Katsotaas onko täällä muita samaa pohtivaa.
Lasten kasvatuksesta on tehty erittäin hankalaa "opistotutkintoa" vaativaa hommaa. Ongelmana on suurelta osin vanhempien tunneälyn puute tai sen piilottaminen.
Liiallinen lapsen hyysäminen ja toimiminen sen mukaan mitä muut ajattelevat ovat vieneet maalaisjärjellä ajattelun.
Meillä perheessä käytetään paljonkin pojalle kasvatustapaa, jolla lapsi itse kokee mikä tuntuu pahalta jos ei mene sana perille. Suuri osa vanhemmista tuntuvat ajattelevan että lapsi ei itse osaa tuntea pahaa oloa tai mieltä vaan meidän se pitää aina sanoa tai pakottamalla saada tekemään.
Kerron esimerkkejä: Sukat jalkaan viileällä ilmalla-> Jos ei laita niin itse tulee kyllä huomaamaan että jalat palelevat. Koitellaan varpaita sukatta ja sukkien jälkeen. Jossain vaiheesa lapsi itse niitä sukkkia alkaa pyytämään.
Sama pätee myös lapasien kanssa-> Kun ne revitään aina vain pois.. Jossain vaiheessa se vilu tulee ja huomataan että nehän ovatkin ihan mukavat. Monesti mietinkin että liikaa luotetaan siihen että se lapsi ei itse tiedä että onko hiki vai kylmä.
Potalle opettelu-> Kun se pottaa ei kelpaa niin koklataan muutamaan otteeseen miltä se tuntuu ettei heti niitä pissasia tai kakkasia housuja vaihdeta. Väittäisin ettei lapsikaan eritteissään kauan tai jatkuvasti viihdy. Pottailu on meillä ollut seikkailu.
Kiipeilyn kieltäminen ei tehoa-> Joskus voi turvallisesti antaa tipahtaa jostakin.
Kuumaan koskeminen-> Ehkä olen huono äiti mutta meillä on saatu kokeilla miltä se uunin luukku sormenpäissä tuntuu ja että liesi on kyllä kuuma.
Asioille lähtö-> Joskus voidaan lähteä lapsen ehdoilla. Saa valita esim. kaupunki vaatteet ja pienet mutkat eteiseen mennessä sallittu. Joskus taasen mennään vaikka sylissä huutamalla. Ihan miten vain mutta mennään kun ollaan niin puhuttu. Paljon käytämme siis tyyliä että kaikki jutut mitä teemme tai täytyy tehdä ovat jonkin sorttisia seikkailuja.
Meillä hankaaluuksia tulee juuri niissä tilanteissa kun menemme liikaa aikuisten ehdoilla. Paljon helpompaa kun tehdään ja mennään yhdessä suunnittelemalla.
Kertokaa ihmeessä muutkin isit ja äidit miten teillä päästään "mukavasti" arkirutiineista?
Itseäni henkilökohtaisesti suututtaa se, että lapsista on tehty pakonomainen työmaa.
Kun se napero on kuitenkin itse tunteva ja ajatteleva yksilö. Kaiken kukkuraksi yksilö joka ei maailmaa näe samallatavoin kuin me aikuiset. =)
Kiitokset kun jaksoit lukea loppuun. Iltahöpinää ehkä liian pitkässä muodossa!!
Lasten kasvatuksesta on tehty erittäin hankalaa "opistotutkintoa" vaativaa hommaa. Ongelmana on suurelta osin vanhempien tunneälyn puute tai sen piilottaminen.
Liiallinen lapsen hyysäminen ja toimiminen sen mukaan mitä muut ajattelevat ovat vieneet maalaisjärjellä ajattelun.
Meillä perheessä käytetään paljonkin pojalle kasvatustapaa, jolla lapsi itse kokee mikä tuntuu pahalta jos ei mene sana perille. Suuri osa vanhemmista tuntuvat ajattelevan että lapsi ei itse osaa tuntea pahaa oloa tai mieltä vaan meidän se pitää aina sanoa tai pakottamalla saada tekemään.
Kerron esimerkkejä: Sukat jalkaan viileällä ilmalla-> Jos ei laita niin itse tulee kyllä huomaamaan että jalat palelevat. Koitellaan varpaita sukatta ja sukkien jälkeen. Jossain vaiheesa lapsi itse niitä sukkkia alkaa pyytämään.
Sama pätee myös lapasien kanssa-> Kun ne revitään aina vain pois.. Jossain vaiheessa se vilu tulee ja huomataan että nehän ovatkin ihan mukavat. Monesti mietinkin että liikaa luotetaan siihen että se lapsi ei itse tiedä että onko hiki vai kylmä.
Potalle opettelu-> Kun se pottaa ei kelpaa niin koklataan muutamaan otteeseen miltä se tuntuu ettei heti niitä pissasia tai kakkasia housuja vaihdeta. Väittäisin ettei lapsikaan eritteissään kauan tai jatkuvasti viihdy. Pottailu on meillä ollut seikkailu.
Kiipeilyn kieltäminen ei tehoa-> Joskus voi turvallisesti antaa tipahtaa jostakin.
Kuumaan koskeminen-> Ehkä olen huono äiti mutta meillä on saatu kokeilla miltä se uunin luukku sormenpäissä tuntuu ja että liesi on kyllä kuuma.
Asioille lähtö-> Joskus voidaan lähteä lapsen ehdoilla. Saa valita esim. kaupunki vaatteet ja pienet mutkat eteiseen mennessä sallittu. Joskus taasen mennään vaikka sylissä huutamalla. Ihan miten vain mutta mennään kun ollaan niin puhuttu. Paljon käytämme siis tyyliä että kaikki jutut mitä teemme tai täytyy tehdä ovat jonkin sorttisia seikkailuja.
Meillä hankaaluuksia tulee juuri niissä tilanteissa kun menemme liikaa aikuisten ehdoilla. Paljon helpompaa kun tehdään ja mennään yhdessä suunnittelemalla.
Kertokaa ihmeessä muutkin isit ja äidit miten teillä päästään "mukavasti" arkirutiineista?
Itseäni henkilökohtaisesti suututtaa se, että lapsista on tehty pakonomainen työmaa.
Kun se napero on kuitenkin itse tunteva ja ajatteleva yksilö. Kaiken kukkuraksi yksilö joka ei maailmaa näe samallatavoin kuin me aikuiset. =)
Kiitokset kun jaksoit lukea loppuun. Iltahöpinää ehkä liian pitkässä muodossa!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on aivan samanlaiset periaatteet, hetken jo mietin, olenko kenties itse kirjoittanut tuon :)
Joskus sen lapsen vaan on konkreettisesti koettava itse, mitä seuraa jos kieltoja uhmaa eikä tottele, kun kielletään. Eipä tästä ole kauaa, kun poika heitti sormikkaat pois kauppareissulla kolealla ilmalla, vaikka kielsin. Enkä alkanut kiistelemään, vaan otin hanskat taskuuni. No, tietysti vastaantulijat ajattelivat,että on siinäkin äiti kun palelluttaa lapsensa ilman hanskoja, mutta niinpä vain kävi, ettei päästy kuin puoleen väliin matkaa, kun poika pyysi sormikkaat takaisin käteen,ja niin pysyivätkin.Eli kantapään kautta piti sekin opetella, ettei niitä hanskoja heitetä pois.
Samoin teen, jos poika kiipeilee kielloista huolimatta kiellettyyn paikkaan, eikä tottele. Jos kumpsahtaa alas, niin kipeä pylly muistuttaa siitä, että kannattaisi totella.
Käytän tuota samaa tyyliä paljon itsekin, enkä tosiaankaan ole minkään vieterin varassa heti valmiina hyppäämässä tottelemattoman lapsen perään kerta toisensa jälkeen.
näillä mennään täälläkin:)
Olihan siinä alku hankalaa esikoisen kanssa kun itsekin uutena äitinä tuli pohdiskeltua asioita, mutta sitten juttelu miehen kanssa auttoi pääsemään aika simppeliin järjenjuoksuun, eli se maalaisjärki:D
Veikkaisimpa että juuri nuo uudet äipät ovat epävarmoja vielä itsestään niin kyselevät sitten täällä miten muilla tehdään asiat! Kyllä mä uskon että se maalaisjärki pilkistää esiin jossakin vaiheessa:D
Olihan mullakin aluksi vähän ongelmia ja epävarmuutta...sen parinpäivän ajan...mutta sitten kaikki vaan tuli ihan luonnostaan, mikä on sinänsä aika jännä juttu:D Mieheni vaihtoi laitoksella vaipat ja hoisi lasta! (hänellä 5v tyttö edellisestä suhteesta)Meni häneltä niin rutiinilla kyllä että oikein kammostutti että äiti nyt tässä ei sitten osaakkaan niin kuin isä, mutta niin vain sieltä tuli kaikki ihan itsekseen:))
Mitäs jos nämä jotka kyselevät ns. "turhista" jutuista, niin ehkä heille ei se äitiys ole tullut ihan luonnostaan ja näin ovat epävarmoja kaikesta mitä tekevät...
No tämä vaan kävi minun mielessä, voihan asiat olla toisinkin:)
Hyvää syksyä sinulle ja kiitos hyvästä aloitusviestistä! Toivottavasti tulee paljon kannanottoja:))