No eikun moido vaan taas kaikille lukijoilleni. En ole nyt kirjotellutkaan vähään aikaan kun ei ollut paljon kerrottavaa. Kun viimeksi kerroin siitä että meille oli Henrikin kanssa tulossa kolme päivää yhdessä, niin se juttu meni kyllä ihan pieleen. Päivää ennen kuin iskä lähti sinne Helsinkiin, Henrik sairastui angiinaan. Kävikin sitten niin että kun Henrikin oli ollut tarkoitus kattoa mun perään (suorastaan kirjaimellisesti J), jouduinkin minä pitämään hänestä huolta, tarjoamaan lämmintä juomista ja vahtimaan ettei se yöllä lähde kuumeissaan harhailemaan minnekään. Yritin Henrikiä lohduttaakseni välillä vähän runkata sen kalua ja pikkasen imeäkin, mutta ei siitä mitään iloa ollut kummallekaan, ope-parka oli liian väsynyt, ja hänen kyynsäkin tuntui olevan horroksessa.
Tässä viimeisen viikon aikana kyllä oli sellaiset ajat että se korvasi hyvinkin sen kolmepäiväisen. Jo viime vuoden puolella meidän perhe oli varannut matkan touko-kesäkuun vaihteeseen Plataniakseen Kreetalle. Mä sain myös lähteä koulusta luvan kanssa neljä päivää ennen sen varsinaista loppua, koska rexi armeliaasti myönsi mulle vapaata kun mun vanhemmat ei koko kesänä ehdi lomiaan pitää juuri samaan aikaan. Mikä parasta mun kannalta, Nean iskä on myös rexin metsästyskavereita, ja Neakin sai näin rexiltä vapaata ja mahdollisuuden lähteä meidän perheen mukaan Kreetalle kesän aloitukseen.
Matkasuunnitelma sai mun ja Nean kannalta kuitenkin vielä paremman käänteen kuin olisimme voineet arvatakaan. Heti vapun jälkeen meille tuli pihalla Henrikin kanssa puhetta tulossa olevasta matkasta, josta hän ei ollut aiemmin kuullut. Olisihan se pitänyt arvata. Henrik pisti saman tien pyörät pyörimään, ja soitti Helsingissä matkatoimistossa töissä olevalle kaverilleen että Kreetalle on pakko päästä alle neljän viikon päästä. Normaalisti sellainen äkkijärjestely olisi varmasti hankalaa, mutta suhteillaan Henrikin kaveri Jack (joka muuten on alkujaan amerikansuomalainen) järkkäsi itselleen ja Henrikille liput samaan ajankohtaan. He tosin saivat hotellin vain Hanian kaupungista muutaman kilometrin päästä Plataniaksesta. Sitä en tiedä miten Henrik sai itselleen koulusta vapaata, mutta sillä miehellä nyt kaikki tuntuu onnistuvan muutenkin.
Mun ja Nean riemulla ei ollut rajoja, sillä tiesimme ettei mikään voisi estää meitä pääsemästä Henrikin naitaviksi lomamme aikana. Kun Henrik sitten kertoi mukaansa tulevasta kaverista, olimme vähän ihmeissämme miten homma sitten toimisi. Henrik kuitenkin lohdutteli meitä sillä, että Jack on kyllä ymmärtäväinen kaveri, ja että hänellä on samanlaiset ”mieltymykset” kuin Henrikilläkin. Samaan hengenvetoon hän lisäsi kuitenkin, ettei ole kertonut meistä vielä kellekään, ymmärrettävistä varovaisuussyistä. Sovimme kumminkin että Henrik saa sopivan tilaisuuden tullen kertoa, koska hän luotti Jackin kykyyn pitää kavereiden jutut luottamuksellisina. Nean kanssa olimme jo ajatuksissamme Kreetalla Henrikin, ja kenties tämän Jackinkin kanssa. Isä ja äiti taasen ihmettelivät miten se Henrik juuri nyt sinne samalle seudulle sattui lähtemään. Minä kerroin niille että sen kaveri oli jo aiemmin ehdottanut matkaa keväällä välimerelle, ja että Kreeta nyt oli vain sattuma.
Sitten tuli se jännittävä lähtöpäivä. Me mentiin koko perhe ja Henrik samalla taksilla ensin bussiasemalle, josta sitten köröttelimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Päästyämme kansainväliselle puolelle Henrik poistui seurastamme kaveriaan etsimään. Koska koneen lähtöön oli vielä paljon aikaa, pyysimme Nean kanssa vanhemmiltani luvan lähteä katselemaan lentoasemaa odotellessa. Saimmekin lähteä, ja suunnistimme välittömästi samaan suuntaan kuin minne Henrik oli lähtenyt. Pian huomasimmekin Henrikin seisoskelemassa baaripöydän ääressä oluella pitkän ja tumman miehen kanssa. Vilkaisimme heti Nean kanssa toisiimme merkitsevästi: Henrikin kaveri oli nimittäin myös aivan törkeen komea, muistutti aika paljon Ben Affleckia. Tumma siististi leikattu tukka, miehekkäät kasvot, ja ki

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pian?
niin surkeeta, että miksi jatkaa?