En ole ennen kirjoitellut tällä palstalla.
Selailin täällä kirjoituksianne, ja tarkan harkinnan jälkeen päätin lisätä omani.
En tiedä, onko tämä kokemani totta vai silmänlumetta, mutta kokemani on saanut miettimään asioita uudesta näkökulmasta lapsesta saakka!
Olin kolmannella luokalla ala-asteella.
Isäni kuoli tulloin, ja olimme hänen hautajaisissaan.
Minua eikä siskoani päästetty ruumishuoneelle katsomaan arkussa makaavaa isäämme.
Siinä sitten jostain kummansyystä halusin välttämättä kurkistaa sisään. Kun muut ottivat lisää sukulaisia vastaan hautausmaan porteilla, minä livahdin oviaukosta sisään. Huoneessa paloivat kauniisti kynttilät.
Tuijotin kuollutta kalman valkeaa isääni ja minä en itkenyt. Koska en voinut käsittää sitä totuudeksi. Kuten lapset yleensäkään.
Pidin arkussa makaavaa isääni kädestä kiinni, ja tunsin kuinka joku seisoi vierelläni ikäänkuin silittäen pitkiä palmikoilla olevia hiuksiani.
Säikähdin suunnattomasti, sillä luulin että jäin kiinni salaa ruumishuoneeseen livahtamisesta.Se olisi tiennyt koti-arestia.(perheessämme oli tiukkakuri isäni kuoltua).
Katsoin vierelleni ja huomasin isäni näköisen hahmon. Katsoin silmät pyöreinä sitä päästä varpaisiin. Sen jalat loppuivat vähän alla polvien ja sillä oli norjalainen villaneulepaita päällä jota isäni piti aina päällään talvisin eläessään.
Hymyilin hänelle ja yritin ottaa häntä kädestä kiinni. Näin että hänen kasvonsa olivat lempeän ilmeikkäät ja samalla hieman surulliset.
Kuulin ikäänkuin kuiskauksen sanovan " sinä et ole koskaan yksin, muista aina".
Yritin ottaa isääni muistuttavaa hahmoa kädestä kiinni ja sanoin itkuisella äänellä "isä, herää jo, mennään kotiin".
Samassa hahmo katsoi taaksemme ja minäkin käännyin.
Isoveljeni, joka oli silloin kahdenkymmenen kuuden vanha, seisoi ovella ja tuijotti minua epäuskoisena muutaman kuukauden ikäinen vauva sylissään ja kehoitti minua välittömästi poistumaan huoneelta äidin ja mummin luokse.
Hautajaisten aikana, kun isäni laskettiin hautaan, kysyin äidiltä luvan, saisinko heittää ennen multien laittamista arkunpäälle medaljongin jonka sain isältä syntyessäni.
Äiti kysyi papilta luvan ja heitin korun sinne.
Kaikki, liki 20- sukulaista todistivat että koru meni arkunpäälle.
Nyt vuosia myöhemmin, olen jo 28- vuotias, ja minulla on kaksi lasta. Menin nuorimmaisen kanssa viemään loppukesästä pakkasen kestäviä kukkia ja posliinienkeliä isäni haudalle, ja kaivoin kesällä istutetut jo kuihtuneet kukat mullista pois.
Käteeni tarttui jokin kova, se oli se sama medaljonki jonka heitin isäni arkun päälle kun hänet haudattiin.
Mietin, että onko mahdollista, että isäni olisi "jollain tapaa halunnut palauttaa medaljongin, kerta hän sen minulle antoi? " Tai sitten, on olemassa luonnollisempi selitys, jos maa on eläessään pukannut sen pintaan? :)
Ja tämä "ilmestys ruumishuoneella"
Oliko se kuvitelmaa, vai lapsen herkän vaiston voimasta koettua hengellistä voimaa tms? "
-HAUKKUMA VIESTEJÄ EI TARVITSE KIRJOITELLA!
Selailin täällä kirjoituksianne, ja tarkan harkinnan jälkeen päätin lisätä omani.
En tiedä, onko tämä kokemani totta vai silmänlumetta, mutta kokemani on saanut miettimään asioita uudesta näkökulmasta lapsesta saakka!
Olin kolmannella luokalla ala-asteella.
Isäni kuoli tulloin, ja olimme hänen hautajaisissaan.
Minua eikä siskoani päästetty ruumishuoneelle katsomaan arkussa makaavaa isäämme.
Siinä sitten jostain kummansyystä halusin välttämättä kurkistaa sisään. Kun muut ottivat lisää sukulaisia vastaan hautausmaan porteilla, minä livahdin oviaukosta sisään. Huoneessa paloivat kauniisti kynttilät.
Tuijotin kuollutta kalman valkeaa isääni ja minä en itkenyt. Koska en voinut käsittää sitä totuudeksi. Kuten lapset yleensäkään.
Pidin arkussa makaavaa isääni kädestä kiinni, ja tunsin kuinka joku seisoi vierelläni ikäänkuin silittäen pitkiä palmikoilla olevia hiuksiani.
Säikähdin suunnattomasti, sillä luulin että jäin kiinni salaa ruumishuoneeseen livahtamisesta.Se olisi tiennyt koti-arestia.(perheessämme oli tiukkakuri isäni kuoltua).
Katsoin vierelleni ja huomasin isäni näköisen hahmon. Katsoin silmät pyöreinä sitä päästä varpaisiin. Sen jalat loppuivat vähän alla polvien ja sillä oli norjalainen villaneulepaita päällä jota isäni piti aina päällään talvisin eläessään.
Hymyilin hänelle ja yritin ottaa häntä kädestä kiinni. Näin että hänen kasvonsa olivat lempeän ilmeikkäät ja samalla hieman surulliset.
Kuulin ikäänkuin kuiskauksen sanovan " sinä et ole koskaan yksin, muista aina".
Yritin ottaa isääni muistuttavaa hahmoa kädestä kiinni ja sanoin itkuisella äänellä "isä, herää jo, mennään kotiin".
Samassa hahmo katsoi taaksemme ja minäkin käännyin.
Isoveljeni, joka oli silloin kahdenkymmenen kuuden vanha, seisoi ovella ja tuijotti minua epäuskoisena muutaman kuukauden ikäinen vauva sylissään ja kehoitti minua välittömästi poistumaan huoneelta äidin ja mummin luokse.
Hautajaisten aikana, kun isäni laskettiin hautaan, kysyin äidiltä luvan, saisinko heittää ennen multien laittamista arkunpäälle medaljongin jonka sain isältä syntyessäni.
Äiti kysyi papilta luvan ja heitin korun sinne.
Kaikki, liki 20- sukulaista todistivat että koru meni arkunpäälle.
Nyt vuosia myöhemmin, olen jo 28- vuotias, ja minulla on kaksi lasta. Menin nuorimmaisen kanssa viemään loppukesästä pakkasen kestäviä kukkia ja posliinienkeliä isäni haudalle, ja kaivoin kesällä istutetut jo kuihtuneet kukat mullista pois.
Käteeni tarttui jokin kova, se oli se sama medaljonki jonka heitin isäni arkun päälle kun hänet haudattiin.
Mietin, että onko mahdollista, että isäni olisi "jollain tapaa halunnut palauttaa medaljongin, kerta hän sen minulle antoi? " Tai sitten, on olemassa luonnollisempi selitys, jos maa on eläessään pukannut sen pintaan? :)
Ja tämä "ilmestys ruumishuoneella"
Oliko se kuvitelmaa, vai lapsen herkän vaiston voimasta koettua hengellistä voimaa tms? "
-HAUKKUMA VIESTEJÄ EI TARVITSE KIRJOITELLA!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä se siltä vaikuttaa, että isäsi antoi sinulle viimeiset terveiset ruumishuoneessa. Medaljongista en tiedä, että voiko se "teoriassa" nousta takas maanpintaan. Ehkäpä isäsi mielestä medaljonki kuuluu juuri sinulle, jos hän on kerta antanut?
voisi vallan hyvin nostaa medaljongin maan pinnalle, nostaahan routa isoja kiven järkäleitäkin..
Oletko muuten hautajaisten jälkeen kokenut isäsi läsnäoloa..?
Hieno, koskettava tarina ja hieno, koskettava yhteys isaltasi.
Uskon vahvasti, etta se "hahmo" oli tosiaan isasi ns. astraalimuodossa eli henkikehossaan.
Ja kylla sita nykymaailmassakin ihmeita tapahtuu - mita siihen medaljonkiin tulee...;)
Vaikka sen olisi jotenkin "maa pukannut" ylos haudan uumenista, niin tietynlainen "ihme" ja ennenkaikkea merkki joka tapauksessa.
Jumalauta sä olet noitanainen hullu. Sun juttus on niin epäuskottavia, että variksetkin nauraa. Todellista asiantuntemusta.
Sä taidat olla ainoita täällä, joihin teinien kummitustarinat uppoaa. Muille nämä ovat pelkkiä vitsejä. Sinulle totisinta ektoplasmisinta taikakristallisoitunutta homototuutta.
En viitsisi kommentoida nain lapsellisia kirjoituksia mitenkaan. Kai olen sitten hullu, kun naen enemman kuin muut..;)
Todisteita vaan on niin paljon, etta vain tyhma ja kylma ihminen voi ne sivuuttaa. Mutta kylla astraalitodellisuudesta sinullekin loytyy "sielunsisar" tai "veli".
Joku esiintyy taalla minuna, enka ole kaikkia viesteja itse kirjoittanut. Jatan ne jutut omaan arvoonsa.
Jahas...feikki-meikalainen kommentoi taas "suu vaahdossa"...;)
No ei se mitaan, TAVALLAAN olen osittain samaa mielta feikin kanssa, mutta asiat voisi ehka sanoa hieman "pehmeammin"...;)
kuule tsögö!Mitä v:a sä liikut näillä palstoilla jos kaikki on susta valhetta ja pelkkää paskaa,senkö takia,että pääset haukkumaan ihmisiä,joilla on mm omia kokemuksia näistä aiheista,PYSY POISSA,JOS EI OLE MUUTA TEKEMISTÄ KUN MOLLATA JA VITTUILLA!
noitanainen ota rekisteröityä nimimerkkiä? Silloin sitä ei voisi sivulliset käyttää.
Olen muistaakseni selvittanyt syyt, miksi en vois sita tehda. Taa feikkeily on jopa ihan hauskaa seurattavaa minusta. Mina ja tama feikki ei taideta olla niin kovin erilaisia loppupeleissa.;)
on siis eräänlaista käyttäytymistieteellistä tutkimusta.
puoliso tms voi jäädä katselemaan meidän touhuja tai sitten käydä hyvästelemässä:)