Kyllä tämä on inhoittavaa.Pääkaupunki seudun Hautausmaat ovat vandaalien hallussa.Olen kolme ketaa syksyn aikana käynyt kahdella eri Hautausmaalla viemässä kukkia,tai pienen seppeleen.Joka ikinen kerta ovat häipyneet haudalta.Minun käsityskykyni yli menee minkälainen ihminen haluaa moista kiusaa tehdä?Palkkaanko Vartijan ympärivuorokautiseen tarkkailuun saadakseni tekijän (tekijät) kiinni?Vihainen olen ,ihan puhkun!!!
Hautarauha
main-eko
5900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ovatko olleet mieluisia jollekulle luonnoneläimelle ? Täällä päim on sellaista sattunut.
ne harakat ovat siirtäneet kukkia ja kynttilälyhtyjä toisille haudoille.
Parhaassa tapauksessa se harakkapariskunta vei vierailulle haudalta kadonneet kukat.
Tunnistettu!
Sama on muissa suuremmissa kaupungeissa. Meilläpäin on osalla hautausmaista valvontakamerat .
Ovat kummasti rauhoittaneet tilannetta. Nyt saa vanhempieni haudan kukat ja muut olla rauhassa. Vielä pari vuotta sitten sieltä varastettiin kaikki. Kyllä pitää olla aika sairas ihminen, että viitsi varkailla käydä hautausmaalla.
Ei ne varmaan ainakaan kaikki ole harakoita. Minun mieheni ja poikani hautakiven päältä oli taitettu metallinen risti, joka oli upotettu ja valettu kiinni kiveen.
Mielestäni tuo on törkeetä.
Se on rikos, johon poliisi puuttuu.
Mutta varmaan olet tehnytkin rikosilmoituksen.
Maailma on poskellaan. Minun nuoruudessani hautausmaalla mellastajat olivat pohjasakkaa, joita ei kukaan ymmärtänyt eikä puolustanut. Tekoa pidettiin häpeällisenä ja halveksittavana.
Nykyään ilmeisesti hautausmaiden häpäisy on jokapojan huvia. Tuon tuostakin on kiviä kadettu ja ilkivaltaa tehty.
Mutta kukkien katoamisesta voidaan ainakin Helsingin hautausmailla syyttää jäniksiä ja rusakoita. Ne käyvät syömässä hautajaisseppeleitten neilikat ja muut makeat kukat. Mutta tietysti kynttilöiden katoaminen on monen kaksijalkaisen jäniksen töitä.
Yhteen aikaan pultsarit kävivät hakemassa niitä kassikaupalla telttojensa lämmitykseen.
Se oli minusta ihan OK. Pultsarit nyt kuitenkin ainakin jollakin tasolla ovat yhä elävien kirjoissa.
Nyt ei pultsareiden asuinalueita on Hietaniemen lähettyvillä enää, joten kynttilätkin saavat olla enimmäkseen rauhassa.