Hei,
sattuisiko täällä jollakulla olemaan kokemusta unikoulusta? Meillä 6kk ikäinen vauva heräilee edelleen kymmeniä kertoja yössä ja omat voimat alkavat olla aika vähissä. Neuvolasta ehdottivat ensikodin tarjoamaa unikoulua. Ymmärsin, että kyseessä olisi kahden viikon mittainen "koulu", jossa vanhemman on itse valvottava vauvan kanssa. Totta puhuen olin hiukan pettynyt sillä kuvittelin todella, että ihanaa, nyt joku muu opettaa tämän tyrannin nukkumaan. Miten siis on; onko kokemusta unikoulun tehosta eli onko se vaivan arvoista?
Toinen kysymykseni koskee ylipäänsä vanhemmuutta valvovan lapsen kanssa. Mielessäni velloo pelottavan paljon katkeria ajatuksia. Olen kauhean kateellinen vanhemmille, joilla on ns.helpot lapset (onko sellaisia?) Ensimmäinen lapseni oli myös nukkumisen suhteen melko työläs ja jotenkin kuvittelin, ettei yhdelle ihmiselle voi syntyä toista niin vaikeaa. Ja mitä vielä?!Ei tässä taida kolmannelle kierrokselle uskaltaa lähteä...? Vai teenkö kenties itse jotain väärin?
sattuisiko täällä jollakulla olemaan kokemusta unikoulusta? Meillä 6kk ikäinen vauva heräilee edelleen kymmeniä kertoja yössä ja omat voimat alkavat olla aika vähissä. Neuvolasta ehdottivat ensikodin tarjoamaa unikoulua. Ymmärsin, että kyseessä olisi kahden viikon mittainen "koulu", jossa vanhemman on itse valvottava vauvan kanssa. Totta puhuen olin hiukan pettynyt sillä kuvittelin todella, että ihanaa, nyt joku muu opettaa tämän tyrannin nukkumaan. Miten siis on; onko kokemusta unikoulun tehosta eli onko se vaivan arvoista?
Toinen kysymykseni koskee ylipäänsä vanhemmuutta valvovan lapsen kanssa. Mielessäni velloo pelottavan paljon katkeria ajatuksia. Olen kauhean kateellinen vanhemmille, joilla on ns.helpot lapset (onko sellaisia?) Ensimmäinen lapseni oli myös nukkumisen suhteen melko työläs ja jotenkin kuvittelin, ettei yhdelle ihmiselle voi syntyä toista niin vaikeaa. Ja mitä vielä?!Ei tässä taida kolmannelle kierrokselle uskaltaa lähteä...? Vai teenkö kenties itse jotain väärin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sain itse apua tästä artikkelista, ehkä se auttaa sinuakin:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2004/231104_b.htm
Tassuhoito on lempeää unikoulua, ei vauvan huudattamista, joka minusta vaarantaisi vauvan luottamuksen vanhempiinsa ja perusturvallisuuden. Idena on lisätä vauvan itsehillintää niin, että osaisi rauhoittua unten maille yksinäään, kun on nukahtamassa tai kun havahtuu ja herää.
Meidän puolivuotias on tähän asti osannut nukahtaa vain rinnalle, päivisin ja öisin. Aina yöllä herättyään on vaatinut tissin suuhun.
Nyt en anna enää nukahtaa rinnalle, vaan siirrän imetyksen jälkeen omaan sänkyyn. Siinä lempää tassuttelua ja olkapäälle rauhoittumaan, jos itku yltyy.
Parin viikon harjoittelun jälkeen tulosta on tullut niin, että tänään nukahti päiväunille omaan sänkyyn ilman kitinöitä ja yöunillekin kymmenen minuutin jälkeen. Joistakin yöheräilyistä on selvitty tassuttelulla, ei tosin kaikista. Parhaiten nukahtaa mahallaan, jolloin tassuhoitoa voi antaa takapuolelle.
Ideana on päästä vähitellen eroon syömisen ja nukahtamisen välille muodostuneesta linkistä. Vauva pitäisi saada ymmärtämään, että unenpäästä voi saada kiinni yksin omassa sängyssä ilman tissiäkin. Eräs keino olisi luopua kokonaan sängyssä imettämisestä ja imettää vain sohvalla, mutta kun tuo pitkällään imetys on niin mukavaa sekä äidistä että vauvasta....
Itse en olisi halunnut ryhtyä edes tällaiseen lempeään unikouluun, mutta lopulta oli pakko, kun vauva heräsi yössä kymmenenkin kertaa, eikä perhepeti rauhoittanut enää unia. Vauva (ja äiti) alkoivat olla päivisin yhtä ärtyneitä ja unenpuutteessa.
Unikoulu vaatii vanhemmilta vähän ylimääräistä valveillaoloa, mutta se kannattaa, jos pitemmän tähtäimen tavoitteena on opettaa vauva nukkumaan.
Meillä on pian 8kk:n ikäinen tyttö ja yöt ovat suurimmaksi osaksi yhtä härdelliä. Eli neuvoja en valitettavasti osaa sinulle antaa, kun itsekin haluaisin niitä saada... Sen verran voin kuitenkin sanoa, että meillä ei ole mikään lempeä unikoulu tassutteluineen auttanut. Sitkeästi on yritetty, mutta voin kertoa, että se raja tulee kuitenkin siinä vaiheessa vastaan, kun tyttö ei aiokaan rauhoittua vaan huutaa ties kuinka monetta tuntia kuin päätä leikattais. *Huoh* Ja minäkin kateudesta vihreänä olen kuunnellut lähipiirin juttuja siitä, kuinka heidän lapset ovat nukkuneet muutaman kuukauden ikäisestä yöt läpeensä. No, meilläpä ei nukuta ja näyttää siltä, ettei tulla vähään aikaan nukkumaankaan. Väsynyt olen, mutta minkäs teet. Neuvolassakaan ei asiasta olla tippaakaan kiinnostuneita, saati sitten läheiset, kun "lapset nyt vaan on sellaisia"!
Onko tutkittu, löytyisikö valvomiselle joku syy? Esim. allergia tai astma?
Meillä on vaikeasti allerginen poika, ja jos hänen ruokavalionsa ei ole kunnossa, saaattaa hän herätä "100" kertaa yössä, ja mitään muita oireita ei välttämättä ole. Kun ruokavalio on kohdallaan, nukutaan hyvin.
Esikoisellani yöt rauhoittuivat kun alettiin korvaamaan suurin osa maidosta vellillä. Vaikka tyttö siis söi jo hyvin kiinteitä, ja maitoa meni vain 6 dl vuorokaudessa. Alettiin antamaan aamulla ja illalla maidon tilalle 2 dl velliä. Päivällä annettiin maitoa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna senkin olisi voinut vaihtaa velliin. Tämä voi auttaa, jos lapsella on alentunut laktoosin sietokyky, koska vellissä on vähemmän laktoosia kuin korvikemaidossa. (Meidän esikoisella puhkesi laktoosi-intoleranssi 1 vuotiaana.)
niinkin simppeli konsti kuin vyöhyketerapia. Tyttö 6,5 kk on nukkunut ikänsä huonosti, käytännössä aina ollaan herätty yöllä tunnin kahden välein ("parheimmillaan" öisin vartin välein) ja päiväunille tytön sai ainoastaan vaunuihin ja heti kun liike pysähtyi likka heräsi. Ja muutenkin likka nukkui vuorokaudessa kymmenisen tuntia (aika vähän tämän ikäiselle) ja nyt nukkuu pelkästään yöllä jo enemmän :D
Maanantaina käytiin vyöhyketerapiassa 2. kerran ja nyt tuo likka on nukkunut kolme yötä ihan putkeen, heräten viideltä syömään ja sen jälkeen nukkunut vielä pari tuntia. Uskomatonta! Meillä tytön ongelma on tosin aina ollut nukahtamisen vaikeus, eli siis unta ollaan haettu tuntitolkulla ja usein tyttö turhautuu siihen, ettei nukahda ja tulee itku :(
Kannattaa testata jos ette ole kokeilleet!
mutta unikoulusta. Me käytiin joku aika sitten testailemassa olisiko näihin huonoihin uniin syynä maitoallergia. Ja siellä lääkäritäti meinasi, että jos ei ole (kuten ei ollutkaan) ainoa vaihtoehto on unikoulu. Itse kun tosissaan olin mennyt puoli vuotta keskimäärin kolmen tunnin vuorokausiunilla niin lääkäri maalaili jo piruja seinälle siitä kuinka samaisessa tilanteessa vanhemmat satuttavat lapsiaan (kaamea ajatus, mutta itse totaaliväsymyksen kokeneena ehkä ymmärrän pikkiriikkisen missä tilanteessa moiset vanhemmat ovat...). Tulihan aiheen sivusta. Mutta siis kuulemma ainakin meidän tapauksessa tyttö olisi otettu sairaalaan tarvittavan moneksi yöksi unikouluun (itse en vaan ollut valmis antamaan muksua vieraille). Eli olisimme vieneet likan sinne illalla ja hakeneet aamulla.
ja samoin olen kuullut, että ensikodissa ainakin sellaisia n. vuoden ikäisiä lapsia otettaisiin sinne ihan pidemmäksi aikaa, sillä periaattella, että vanhemmat saavat vain vierailla siellä.
Mutta kannattaa ottaa selvää josko teilläpäinkin olisi sitten vaikka tuota sairaalaympäristössä tarjottavaa unikoulua. Eihän siitä silmät ristissä kulkevastakaan vanhemmasta ole paljoa vauvalle hyötyä.
Meidän 6,5 kk vanha poika nukkuu yleensa 2-3 tuntia ja sen jälkeen koko yö menee puolen tunnin pätkissä.Alkaa olla aika raskaita aamuja nousta ylös.Meillä vaimo nukkuu vauvan kanssa viikolla ja itse nukun toisessa huoneessa,että jaksan käydä töissä.Nyt olen nukkunut 4 päivää samassa huoneessa,tai pikemminkin valvonut ja ei toivoakaan että pystyisi käymään töissä,jos jatkuvasti nukkuisin samassa huoneessa.
Nukkuminen on mennyt jatkuvasti huonommaksi ja kokonaisia öitä ollut alle 5 koko aikana.Kyllä olisi kaksi kertaa miettinyt lapsen hankintaa, jos olisi tiennyt mitä tämä on.