Lapsipotillat

Luin lehdestä, että hoitajien irtisanoutuminen kohdistuu eritoten lapsipotilaisiin (PHKS) ja synnytysosastoihin.

Kuinka hoitajat voivat olla noin häikäilemättömiä? Antavatko he pienokaisten kuolla?

Te hoitajat olette tehneet arvokasta työtä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Palkkaa ansaitte lisää. Nyt te kuitenkin vaaditte mahdottomia ja laitatte vaakalaudalle pienten lasten hengen. Tunnetteko olevanne oikealla asialla, kun jätätte pienet lapset hoitamatta ja ajattelette vaan omaa napaanne? Miten te voitte tehdä noin? Eikö teille ole mikään pyhää? Ettekö te pysty Tehyn luomassa hurmoksessa ajattelemaan mitään selvästi? Miksi annatte jonkun johdatella teitä noin? Miten te voitte viattomin silmin lähteä ja jättää lapsen kärsimään.

Mikäli irtisanomset astuvat voimaan ja jätätte työpaikanne, niin en koskaan, korostan EN KOSKAAN tule äänestämään ketään sellaista mihinkään luottamustehtävään, jolla on sairaanhoitajanimike alla vaalijulisteessa. Pidän myös huolen, että kaikki minua kuuntelevat tekevät samoin, kuin minä. Tuollaisiin ihmisiin/hirviöihin ei yhteiskunnan pidä luottaa.

Te ette koskaan ole minun ääneni arvoisia. HÄVETKÄÄ! Toivotan teille kaikkea pahaa elämässänne.
22608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

tähän touhuun !!!

Äänestä

kirjoitus kertoo ihmisestä melkein kaiken.

Äänestä
  • Sinun kirjoituksesi sensijaan ei kertonut yhtään mitään. Tyypillistä sellaiselle hwenkilölle, joka menee sanattomaksi totuuden edessä.

    Äänestä

  • Lapsipotilaat kirjoitti:

    Sinun kirjoituksesi sensijaan ei kertonut yhtään mitään. Tyypillistä sellaiselle hwenkilölle, joka menee sanattomaksi totuuden edessä.

    vainoharhaisten ihmisten höpinöitä. Laita hampaat lasiin ja pää tyynyyn.

    Äänestä

Sama oikeus on mennä lakkoon kuin muillakin ammattikunnilla. Se on valtion vika että maksavat liian pientä palkkaa. Ei ole mikään velvoite tehdä tätäkään työtä jos ei työstänsä kunnon palkkaa saa niin kuin muutkin ammattikunnat. Ei paperityöläisetkään ilman neuvotteluja ja lakkoja olisi palkkojaan kuntoon saanut. Ei ole järkeä tehdä näin raskasta työtä huonolla palkalla.. Ei ole hoitajien syy, huono palkkaus. Asialle kannattaisi tehdä jotakin. SAma oikeus meillä pitäisi olla
lakkoilla kuin muissakin ammateissa.

Äänestä
  • Ettehän te lakkoon ole menossa. Te olette joukkohurmoksessa irtisanoutuneet työsuhteestanne, koska teitä suurempi taho on teitä pikkuisia käskenyt niin tekemään omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.

    Teitä on kiihotettu ja yllytetty, ettekä te pienokaiset ole edes ymmärtäneen, kuinka teitä viedään.

    Pelkkä lakkoileminen ja ylityökielto olis vienyt asiaanne huomattavasti paremmin eteenpäin, kuin tuo "hullun yllytys irtisanominen". Teillä raukkapaskoilla ei ole enää takananne kansan tukea. Teitä halveksitaan ja olette näin leimatuneet yhteiskunnan pohjasakaksi. Miten te voitte enää tämän "sodan" voittaa? Ette mitenkään.

    Äänestä

  • Lapsipotilaat kirjoitti:

    Ettehän te lakkoon ole menossa. Te olette joukkohurmoksessa irtisanoutuneet työsuhteestanne, koska teitä suurempi taho on teitä pikkuisia käskenyt niin tekemään omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.

    lapsipotilaat tai vanhusten hoito sairaaloissa ym. virastoissa.

    kieltää lakot myös muista ammateista. Tasavertaisuuden nimissä.

    et sinäkään paskapalkalla työtäsi tee

    Äänestä

  • lähihoitaja... kirjoitti:

    Etkö todellakaan ymmärrä, että lakot ovat sallittuja myös hoitoaloilla. Te ette nyt kuitenkaan ole menossa lakkoon, vaan käyttämässä kiristyskeinona yhtä törkeintä asetta---> joukkoirtisanoutumista.

    Joukkoirtisanotuminen ei ole hyväksyttävä ase työtaistelussa sellaisilla aloilla, missä kyse on ihmishengistä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    et sinäkään paskapalkalla työtäsi tee

    Kyllä teen! Alle 8 euroa/h.

    Äänestä

eiköhän hoitajat kuitenkin ole niitä ihmisiä jotka auttavat muita ihmisiä. oikeus lakkoilla samalla tavalla kuin muidenkin. Ei paperityöläisetkään olisi palkkojaan hyviksi saaneet ilman lakkoiluja. Ja jos paperitehtaiden ei olisi tarvinnut pelätä mitä siitä aiheutuu. Sama oikeus kaikilla aloilla. Ja jos tällaisella alalla on noin huonot palkat. niin onhan ei tilannetta tarvitse ihmetellä. aina työtä jossa autetaan muita ihmisiä, pitää arvostaa

Äänestä
  • Onko hoitsuilla oikeesti ymmärryksessä noin paljon vikaa? Huomatkaa nyt, että on eroa LAKOLLA ja hurmoksessa tehtävällä JOUKKOIRTISANOMISELLA.

    Äänestä

  • Lapsipotilas kirjoitti:

    Onko hoitsuilla oikeesti ymmärryksessä noin paljon vikaa? Huomatkaa nyt, että on eroa LAKOLLA ja hurmoksessa tehtävällä JOUKKOIRTISANOMISELLA.

    Kun hoitajat eivät muuten saa lakkoilla kuten muissa ammateissa. niin eihän ne palkatkaan nouse. tämä on aivan oikea toimintamalli tässä tilanteessa. tällaisia irtisanomisia vain niin kauan että saadaan hoitajillekin inhimilliset työolosuhteet ja palkat. Sama oikeus kuin muissakin ammateissa lakkoilla

    Äänestä

  • lähihoitaja... kirjoitti:

    Kun hoitajat eivät muuten saa lakkoilla kuten muissa ammateissa. niin eihän ne palkatkaan nouse. tämä on aivan oikea toimintamalli tässä tilanteessa. tällaisia irtisanomisia vain niin kauan että saadaan hoitajillekin inhimilliset työolosuhteet ja palkat. Sama oikeus kuin muissakin ammateissa lakkoilla

    Te ette nyt lakkoile vaan vaaditte terroristien lailla jotakin sellaista, mikä on mahdotonta. Kyllä aivan oikein. Terrorismi on oikea ilmaisu hoitajien joukkoirtisanoutumiselle.

    JOUKKOIRTISANOUTUMINEN ei ole lakkoilua. Huomaa ERO!

    Äänestä

  • Lapsipotilas kirjoitti:

    Te ette nyt lakkoile vaan vaaditte terroristien lailla jotakin sellaista, mikä on mahdotonta. Kyllä aivan oikein. Terrorismi on oikea ilmaisu hoitajien joukkoirtisanoutumiselle.

    JOUKKOIRTISANOUTUMINEN ei ole lakkoilua. Huomaa ERO!

    ihan oikea toiminta-malli. Sama oikeus hoito-alalla lakkoilla kuin muillakin aloilla kun työolosuhteet huonot ja joutuu tekemään töitä huonoilla palkoilla. Ei ne paperityöntekijätkään ihan tuosta vaan kunnollisia palkkoja ole saaneet. ilman syytä. ilman lakkoja. Ja pomojen pelkoa siitä että siitä vaikeuksia tulee. Ei tunnu olevan enää muuta keinoa. aivan oikea toimintatapa.

    En ymmärrä, miten sä olet päässyt peruskoulusta läpi, koska et ymmärrä lukemaasi.

    Lue uudelleen, (hurmoksessa tehty) JOUKKOIRTISANOUTUMINEN ei ole LAKKO. Edelleenkin hoitajilla on lakko-oikeus. Sitä ei kait kukaan ole kieltänyt.

    osastoja näin suurella mittakaavalla. jos normaalisti lakkoilisi. Ja että lakolla olisi merkitystä niin pitää sen jossakin tuntuakin. On väärin että normaalisti hoitajilla ei ole mahdollisuutta pitää samanlaista lakkoa kuin muiden. Tämä toimintatapa on aivan oikea. huomaavatpahan kuinka tärkeitä hoitajat ovat. Kun irtisanoutuvat. että saavat palkat yhtä oikeudenmukaisiksi kuin muissakin maissa

    Äänestä

Kerro oikeampi neuvo äläkä vain kysele ?

KERRO oikeampi neuvo,
mielihyvin luen.

Äänestä
  • Kuten olen sanonut; Teille kuuluu lisää palkkaa. Teette arvokasta työtä. Te vaan olette nyt kiipeemässä jalat edellä puuhun.

    Valtaväestöllä on mielikuva ja monella myös omia kokemuksia, että hoitajat ovat enkeleitä. Sitä he osittain ovatkin. He auttavat, palvelevat, passaavat, lohduttavat ja kestävät (vähän kuin Durasell-puput). He auttavat heitä, kenellä on kipuja, he tukevat yms. Ylistysanoja ja tarinoita on paljon, mutta ne eivät nyt riitä, koska raha on tärkeää.

    Hoitajiin on totuttu luottamaan. Jokainen joka on kipua tms. kokenut tietää, että apu tulee, kun vaan pääsee hoitoon. Nyt te kuitenkin teette mitä katalimman teon ihmiselle. Te jätätte heidät hoitamatta ja oman onnensa nojaan kipuineen kaikkineen.

    Mitä tuosta seuraa? Te saatte kansan vihat niskaanne. Te tulette olemaan hyljeksitty, epäluotettava ammattikunta, mikäli yksikin avun tarpeessa oleva kellahtaa. Kun kansa suuttuu ja kääntää teille selkänsä, niin silloin olette menettäneet pelin. Nyt se hetki on lähellä

    Pyrkikää saamaan kansan hyväksyntä. Vaikuttakaa/toimikaa niin, että kansa on takananne. Silloin sillä on vaikutusta. Jos hyvin käy niin kansa kävelee teidän kanssanne vaikka eduskuntatalon portaille, koska he luottavat teihin (on vaarallinen yhdistelmä).

    Tuo mitä nyt teette (joukkoirtisanoutumiset) saa kansan halveksimaan teitä. Älkää menettäkö kansan luottamusta, koska se on varma keino hävitä tuo "sota". Se on joko tai kansan keskuudessa. Keskitietä (neutraalia) ei ole.

    Äänestä

  • Lapsipotilaat kirjoitti:

    Kuten olen sanonut; Teille kuuluu lisää palkkaa. Teette arvokasta työtä. Te vaan olette nyt kiipeemässä jalat edellä puuhun.

    Valtaväestöllä on mielikuva ja monella myös omia kokemuksia, että hoitajat ovat enkeleitä. Sitä he osittain ovatkin. He auttavat, palvelevat, passaavat, lohduttavat ja kestävät (vähän kuin Durasell-puput). He auttavat heitä, kenellä on kipuja, he tukevat yms. Ylistysanoja ja tarinoita on paljon, mutta ne eivät nyt riitä, koska raha on tärkeää.

    Hoitajiin on totuttu luottamaan. Jokainen joka on kipua tms. kokenut tietää, että apu tulee, kun vaan pääsee hoitoon. Nyt te kuitenkin teette mitä katalimman teon ihmiselle. Te jätätte heidät hoitamatta ja oman onnensa nojaan kipuineen kaikkineen.

    Mitä tuosta seuraa? Te saatte kansan vihat niskaanne. Te tulette olemaan hyljeksitty, epäluotettava ammattikunta, mikäli yksikin avun tarpeessa oleva kellahtaa. Kun kansa suuttuu ja kääntää teille selkänsä, niin silloin olette menettäneet pelin. Nyt se hetki on lähellä

    Pyrkikää saamaan kansan hyväksyntä. Vaikuttakaa/toimikaa niin, että kansa on takananne. Silloin sillä on vaikutusta. Jos hyvin käy niin kansa kävelee teidän kanssanne vaikka eduskuntatalon portaille, koska he luottavat teihin (on vaarallinen yhdistelmä).

    Tuo mitä nyt teette (joukkoirtisanoutumiset) saa kansan halveksimaan teitä. Älkää menettäkö kansan luottamusta, koska se on varma keino hävitä tuo "sota". Se on joko tai kansan keskuudessa. Keskitietä (neutraalia) ei ole.

    et vastannut
    mikä neuvoksi, ?
    pitääkö vielä hoitaa alipalkalla ?

    mieheni kävi Akk, sai alussa 2100 nyt vajaan 2 vuoden työn jälkeen 26 v iässä saa 3200 täyden autoedun..

    Kävin pitempään kestävän koulun,
    saan aloitin 1800, nyt 2,5 v jälkeen saan 2050,
    lisineen vakituisessa päivätyössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapsipotilaat kirjoitti:

Luin lehdestä, että hoitajien irtisanoutuminen kohdistuu eritoten lapsipotilaisiin (PHKS) ja synnytysosastoihin.

Kuinka hoitajat voivat olla noin häikäilemättömiä? Antavatko he pienokaisten kuolla?

Te hoitajat olette tehneet arvokasta työtä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Palkkaa ansaitte lisää. Nyt te kuitenkin vaaditte mahdottomia ja laitatte vaakalaudalle pienten lasten hengen. Tunnetteko olevanne oikealla asialla, kun jätätte pienet lapset hoitamatta ja ajattelette vaan omaa napaanne? Miten te voitte tehdä noin? Eikö teille ole mikään pyhää? Ettekö te pysty Tehyn luomassa hurmoksessa ajattelemaan mitään selvästi? Miksi annatte jonkun johdatella teitä noin? Miten te voitte viattomin silmin lähteä ja jättää lapsen kärsimään.

Mikäli irtisanomset astuvat voimaan ja jätätte työpaikanne, niin en koskaan, korostan EN KOSKAAN tule äänestämään ketään sellaista mihinkään luottamustehtävään, jolla on sairaanhoitajanimike alla vaalijulisteessa. Pidän myös huolen, että kaikki minua kuuntelevat tekevät samoin, kuin minä. Tuollaisiin ihmisiin/hirviöihin ei yhteiskunnan pidä luottaa.

Te ette koskaan ole minun ääneni arvoisia. HÄVETKÄÄ! Toivotan teille kaikkea pahaa elämässänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu