Minulla on eräs uni jonka olen nähnyt "satoja" kertoja. En edes enää muista milloin sen näin ensimmäistä kertaa mutta kuitenki ollessani lapsi/nuori.
Unessa olen kotiseutujen (missä lapsena asuin) lähellä sijaitsevassa metsässä, missä AINA lapsena leikittiin ja vähän vanhempanakin oleskelin. Siellä minua ajaa takaa karhu. Ensin näen se kaukana ja seuraan sitä salaa. Yhtääkkiä karhu huomaa minut ja lähtee juosta kohti. Minä juoksen pakoon ja katson aina välillä taakseni. Karhu lähestyy minua koko ajan. Välillä kaadun hädissäni mutta pääsen taas ylös ja jatkan juoksemista. Karhun ollessa melko lähellä uni loppuu.
Tämän unen olen nähny täysin samanlaisena todella monta monta kertaa. Nyt siitä tosin on aika monta vuotta, mutta muistan sen kuin eilisen päivän.
Olisin hyvin kiinnostunut tietämään mitä karhu unessa merkitsee tai yleensä tämä tapahtumasarja. En itse usko uniin sen kummemmin mutta koska tämän unen olen nähnyt niin monta kertaa luulisi sillä olevan jokin merkityskin. En pelkää karhuja enkä koskaan ole pelännyt metsässä olemista. Siis mikään ei edes viittaa mihinkään pelkotilaan mitä minulla olisi. Kummallista... :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
karhu viittaa unessa äitiin. Onko äitisuhteessasi jotain, joka voisi selittää unen.
On todellakin äiti-symboli. Tässä näkisin viittaavaan ahdistavaan äitisuhteeseen, liian hallitsevaan äitiin.