Onko kokemuksia, siskot?
Esim eilen unohdin kauppakassini eteiseen, kun oli roskapusseja monta sorttia. Soitin ulkoa, että heitätkö ikkunasta mun kassin. ---ei löytänyt---oli keskellä eteisen lattiaa.
Esim eilen unohdin kauppakassini eteiseen, kun oli roskapusseja monta sorttia. Soitin ulkoa, että heitätkö ikkunasta mun kassin. ---ei löytänyt---oli keskellä eteisen lattiaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
äläkä aikuinen ihminen tänne lässytä.
koira pure.. Luultavasti tämän ketjun aloittaja yritti aloittaa ketjun johon vastaillaan omien toilauksista?
jalalla nukkumaan, toivottavasti aamulla on parempi olo. Nämä asiat ovat vakavia. Itselläni ei ole sokeudesta kokemusta. Vähän samanlainen kokemus oli ehkä silloin, kun tytär pienenä lukitsi itsensä vessaan. Mieheni oli erittäin maltillinen ja neuvoi oven läpi rauhallisesti, miten pitää toimia ja tyttö sai oven auki. Se, että saa elää terveenä, ei ole itsestään selvää. Ihailen ihmisiä, jotka vammoistaan huolimatta pystyvät elämään täysipainoista elämää. Toiset taas valittavat kaikesta, vaikka ovat syntyneet ainakin fyysisesti terveinä.
onpas sula pipo kireällä, pitäiskö vaihtaa suurempaan?
onpas sulla pipo kireällä, pitäiskö vaihtaa suurempaan. En tiennyt, että täällä on joku tyyli mikä vain hyväksytään. Purkaisit huonoa oloas muualla.
rivien välistä, että oli huumoria juttusi?
Jos niin oli, voin sanoa, että niitä sokeita aviomiehiä on aika paljon, kun on kuunnellut muitakin.
Oma mieheni ei koskaan löydä mitään, vaikka "nokan" edessä olisi, kaikki saisi hakea valmiiksi. Vanhemmiten olen tullut laiskaksi ja tyydyn usein vain sanomaan, että hae, hae, kyllä löytyy!
Työkaverilla on samoja kokemuksia ja niitä naureskellaan yhdessä. Mies soittaa töihinkin ja kysyy esim. missä kahvipurkki on. Miehet on joissakin asioissa niin uskomattomia, mutta myös niin ihania.
Eivät löydä mitään vaikka olisi nenän edessä ja vielä piippaisi.
Akkain mielestä aina ukon nupissa. Siksipä kirkaskatseiset Herasilmähuldat huomaavat kaiken.
Onhan se lohduttavaa luettavaa, että muillakin löytämisvaikeuksia, nimittäin minulla on usein, vaikka en ole edes mies. Varsinkin jos olen arkistoinut jotakin "loogiseen paikkaan", niin jälkeenpäin on tenkka poo, missä se "looginen paikka" oikein olikaan. Ihan aina ei naurata, kun hiki päässä etsii ja on kiire johonkin. :)) Hukkaankohan kohta itsenikin tai unohdun jonnekin "loogiseen paikkaan"?
ihmettelen usein, minne kummaan olen uudelleensijoittanut jonkin tavaran. Aiempi, vaikka kuinka sekavassa tilassa oleva paikka tulee mieleeni, mutta jälkimmäinen, järjestelyvaiheessa mielestäni loogisempi paikka onkin vaikeampi löytää.
ovat tietysti eri asia, mutta niistä ei puhuta!
ei löydy vaatteet omasta kaapista, ei tavarat mitkään, jos pitää jotain toista tavaraa siirtää.
Tähän sääntöön on kaksi poikkeusta
Ja ne ovat
1. Jos kaakaopurkki on mennyt jonkun toisen purkin taakse
2. Jos sininen lenkki on minulta vahingossa mennyt
jääkaapin alammalle hyllylle, peruna ja porkkanapussin alle.
Nän löytyvät aina ilman lisäkysymyksiä.
Mitäs sanot siitä, että joskus löytyy vaatekaapista uusi käyttämätön vaate, jonka olen unohtanut ostaneeni? :) Onneksi tuo impulsiivisesti hankittu vaate on yleensä mieluinen edelleen.
meillä on ihmeellinen vaatehuone, vaatteet kutistuu!
Se on aika, joka niitä kutistaa, uskon!! :)) Onneksi itse olen löytänyt niitä sinua nopeammin.
Joillakin on tapana hakea ja hakea, kiertää ympäri huushollia hokea ja hakea niin kauan kun joku tuo kadonneen etsijälle käteen.
Joskus huvittaa, joskus raivostuttaa, vaemoa.
ehkä ensin turhan vakavasti. Tuli mieleen aika, jolloin koko perhe oli koossa ja oltiin lähdössä vaikka sukujuhliin. Hukassa oli yhtä sun toista. Kun muu porukka oli pukeissa ja lähtövalmiina, sain itseni viidessä minuutissa juhlakuntoon. Sama juttu oli lapsuuskodissani, isän tavaroita ei näkynyt missään hänen omien sanojensa mukaan.
Minun mieheni menee vaatekaapilleen,seisoo kädet kupeillaan ja HUUTAA: Mihin sinä olet laittanut sen mun sinisen uuden paitani!!!Se ei tarkoita sitä,että se olisi hukassa vaan että minä juoksen heti paikalla ja ojennan sen hänelle vaatepuulla:Kas tässä rakkaani!Nyt olen alkanut tehdä niin,että en ole kuulevinani.Hän senkun korottaa ääntään ja odottelee.Sitten sanon,etten tosiaankaan muista,mihin sen panin!Nyt hän luulee,että olen alkanut dementoitumaan!En ole paljastanut oikeaa asiantilaa,minusta on tullut laiska,en anna enää pompottaa itseäni!Ei hän silti vieläkään löydä mitään,myllää laatikkonsa ylösalaisin ja lopuksi menen ja nostan haetun vaatteen ja kysyn-mitkäs nämä on? Nyt häntäkin on alkanut jo naurattaa tämä asia!