Lähihoitaja painoi tyynyn dementikon kasvoille - sai kenkää
17.10.2007 18:00
Järvenpään kaupunki on tehnyt poliisille tutkintapyynnön tapauksesta, jossa hoitajan epäillään aiheuttaneen vaaratilanteen painamalla tyynyn dementikon kasvoille. Hoitaja irtisanottiin tapauksen tultua tietoon.
Järvenpään sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä kertoo, että kaksi lähihoitajaa oli viime viikon tiistaina iltavuorossa kylvettämässä väkivaltaisesti käyttäytyvää vaikeasti dementoitunutta potilasta. Toinen hoitaja piteli potilaasta kiinni ja toinen pesi, sillä liikuntakyvytön potilas potki ja huusi koko ajan.
Hemmilän mukaan lähihoitaja menetti malttinsa potilaan huutoon ja painoi tyynyn tämän kasvoille noin kymmeneksi sekunniksi. Kylvetettävä potilas hätääntyi mutta ei loukkaantunut.
Väärin menetelleen hoitajan työpari kertoi tapauksesta eteenpäin seuraavana päivänä. Kumpikin lähihoitaja on nuori mutta ammatillisesti pätevä.
Tyynyllä painanut hoitaja ehti työskennellä Pihlavistokodissa kaksi vuotta. Järvenpään kaupunki on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Pihlavistokoti on vanhuksille tarkoitettu palveluasuntola, jossa on 52 paikkaa. Laitoksessa ei ole aiemmin tullut ilmi vastaavia tapauksia.
(MTV3-STT)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähihoitajien hermot eivät oikein pidä,
kun on kiire ja häirikköpotilaita.
Eihän kaikki sairaanhoitajatkaan kestä paineita,
se on suurin syy lopettamisen.
Psykoloogiset testit pitäisi ottaa täydessä laajuudessaan, kuten olivat ennen.
Ihmiset ovat heikkoja,
huutavat ja lyövät kuulemma vielä joku kotona lapsiaankin.
Hoitajille saa huutaa ja heitä saa potkia niin paljon kuin huvittaa. Sitä pidetään normaalina.
Sitten älähdetään kun joku yrittää puolustautua selviytyäkseen työstään.
kuin melkein tukehduttaa tyynyllä, vai eikö ole.
Kyllä oma asenne on tärkein.
saaneet kuulla palautetta muiden tekemistä päätöksistä mm. työvahvuuksista työpaikoilla. Omaiset jopa lyövät hoitajia. Tervetuloa hoivapuolen töihin!
En todellakaan aio siirtyä hoitoalan töihin, vaikka lähihoitajaksi opiskelinkin. Oppi ei mennyt hukkaan, mutta tulin järkiini, koska tätä hoitotyötä ei arvosteta valtion taholta, ei työnantajan taholta eikä omaisten taholta.
Liian pienellä henkilökunnalla tetätetään raskaita töitä ja pienellä palkalla. Kiitokseksi saa todellakin vain sylkeä naamalle ja kovakouraista kohtelua hoidettavilta, omaisilta sekä saa pelätä jopa henkensä puolesta mm.mielenterveysasiakkaiden kanssa touhutessa YKSIN. Pienet naiset haluavat tehdä työtä ja hoivata kanssa ihmisiä, mutta henkensä uhalla. Terveytensä uhalla. Siis en todellakaan halua tehdä tätä työtä ja toivon, että muutkin kanssasisaret vaihtavat alaa, ja alkavat boikotoida koko hoitopuolen töitä.
Tehköön maahanmuuttajat tms.pakolaiset tätä työtä, jos heistä ei muuhun ole. Tänä päivänä lähihoitajiksi opiskelee muutenkin kaikenmaailman valmiiksi jo omaongelmaisia ja psyykkisesti hulluja ihmisiä. Mitään testejä alalle sopivuudesta ei tehdä, ja jos tehdäänkin, niin sinne valitaan kaikki. Ja vain RAHAN TAKIA. Koulut tappelevat opiskelijoista pysyäkseen toiminnasta, niinpä alalle kuin alalle valitaan kaikki mahdolliset halukkaat hakijat. Ja työkkäristä työnnetään lisää, jos ei riitä hakijoita. Sairasta touhua tuo hoitomaailman homma. Kaikin puolin.
Selvähän tämä. Jos paikalla olisi ollut AMK-korkeakoulutettuja Erikoissairaanhoitajia, joiden palkkaa olisi jo korotettu 24%, ei tätäkään olisi tapahtunut. Homma olisi hoidettu insuliinilla.
Tämä insuliinin kysyntä on yllättänyt sairaanhoito piirit ja on tilapäisesti loppu useammalta paikkakunnalta. Mutta tilanne varmasti kohenee, ainakin 24%:lla tulevaisuudessa.