4 v kleini

4 v poika kleini etsi uutta kotia ja mä aion tarjota omaa kotiani tälle koiralle. Asun omakotitalossa mutta mulla on myös 5 lasta, koululaisia jo kaikki. Koira on ollut aiemmin kahden aikuisen ihmisen kodissa. Koira ei ole millään muotoa vihainen tms mutta käytyämme katsomassa koiraa se ei ottanut lapsiin minkäänlaista kontaktia. Onkohan teillä kellään kokemusta ko asiasta? Onkohan luvass täysi katastrofi vai sopeutuisiko koira meidän perheeseen`?
5411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

johonkin esim. koirakouluttajaan, joka osaisi varmaan vastata. kleini on hyvin uskollinen ja poikkeuksellisen voimakkaasti omistajaansa kiintyvä rotu. kannattaa juuri kysyä ja miettiä sitäkin puolta, että kuinka stressaavana jo aikuinen koira kokee perheen vaihdoksen, osaako enää kiintyä aivan erilaiseen perheeseen. varmaan kaikki menee lopulta teillä hyvin, mutta muutama ASIALLINEN ja OIKEA neuvo kodinvaihdokseen ei ole pahitteeksi. myös rodun kasvattajilla on varmasti vankka kokemus ja tietämys asiaan, ja osaavat neuvoa teitä. tuleehan varmasti kasvattajillekin välilillä eteen tilanne, jossa jo aikuinen oma kasvatti etsiikin uutta kotia. miksi pariskunta muuten luopuu koirasta? kleinit saattavat olla aluksi hieman varauksellisia uusia ihmisiä kohtaan, niillehän se oma perhe on se "one and only", mutta varmaan tämäkin kleini tottuu lapsiinkin, kunhan saa heti alusta alkaen positiivisia kokemuksia lapsista: ei liian kovaa "hösötystä" (koira on pieni!), kyllä jokainen lapsi saa vuorollaan koiraa huomioida, lapset voivat antaa pieniä herkkupaloja, kun koira tulee niitä haistelemaan ja tekemään tuttavuutta, jne. tiedäthän, vähän niinkuin perheeseen tulisi uusi vauva (muuten ei sitten pidäkään kleiniä, tai mitään koiraa pitää vauvana!). terv. kleini ja lapsiperheen äippä

Äänestä

ja uusi koti ja kaikki menee loistavasti. Lapsia ei koe lapsiksi vaan aikuisiksi ja nuolee kaikkien naamat mennen tullen, saa vanuttaa ja venyttää.

Äänestä
  • toivotaan, että jatko menee yhtä hyvin, kuin alku!!

    Äänestä

Ei kai se kleini oo musta ja sillä on ihan vähän valkosta rinnassa ei kai sen nimioo zorro ?? http://www.petsie.fi/pet.php?petid=5525 käy kattoon toi tossa on kuva siittä jos sen nimi on zorro

Äänestä
  • Tämä on kyllä musta mutta ruskein merkein. Leikattu uros. Haettu syntymä kennelistä. On paperit. Koira on ollut meillä reilun viikon ja on oikeesti aivan ihana. Niin niin niin ystävällinen ja hiljainen. Tykkää kovasti käydä lenkillä ja nukkuu mamman vieressä lattialla ja seuraa mammaa kuin hai laivaa. Kerrassaan mainio kaveri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jännittää kirjoitti:

4 v poika kleini etsi uutta kotia ja mä aion tarjota omaa kotiani tälle koiralle. Asun omakotitalossa mutta mulla on myös 5 lasta, koululaisia jo kaikki. Koira on ollut aiemmin kahden aikuisen ihmisen kodissa. Koira ei ole millään muotoa vihainen tms mutta käytyämme katsomassa koiraa se ei ottanut lapsiin minkäänlaista kontaktia. Onkohan teillä kellään kokemusta ko asiasta? Onkohan luvass täysi katastrofi vai sopeutuisiko koira meidän perheeseen`?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu