X-Potens

Olen käyttänyt tuotetta n. pari kuukautta. Ohjeen mukaan ensimmäisen kuukauden aikana otetaan kaksi tablettia päivässä ja sen jälkeen yksi. Nyt tuli mieleen että mahtaako olla huono juttu jos ottaa edelleenkin ne kaksi tablettia. Vai tuleeko jo liika-annostusta. Voiko kyseisellä tuotteella olla liika-annostuksen vaaraa tai yleensäkin jotain sivuvaikutuksia?
11439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Syöt rohdosta, jonka bulgarialaiset lupaavat kasvattavan testosteroniarvoja. Ja sinua huolestuttaa, että mahtaako olla sivuvaikutuksia. Oletko alkanut kaljuuntua? Paukkuuko maksa tai munuaiset? Saatko raivokohtauksia tavallista enemmän? Diabetes, eturauhassyopä ja infarktit selviävät sitten myöhemmin. Trokarisi varmaan puhuikin näistä testojen hassuista sivuvaikutuksista.

Puntinvääntäjät ovat tribulusta kokeilleet pitkään ja todenneet, että rauta ei nouse yhtään helpommin. Eli sinua on luultavasti jujutettu. Toisaalta jotkut valmistajat ujuttavat rohdoksiinsa oikeita hormoneja (jotka ovat aika halpoja). Niinpä tehoa yllättäen saadaankin - ja ne sivuvaikutukset myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Mikzu- kirjoitti:

Olen käyttänyt tuotetta n. pari kuukautta. Ohjeen mukaan ensimmäisen kuukauden aikana otetaan kaksi tablettia päivässä ja sen jälkeen yksi. Nyt tuli mieleen että mahtaako olla huono juttu jos ottaa edelleenkin ne kaksi tablettia. Vai tuleeko jo liika-annostusta. Voiko kyseisellä tuotteella olla liika-annostuksen vaaraa tai yleensäkin jotain sivuvaikutuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu