Miksi Maddy?

Miksi juuri Madelein siepattiin ? Eikö toinen tai molemmat kaksosista olisi ollut helpompi viedä? Tai toisen perheen lapset. Jos ei vaadita lunnaita, mitä on tapahtunut sen estämiseksi.
Lunnaita ei ehkä haluta, mitä sitten?
4881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se halus just ton Madden.

Äänestä

Oikeasti MADDYA EI OLE "SIEPATTU" VAAN PIKKUTYTTÖNEN SAI ÄIDLTÄÄN YLIANNOSTUKSEN RAUHOITTAVAA,ETTÄ LÄÄKÄRIVANHEMMAT PÄÄSEVÄT KOLLEGOJENSA KANSSA ILLASTAMAAN LÄHEISEEN RAFLAAN KUTEN JOK IKINEN LOMAILTA OLI JO TAPAHTUNUTKIN.KYS ILTANA MADDY OLI VAAN YLIENERGINEN KUTEN ADHD-LAPSET YLEENSÄKIN.NYT VAIN KÄVI NÄIN...

Äänestä
  • ja totesi kuoleman vahingossa tulleen, näki lapsensa oksentaneen lääkettä vatsakalvon puhjettua hapoista ja kompuroineen kivusta lattialle ja tuupertuneen ja kenkäänkin valui suusta lääkeveri ja siitä jäi jalanjälki, jonka hän pyyhki kiireellä pois. Sitten vei lapsosen piiloon jonnekkin hotellin varastoon huopaan käärittynä, hanskat kädessä jätti oven ja akkunan auki ja palasi väen luo murkinoimaan. Sitten äiti ja isi palasivat illalliselta hotellille ja hälytyksen aikana oli hurja show ja etsintä ja sinä aikana kuletti lapsen pois sinne rantapolun varrelle ja kaivoi illan pimeydessä syvän kuopan, jonne lapsen sitten jätti. Kertoi myöhemmin, miten oli käynyt ja sitten lapsi kuletettiin auton takakontissa toiseen paikkaan haudattavaksi "luonnonmukaisesti". Ja itsesuggestio pelaa hyvin, kuten Bodomin tapauksessa, ei syyllistä milloinkaan saada todistettua ellei syyllinen itse tunnusta.

    Äänestä

En tiedä mitä tällä hetkellä tytöstä tiedetään, mutta itselleni on ollut jo pitkään selvää, että tyttö ei ole elossa, näen sen selvästi valokuvasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Looginen ajattelija kirjoitti:

Miksi juuri Madelein siepattiin ? Eikö toinen tai molemmat kaksosista olisi ollut helpompi viedä? Tai toisen perheen lapset. Jos ei vaadita lunnaita, mitä on tapahtunut sen estämiseksi.
Lunnaita ei ehkä haluta, mitä sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu