Ylen A-studiossa Habitan entinen välittäjä "käräytti" työnantajansa palkkojen maksusta osin kilometrikorvauksina.
Nyt juttu on paisunut isoksi, tässä hesarin tuore uutinen asiasta:
Rikospoliisi tutkii asuntovälittäjille maksettuja kilometrikorvauksia
Julkaistu: 16.10.2007 22:21
Tuomo Pietiläinen
helsingin sanomat
Helsingin rikospoliisi selvittää, ovatko ylimääräisiä kilometrikorvauksia nostaneet ja niitä maksaneet kiinteistönvälittäjät syyllistyneet talousrikoksiin. Helsingin Sanomien tietojen mukaan tutkinnan kohteena on yli kymmenen Helsingin seudulla toimivaa välitysliikettä ja saman verran välittäjiä.
Poliisi epäilee, että osa välittäjien palkoista on maksettu pimeästi kilometrikorvausten muodossa.
Kuulusteluissa asuntovälittäjiä on epäilty pääasiassa verorikoksista. Reilusta kymmenestä välittäjästä on ehditty kuulustella noin puolet.
Tutkinnanjohtaja Harri Saaristola Helsingin poliisista vahvistaa, että esitutkinta on käynnissä. Hän ei kuitenkaan halua täsmentää esimerkiksi epäiltyjä rikosnimikkeitä, mutta verorikoksien lisäksi poliisilla on syytä epäillä muitakin rötöksiä.
"Joukko on isohko, joten esitutkinnan kestosta ei vielä osaa sanoa mitään varmaa", Saaristola sanoo.
Käytännössä epäilyt eivät voi kohdistua niihin kiinteistönvälittäjiin, joiden palkolliset ajavat työsuhdeautolla. Autoetu on useimmiten isojen välitysliikkeiden käytössä.
Rikosilmoituksen poliisille on tehnyt verottaja, joka tarkasti 46 kiinteistönvälitysliikettä ympäri Suomen. Niistä puhtain paperein selvisi ainoastaan kymmenen, joten 36 välittäjän osalta verottaja ryhtyi jatkotoimenpiteisiin.
Lisäksi tarkastus on kesken 16 välitysliikkeessä. Verotarkastuksiin ryhdyttiin sen jälkeen, kun Yleisradion A-Talk nosti kilometrikorvaukset esille reilu vuosi sitten.
Verohallituksen johtaja Anita Wickström kertoo, että "jatkotoimenpiteet" tarkoittivat 1,6 miljoonan euron jälkiveroja ja maksuja. Tästä noin 1,5 miljoonaa on maksamattomia ennakonpidätyksiä.
"Tarkastus oli hyvin tuloksellinen, pimeitä palkkoja löytyi runsaasti", Wickström kertoo operaatiosta, joka kohdistui kuluneisiin viiteen verovuoteen.
Verottajan tulkinnan mukaan haaviin jääneet kiinteistönvälittäjät ovat siis maksaneet noin viisi miljoonaa euroa pimeitä palkkoja 2002–2006.
Wickströmin mukaan rikosilmoituksia tehtiin pääasiassa Helsingin seudun yrityksistä, mutta joitakin myös muualla maassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
36:n muun välitysfirman. Vain yksi on ollut otsikoissa mutta todellisuudessa useita kymmeniä muita vastaavia.
Kyll siinä suuri osa on saman firman eri kaupunkien konttoreita....et näin
Tottakai! Mutta näkeehän verottajakin kilometrikorvaukset jokaisen yrittäjän työntekijöistä annetuista tiedoista, kunhan vain on aikaaa tutustua. Jos ei ole suuria kilometrikorvauksia, ei tarvitse myöskään järjestää verotarkastusta yrityksessä. Välttäkää kuitenkin kyseisen asian esille tuomaa, nykyisin omalla toiminimellään Turussa toimivaa välittäjää, Vuokko Lahtelaa. Pöyristyttäväää palvelua, ei ymmärrä asiakaspalvelusta eikä asunnon myynnistä yhtään mitään. On vain todella kovat jutut! Ja jututkin ovat aivan utopiaa! Petyin pahasti!
Onkohan kyse siitä ns. bruttoprovisio-systeemistä?
Sehän on täysin laillinen tapa, mutta keksittyjä kilometrejä tai suoraan jotain prosenttia palkasta ei tietenkään saa matkakulupuolelle kirjata vähennettäväksi.
Teen edustustyötä.
Itse pidän ajopäiväkirjaa, josta työnantajan kirjanpitäjä laskee km-korvauksen. tämä euromäärä ensin vähennetään koko brutosta, otetaan verot ym maksut tästä, jonka jälkeen lisätään km-korvauksen summa.
Kuulostaa monimutkaiselta, periaate yksinkertainen.
Työnantajalle vähän edullisempi, koska vakuutus-sotu-vero- ym. peruste pienenee.
Työntekijälle vähän huonompi, koska kertyvä eläke lasketaan pienemmästä summasta.
Ja hyväksyt moisen menettelyn? Siis kyllä meillä maksetaan km-korvaukset normaalisti palkan päälle. Mieti nyt loppuun saakka kuinka paljon häviät eläke yms. eduissa? Mitä jos joudut vaikka sairaseläkeelle tms. Tuo on käsittämätön tapa toimia.