Ja kauppa käy???

Talopakettifirmat lomauttavat jo

Keskiviikko 17.10.2007 klo 06:00 (päivitetty ke 08:37)
Finndomo on ilmoittanut jo lomautuksista.

Pientalokaupan hiipuminen on johtanut alalla jo ensimmäisiin lomautuksiin. Ensimmäisinä ovat lomautuksistaan ilmoittaneet alan suuret eli Jukka-taloja tekevä Pyhännän Rakennustuote sekä Finndomo.

Pyhännän rakennustuotteen Risto Mätäsahon mukaan osaltaan kyse on kausivaihtelusta.

PTT:n hallituksen puheenjohtaja Mätäsaho on myös PRT-Forestin toimitusjohtaja. PRT Forest on muun muassa Jukka-taloja ja Lappli-taloja valmistavan Pyhännän rakennustuotteen emoyhtiö.

– Muista lomautuksista kuin omastamme ja Finnodomon ilmoittamasta Sonkajärven-tehtaasta en tiedä. Voi olla, että me olemme asiassa muita edellä, koska isoina toimijoina olemme laajasti mukana markkinoilla, Mätäsaho sanoo.

– Sinänsä lomautukset kuuluvat kausivaihteluiden vuoksi toimialan luonteeseen. PRT:ssä meillä on tosin myös kapasiteettiin liittyviä ongelmia, hän sanoo.

Pyhännän lomautukset koskevat muutamia kymmeniä työntekijöitä ja ne voivat jatkua kevättalvelle saakka.

PTT on asettanut tämän vuoden pientalojen aloitusten määräksi arvion 14 500. Talopakettien osuus siitä olisi 10 000.

Kolmen suuren kärkeen yhdessä Finndomon ja PRT:n kanssa kuuluva Kastelli ei ole lomauttamassa väkeään. Kastelli kuuluu Harjavalta-konserniin.

Lue lisää keskiviikon Kauppalehdestä
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tai sitten ei! kirjoitti:

Talopakettifirmat lomauttavat jo

Keskiviikko 17.10.2007 klo 06:00 (päivitetty ke 08:37)
Finndomo on ilmoittanut jo lomautuksista.
Finndomo on ilmoittanut jo lomautuksista.

Pientalokaupan hiipuminen on johtanut alalla jo ensimmäisiin lomautuksiin. Ensimmäisinä ovat lomautuksistaan ilmoittaneet alan suuret eli Jukka-taloja tekevä Pyhännän Rakennustuote sekä Finndomo.

Pyhännän rakennustuotteen Risto Mätäsahon mukaan osaltaan kyse on kausivaihtelusta.

PTT:n hallituksen puheenjohtaja Mätäsaho on myös PRT-Forestin toimitusjohtaja. PRT Forest on muun muassa Jukka-taloja ja Lappli-taloja valmistavan Pyhännän rakennustuotteen emoyhtiö.

– Muista lomautuksista kuin omastamme ja Finnodomon ilmoittamasta Sonkajärven-tehtaasta en tiedä. Voi olla, että me olemme asiassa muita edellä, koska isoina toimijoina olemme laajasti mukana markkinoilla, Mätäsaho sanoo.

– Sinänsä lomautukset kuuluvat kausivaihteluiden vuoksi toimialan luonteeseen. PRT:ssä meillä on tosin myös kapasiteettiin liittyviä ongelmia, hän sanoo.

Pyhännän lomautukset koskevat muutamia kymmeniä työntekijöitä ja ne voivat jatkua kevättalvelle saakka.

PTT on asettanut tämän vuoden pientalojen aloitusten määräksi arvion 14 500. Talopakettien osuus siitä olisi 10 000.

Kolmen suuren kärkeen yhdessä Finndomon ja PRT:n kanssa kuuluva Kastelli ei ole lomauttamassa väkeään. Kastelli kuuluu Harjavalta-konserniin.

Lue lisää keskiviikon Kauppalehdestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu