Probleemakoira

Hankimme kesällä koiran, suomenlapinkoira-jämpti, joka on nyt 6 viikkoa. Siitä on tullut nyt melkoisen iso, joten ongelmaksi nousi nyt koiran luonne. Se on aina ollut hieman vilkas, mutta nyt siitä on tullut todella vihainen. Pienenä pureminen ei ollut ongelma, mutta nyt se puree aina kun tulen sen luo, hyppii vasten ja näykkäilee kunnolla käsistä tai mistä ikinä saa kiinni. Sen lisäksi koira ei luota vieraisiin vaan alkaa aina murisemaan niskakarvat pystyssä jos joku ei-perheenjäsen tulee lähellekään. Eikä se hauku, se tässä eniten pelottaakin. haukkuva koira ei pure, niin sanotaan, mutta tämäpähän vain murisee. Siitä saattaa tulle oikeasti vaarallinen pihassa pyöriville poroille kunhan se kasvaa aikuiseen kokoonsa. Miten tällaisen käytöksen saisi karsittua pois?
9841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että koiralla on jotain kipuja jossain? ei tuollainen ole varmaankaan vielä tapa noin nuorella, oletan, että 6 kk eikä viikkoa on sen ikä. Kuulostaa siltä, että se on sairas ja kannattaa viedä eläinlääkärille näytille.

Äänestä
  • Njoo, kuusi kuukautta. Koira kävi kaksi viikkoa(viikkoa tällä kertaa) sitten eläinlääkärillä rokotteet ottamassa, kaipa siinä samalla tarkastettiin. Muuten hurtta yleensä vain pyörii pihapiirissä, vikkaa ei näy ainakaan päällisin puolin..... mutta täytyypä alkaa vahtia sitä.

    Äänestä

Hei!
Oletteko lukeneet T.Kaimion kirjoja (myös pentukirja) tai J.Fennelin kirjoja. Näissä neuvoja, miten johtajuutta saadaan vahvistettua "pehmein keinoin" - TOIMII!!!
Kun tulet itse koiran luo, älä katso päinkään, jos hyppii ja puree - huomioi ja silitä vasta kun on rauhoittunut. Älä siis edes kiellä tai hössötä, kävele vaan hiljaa sen ohi. Käytä tarvittaessa muutama päivä vaikka mitä resuvaatteita (ja suojuksia ;)) ettet vahingossakaan huomioi koiraa sen riehuessa päällesi. Kehu koiraa, kun se on omissa oloissaan ja kutsu yllättäen luoksesi, kun se on jossain ihan rauhassa. Käy paljon ihmisten ilmoilla kävelyllä, ohita ja kohtaa vieraat itse aina liioitellun rauhallisesti. Ehkäpä jo jännität koiran käyttäytymistä ja se huomaa sen ja hermostuu lisää. Tapaa hyviä ystäviä ja koiraihmisiä, ja kun juttelette, älkää taaskaan edes vilkaisko koiraa: aivan kuin se ei olisi mukanakaan! Sinä seurustelet ystäväsi kanssa ja se ei ole koiran asia murehtia! Ystävät on tietenkin saatava mukaan juoneen.
Terveysasiat (ja ekat lähestyvät juoksut/machoilu ) voi olla tietenkin kyseessä, mutta suosittelen oikeasti lukemaan myös noita kirjoja ja tarkkailemaan koko perheen käyttäytymistä, koiran ruokailuja (eihän ole esim. napsuja aina saatavilla jne.) ja muuta mielenkiintoista. Koira on nuori, varmasti on kyse jostain ohimenevästä!

Äänestä
  • Pitääpä tutustua, mutta tuosta itse viestistä oli jo paljon apua :D

    Äänestä

En ole mikään asiantuntija, mutta nuo "oireet" kuulostavat hieman samanlaisilta mitä meidän neidillä oli tuossa vajaat 7 kk ikäisenä, eli alkoi yht'äkkiä saamaan omituisia puremiskohtauksia ja raivareita ja sen kanssa joutui välillä ottamaan tosissaan matsia.

Selkeästi haki omaa paikkaansa laumassa ja kertaakaan ei kyllä annettu sen voittaa! "Painittiin" niin kauan että neiti väsähti & luovutti ja alkoi nuolemaan kättä tms. ja oli taas kuin enkeli. Tuire Kaimion kirjaa luettuani todettiin että meidän neidillähän on murkkuikä alkanut! Käyttäytyminen oli kuin suoraan oppikirjasta. Nyt ikää on 8,5 kk ja selkeästi neiti on rauhoittunut ja taitaa pahin "pissisaika" olla menossa pikku hiljaa ohi....

En tiedä voiko teidän kohdalla olla samasta kyse, mutta koiran käyttäytyminen vain kuulosti aika tutulta.

Äänestä

"haukkuva koira ei pure" on ihan tyhmä sananparsi jota ei oikeasti kannata miettiä yhtään. Yhtä lailla se haukkuva koirakin saattaa purra.
Se että koira murisee on erittäin hyvä asia. Se varoittaa, se kertoo omalla kielellä että älä tule lähemmäksi ja silloin pitäisi sen vieraan totella ja TEIDÄN pitäisi pitää huolen että se vieras tottelee. Jos useasti käy niin että sen koiran varoituksesta huolimatta joku vieras käy sitä silti lääppimään niin se voi lopettaa sen murinan koska se ei tehoa ja siirtyä heti siihen puremiseen.

Oletteko tehneet koiran kanssa mitään "töitä"? Jotain koulutusta tai jälkeä tms. Jotain missä se saisi sitten kehittyä ja purkaa toimintatarmoaan?
Koirahan voi jäljestää mitä vaan kunhan sille ensin opetetaan mitä etsitään. Se voi jäljestää toisen perheenjäsenen tekemän jäljen, toisen koiran jäljen, verijäljen kun maa on sulaa jne.

Kannattaisi myös kääntyä suomenlapinkoira yhdistyksen puoleen ja katsoa/kykyä josko sieltä löytyisi keskustelupalstaa tai jotain henkilöä joka osaisi neuvoa.

Äänestä

Miten se murisee? Näkyykä koko hammaskalusto kulmahampaita myöten? Millaisessa asennossa häntä on? Nämä ovat tärkeitä tietoja selvitettäessä, onko koira "itsevarma: älä tule lähemmäs, minä puren" vai "epävarma ja pelokas: mene pois,mene pois" -tyyppi.
Koiran aggressioon on aina vaikea suhtautua. Se vaatii usein ammattilaisen arviointia ja koulutusapua.

Itse koen erittäin läheisiksi nämä ongelmakoiratapaukset ja koulutankin nyt itseäni siihen ammattiin (vaikka maksaa maltaita). Toivottavasti teillä alkaisi sujumaan :) Tsemppiä!

Äänestä

Kerrot ihan meidän historiaa. Koirankorjauskirjasta löytyi apu vasta nyt vaikka sitä oltas kaivattu jo pitkään. Meidän karhukoira teki ihan samaa, ja pahenti pikkuhiljaa käytöstään viime kesään asti. Luettiin sitten kirja koko perhe, ja eipä koiraa enää samaksi uskoisi. Yksinkertaisia asioita, ja on aiemmin luettu fennelit ja kaimiot eikä niistä ollut apua, kuin ehkä hetkeksi. Korjauskirjasta oli pysyvä apu. Ihana kirja ja nyt on meillä ihana koira.

Äänestä
  • Koska niin monet sanovat että se todella toimii. Ja koska koira on vielä pentuiässä niin on helppo opettaa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A!! kirjoitti:

Hankimme kesällä koiran, suomenlapinkoira-jämpti, joka on nyt 6 viikkoa. Siitä on tullut nyt melkoisen iso, joten ongelmaksi nousi nyt koiran luonne. Se on aina ollut hieman vilkas, mutta nyt siitä on tullut todella vihainen. Pienenä pureminen ei ollut ongelma, mutta nyt se puree aina kun tulen sen luo, hyppii vasten ja näykkäilee kunnolla käsistä tai mistä ikinä saa kiinni. Sen lisäksi koira ei luota vieraisiin vaan alkaa aina murisemaan niskakarvat pystyssä jos joku ei-perheenjäsen tulee lähellekään. Eikä se hauku, se tässä eniten pelottaakin. haukkuva koira ei pure, niin sanotaan, mutta tämäpähän vain murisee. Siitä saattaa tulle oikeasti vaarallinen pihassa pyöriville poroille kunhan se kasvaa aikuiseen kokoonsa. Miten tällaisen käytöksen saisi karsittua pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu