jo itsessään vesieriste.

        Tässä vielä hieman FAKTAA vastarannan kiiskeille.

        "VEDENERISTYS

        Märkätilan vedeneristystä koskee mm. seuraavat määräykset:

        Märkätilan lattianpäällysteen ja seinäpinnoitteen on toimittava vedeneristyksenä tai lattiaan päällysteen alle ja seinään pinnoitteen taakse on tehtävä erillinen vedeneristys. (C2 / kohta 7.1.1)
        Vedeneristyksen tulee olla riittävän sitkeä, jotta se saumoineen kestää rakennustyön aikaiset rasitukset ja käytön aikaiset alustan liikkeet. (C2 / kohta 7.2.2)

        Määräyksiin liittyvissä ohjeissa suositellaan lisäksi, että lattian vedeneristys nostetaan seinälle vähintään 100 mm lattiapinnasta, ja että seinän vedeneristys limitetään lattian seinälle nostetun vedeneristyksen päälle (tai vedeneristyksen tulee muodostaa jatkuva saumaton rakenne niin, ettei seinää pitkin valuva vesi pääse lattian vedeneristyksen taakse).
        Tässä RT-ohjekortissa suositeltava lattian vedeneristeen nosto seinälle on 150 mm valmiista lattiapinnasta.
        Seinän ja lattian vedeneristeinä tulisi käyttää sertifioitua vedeneristysjärjestelmää, joka on yhteensopiva myös lattiakaivon kanssa. Vedeneristyksissä noudatetaan tuotevalmistajan ohjeita.

        märkätilan lattian
        vedeneristeeksi sopivia tuotteita ovat esimerkiksi:

        2-kertainen kumibitumikermi (asennetaan tavallisesti pintabetonilaatan alle)
        itseliimautuva kumibitumikermi (2 mm) (asennetaan pintabetonilaatan päälle)
        sertifioitu siveltävä / levitettävä vedeneristysmassa (asennetaan pintabetonilaatan päälle)
        vedeneristeeksi tarkoitettu ja hyväksytty hitsattava muovimatto (asennetaan pintabetonilaatan päälle samalla lattian pintamateriaaliksi)

        märkätilan seinän
        vedeneristeeksi sopivia tuotteita ovat esimerkiksi:

        sertifioitu siveltävä / levitettävä vedeneristysmassa (asennetaan seinälevytyksen päälle seinän pintamateriaalin, tavallisesti laatoituksen alle)
        hitsattava vedeneristeeksi tarkoitettu ja hyväksytty muovimatto (asennetaan seinälevytyksen päälle samalla seinän pintamateriaaliksi)
        tapauskohtaisesti voidaan käyttää vesitiiviiksi saumattua pontattua, maalauspohjapinnoitettua ja maalattua vaneria.
        Seinän ja lattian vedeneristeen valinnassa tulee kiinnittää huomiota siihen, että ne voidaan limittää keskenään siten, ettei kyseisestä liitoskohdasta kosteus pääse tunkeutumaan rakenteisiin.
        Märkätilan pintamateriaalit valitaan siten, että ne ovat helposti puhdistettavia ja hygieenisiä eivätkä edistä kosteuden siirtymistä taustarakenteisiin. Siten puuverhoukset soveltuvat lähinnä kattoverhouksiin sekä sellaisille seinäpinnoille, jotka eivät ole alttiina roiskevedelle (suositeltava vähimmäisetäisyys vesipisteestä on noin 1,5 m, tai puuverhous on suojattu roiskevedeltä suihkuseinin tai vastaavin järjestelyin). Puuverhous voidaan tehdä esimerkiksi höylätyin sisäverhouslaudoin tai vanerilevyin. Verhouksen taakse jätetään aina alhaalta ja ylhäältä avoin tuuletusrako.
        Lattian vedeneriste voidaan em. ratkaisujen ohella tehdä myös yhtenäisenä, esimerkiksi vulkanoidusta kumista, lujitemuovista, tms. tarkoitukseen soveltuvasta materiaalista valmistettavana saumattomana kaukalona. Lisäksi suositellaan kylpyhuoneen varustamista suihkualtaalla tai kylpyammeella. Myös roiskeveden tarpeetonta leviämistä estävien suihkuseinien käyttö on suositeltavaa."

      • ollaanpa tarkkoja
        Nimetön kirjoitti:

        Nykypäivänä pitää vesieristeen ulottua lattiasta kattoon yhteneväisesti. Lisäksi vaaditaan vesieristeen tekijältä sertifiontia. Joten taloyhtiö teettää vesieristeen nykyvaatimusten mukaisesti. Muovomaton voi pistää vesieristeenpäälle, mikäli osakas siihen tyytyy.

        1. "Nykyään vaaditaan...". Tämä kirvoittaa kommentin. Vedeneristysten tekemisestä ei käsittääkseni ole tullut luvanvaraista toimintaa. Jos mielestäsi on, voisitko ystävällisesti mainita sen lain, asetuksen tai rakentamismääräyksen, jossa näin on sanottu?

        Jokainen rakennuttaja voi tietysti vapaasti vaatia palkkaamiltaan tekijöiltä minkälaisia kortteja tahansa, mutta se on eri asia.

        2. Vedeneristyksenä voidaan käyttää joko nestemäisenä levitettäviä tuotteita, joiden päälle aina asennetaan jokin pintamateriaali (laatoitus), tai tähän tarkoitukseen kelpaavaa muovimattoa, joka samalla toimii pintamateriaalina. Muovimaton alle ei tehdä muuta vedeneristystä.

      • vesieristeestä.
        SSS75U kirjoitti:

        Mikäli kylpyhuoneesi on ollut aluperin muovimatto päälysteinen, niin taloyhtiö on velvollinen korjaamaan sen alkuperäiseen tasoon. Jos seinä on laatoitettu esim. myöhemmin niin taloyhtiö ei ole velvollinen tätä suorittamaan. Muovimaton alle ei tarvitse asentaa vesieristystä, koska se toimii itse versieristeenä. Halpa ratkaisu mutta ei kaunis. Muovimatto siis muodostaa vesieristeen, saumat on tehtävä kuumailmasaumauksella. koska saumaliimalla ei saada aikaan vesitiivistä saumaa.

        Nykypäivän (2007) vesieristeenä muovimatto ei enään käy. Vesieriste on ulotettava yhtenäisesti lattiasta kattoon ylettyvänä. Vesieristeet ovat lukitellut ja esimerkikisi kahta erilaista vesieriste materiaalia ei saa keskenään sekoittaa, vaan vesieriste materiaalit täytyy olla saman valmistajan tuotteita. Muovimaton voi asentaa vesieristeen päälle ja sen taloyhtiö asentaakin jos se on ollut alkuperäinen. Mutta valinnan tekee silloin osakas, jos ei lattiaansa muovimattoa hyväksy, tällöin osakas myös maksaa tämän pintakerroksen materiaalin.

        On otettava huomioon se, että muovimaton ikä on teknisesti korkeintaan 15 vuotta. Taloyhtiö joka ei kartoita kylpyhuoneen vesieristeenä olevaa muovimaton kuntoa tämän 15v:n jälkeen on edesvastuuton. Koska aina kun tällainen metto täyttää kestävyytensä rajan, on olemassa vaara, että maton pettäessä kustannukset kertautuvat. Pitää aina olla aikansa edellä, valvoa ja ohjastaa osakkaiden puolesta asioita, jotka vähentävät kustannusten syntyä.

    • mihin hintaan?

      Isännöitsijä kysymykseen, kun taloyhtiössä vain halpa hinta merkitsee niin ei mikään ihme, että laatukin on sen mukaista ja näitä ns. "idiootteja" löytyy, joilla ei ole kunnollista hallinnollista eikä juuri minkäänlaista teknistä tietämystä. Kuten jo radiossakin uutisoitiin 3-5 vuoden päästä isännöintialalla on eläkepommi edessä, eikä ala houkutele nuoria, kiitos huonon palkkauksen ja arvostuksen puutteen. Mielestäni ko. väittämä pitää melkolailla paikkaansa. Itsekkin isännöitsijänä toimin 3 vuoden ajan mutta lähinnä huono palkkaus ja ylitöistä (iltojen kokoukset, iltojen kiinteistökäynnit vahinkotapauksissa, puhelut työajan jälkeen ym. ym.) ei maksettu niin kuin muilla aloilla sai vaihtamaan alaa. Monesti taloyhtiöissä oletetaan, että isännöitsijälle ei kuuluu samat oikeudet kuin esim. osakkaalle itselleen työelämässä vaan oletaan, että kaikki kuuluu siihen isännöitsijän palkkioon työajoista välittämättä. Tiedän, että alalla löytyy tekijöitä laidasta laitaan, taloyhtiön hallitus on suuressa vastuussa millaisen toimiston valitsee asioitaan hoitamaan, mutta jos pelkkä hinta ratkaisee niin laatukin on monesti sen mukaista ja se halpa hinta maksetaan monikertaisesti muun asian muodossa. Edelleenkin työelämässä kiinteistöhallinon puolella ollaan mutta yrityspuolella ja palkka noin 40% korkeampi, sekä ylitöistä maksetaan niin kuin niistä pitääkin.

      • ..isännöitsijöitä muka on????

        Aina sanotaan ettei laatua saa halvalla, mutta minä sanon että kun isännöitsijöistä on kyse niin laatua ei saa rahallakaan. Ikinä en ole tavannut yhtään hyvää isännöitsijää. En ainuttakaan. Esim. ISA ei ole tae yhtään mistään - ISAlaisista sitä vasta kusipäitä löytyykin.

        Halvalla ei saa kuin huonoa, ja kalliillakaan ei saa kuin huonoa. Toki otan mieluummin sen huonon ja halvan kuin huonon ja kalliin.

      • sieltä.
        ..isännöitsijöitä muka on???? kirjoitti:

        Taidat itse se suurin syy ongelmiisi olla. Eihän tuolla asenteella olevaa henkilöä kukaan vakavissaan ota. Onnea menestystä valitsemallanne tielle. Ala-aste voisi olla sinulle kertauksen vuoksi hyvä osoite, käytöstapakurssi ilmeisesti ylitetty rimaa hipoen. Tilaajalla on valta, mutta onneksi se ei ole yhdellä osakkaalla. Hallituksista suurimmasta osin löytyy osaavaa porukkaa, joka tietää mikä on taloyhtiölle hyväksi ja mikä ei, poikkeuksiakin tosin on.

      • ....kysymykseeni!
        sieltä. kirjoitti:

        Kysymys kuului: mistä niitä hyviä isännöitsijöitä löytää?

      • kysymykseesi
        ....kysymykseeni! kirjoitti:

        Kysymys kuului: mistä niitä hyviä isännöitsijöitä löytää?

        Sinun tyyppiselle henkilölle varmaankin lataamosta. Joku maanisdepressiivinen kleptomaanikko voisi olla henkisellä tasolla vastaavanlaista seuraa.

      • Vastausta vailla!
        kysymykseesi kirjoitti:

        Sinun tyyppiselle henkilölle varmaankin lataamosta. Joku maanisdepressiivinen kleptomaanikko voisi olla henkisellä tasolla vastaavanlaista seuraa.

        " Sinun tyyppiselle henkilölle varmaankin lataamosta. Joku maanisdepressiivinen kleptomaanikko voisi olla henkisellä tasolla vastaavanlaista seuraa. "

        Eihän maanisdepressiivinen kleptomaanikko voi olla hyvä isännöitsijä.

        Puhut koko ajan asian vierestä. Viimeksi vastasit arvuuttelemalla koulumenestystäni, nyt teet päätelmiä mielenterveydestäni.

        Koulumenestykseni oli kyllä yli keskitason, enkä ole koskaan ollut mielenterveyspotilaana.

        Mutta nuo asiat eivät kuulu tähän. Kyse ei ollut minun oppineisuudestani eikä terveydentilastani eikä mistään minun ominaisuuksistani.

        Kyse oli tästä:

        Haluan saada oikeasti hyvän isännöitsijän yhteystiedot. En sanonut mitään siitä, että hänen tulisi olla samalla henkisellä tasolla kuin minä. Niin paljon en häneltä vaadi. Minulle riittäisi että hän olisi ammatissaan hyvä. Siis ammattitaitoinen, ahkera, pätevä, korkean työmoraalin omaava.

        Haluan löytää hyvän isännöitsijän. Siis HYVÄN. Ymmärsitkö?

        Väänänkö vielä kerran rautalangasta:

        Kyse ei ole minun persoonastani ollenkaan. Kyse on siitä, mistä täältä laajasta rakkaasta Suomenmaasta löytyisi hyviä isännöitsijöitä. Edes yksi kappale. Etkö todellakaan osaa kertoa?

        Ymmärtäisin ettet tahtoisi vastata jos pyytäisin mainitsemaan nimeltä huonoja isännöitsijöitä. Kieltäytymisesi olisi ihan ymmärrettävää, vaikka tehtävä olisikin erittäin helppo - noitahan tosiaan piisaa! Silti kieltäytyisit vastaamasta, koska mainitsemalla nimiä voisit saada syytteen solvauksesta. Ainakin joutuisit riitoihin muutaman ihmisen kanssa.

        Mutta minähän pyydän mainitsemaan jonkun HYVÄN.

        Tee nyt minulle mieliksi. Mainitse nimeltä joku tuntemasi hyvä isännöitsijä ja kerro missä hän työskentelee. Et taatusti syyllisty yhtään mihinkään. Päinvastoin joku saa hyvän mielen ja ilmaista mainosta.

      • Vastausta vailla
        Vastausta vailla! kirjoitti:

        Odotan edelleen.

      • ei kerro
        ..isännöitsijöitä muka on???? kirjoitti:

        Aina sanotaan ettei laatua saa halvalla, mutta minä sanon että kun isännöitsijöistä on kyse niin laatua ei saa rahallakaan. Ikinä en ole tavannut yhtään hyvää isännöitsijää. En ainuttakaan. Esim. ISA ei ole tae yhtään mistään - ISAlaisista sitä vasta kusipäitä löytyykin.

        Halvalla ei saa kuin huonoa, ja kalliillakaan ei saa kuin huonoa. Toki otan mieluummin sen huonon ja halvan kuin huonon ja kalliin.

        yhtään mitään yrityksestä tai isännöitsijästä, monenlaista tekijää löytyy alalta. Asiaa ei helpota se että kuka tahansa voi kutsua itseään isännöitsijäksi, joko vihdoin saataisiin LKV:ta vastaava järjestelmä isännöitsijöille?

        Hyviä isännöitsijöitä, eli sellaisia ammattilaisia joilla on valta päättää montako yhtiötä hoitaa eivätkä joudu yrityksen omistajien rahanahneuden välikappaleeksi. Heitä ei ole montaa mutta ei heidän asiakkaakseen kuka tahansa pääse, hinta on korkeampi ja hallitusten kanssa eivät lähde riitelemään saatikka toimivat yhtiössä jossa tehdään jatkuvasti lainvastaisia päätöksiä.

        Liian moni nuori isännöitsijä vaihtaa alaa huonon palkkauksen ja parin vuoden vittuilunkuuntelemisen jälkeen. Jos on vaikeaa isännöitsijöillä, niin nuorella isännöitsijällä vasta onkin hankala toimia ukkoutuvien hallitusten kanssa.

      • Lopeta kursailu!
        Vastausta vailla kirjoitti:

        Odotan edelleen.

        Älä ujostele. Mainitse rohkeasti oma nimesi, koska selvästi uskot itse olevasi hyvä isännöitsijä. Älä kursaile, vastaa nyt että "minä olen se hyvä", kun kumminkin mielesi tekee sanoa juuri niin.

        Jos on jossain asiassa oikeasti hyvä, niin kyllä sen saa sanoa ääneen, kunhan omaa realistiset käsitykset itsestään ja tuntee myös heikkoutensa. Minä esim. olen hyvä neulomaan sukkia ja huono ajamaan polkupyörällä.

        Jos myönnät että olet keskustellessa huono pyysymään asiassa, voit myös avoisesti ja häpeämättä tunnustaa että olet Suomen kenties ainoa hyvä isännöitsijä.

        Mutta ää anna sitä tavanomaista vastausta että "en ole isännöitsijä". Kyllä olet, tai sitten vaimosi tai poikaystäväsi tms. läheisesi on. Muuten et suuttuisi niin kauheasti sen ammattikunnan puolesta.

        P.S. Voi sinä mainita vaimosikin nimen.

    • Anonyymi

      "P.S. Voi sinä mainita vaimosikin nimen."
      Tässä huomaa. Nämä nussii kaikki kaksijalkaiset tikapuista potkukelkkaan.

    • Anonyymi

      Isännöitsijä pani minua parvekkeella paljaalla. Tämän jälkeen huoltoyhtiön mies tuli liukkaille. Pelkään saaneeni veneerisen taudin. Ilmoitanko taloyhtiön hallitukselle.

      • Anonyymi

        Haluatko siis, että hallitus muodostaa taaksesi jonon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko siis, että hallitus muodostaa taaksesi jonon?

        Junan tekivät taakseni huoltoyhtiön miehet. Viimeisellä oli aika sottaiset paikat. Hyvä ettei parveke hajonnut kun koko sakki oli käynyt heittämässä sisään. Oli aika ryskytystä. Nyt on paikat hellänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Junan tekivät taakseni huoltoyhtiön miehet. Viimeisellä oli aika sottaiset paikat. Hyvä ettei parveke hajonnut kun koko sakki oli käynyt heittämässä sisään. Oli aika ryskytystä. Nyt on paikat hellänä.

        Oletko nyt siis väsynyt mutta onnellinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3296
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe