Mahtaako lääketiede oppialana houkutella erityisesti autistisia ihmisiä?
Olen huomattavan usein törmännyt kokemusperäiseen arvioon, että lääkäreissä on tavallista enemmän autisteja/asperger-henkilöitä? Minulla on myös omakohtaista kokemusta tällaisista lääkäreistä, ja sosiaalitieteilijänä on vaikea uskoa, että kyse olisi aina vain sattumasta.
Vuosia sitten haastattelin potilaita heidän sairaalakokemuksistaan, ja lääkäreitä kuvattiin silmiinpistävän usein laatusanoilla, jotka sopivat autismikirjon edustajille.
Mitä luulette, onko tämän ilmiön selittäjänä (sairaala-, lääketieteellinen) kulttuuri, vai löytyykö selitys lääkäriyksilöiden (neurobiologisista) ominaisuuksista?
Itse sosiaalitieteilijänä selitän ilmiöt mielelläni kulttuurisilla tekijöillä, mutta mitä sanotte te lääketieteilijät, jotka yleensä kallistutte biologisten selitysmallien kannalle?
Olen huomattavan usein törmännyt kokemusperäiseen arvioon, että lääkäreissä on tavallista enemmän autisteja/asperger-henkilöitä? Minulla on myös omakohtaista kokemusta tällaisista lääkäreistä, ja sosiaalitieteilijänä on vaikea uskoa, että kyse olisi aina vain sattumasta.
Vuosia sitten haastattelin potilaita heidän sairaalakokemuksistaan, ja lääkäreitä kuvattiin silmiinpistävän usein laatusanoilla, jotka sopivat autismikirjon edustajille.
Mitä luulette, onko tämän ilmiön selittäjänä (sairaala-, lääketieteellinen) kulttuuri, vai löytyykö selitys lääkäriyksilöiden (neurobiologisista) ominaisuuksista?
Itse sosiaalitieteilijänä selitän ilmiöt mielelläni kulttuurisilla tekijöillä, mutta mitä sanotte te lääketieteilijät, jotka yleensä kallistutte biologisten selitysmallien kannalle?
Vastaukset 6
Vanhimmat
nyt houkuttelisi erityisen paljon autistisia puoleensa. Potilaskontaktien tökkimiseen keksii helposti paljon muita syitä. Ensinnäkin potilaskontaktit ei ole helppoja. Sitä tunkeutuu toisen yksityisalueelle, joutuu kyselemään hyvin intiimejäkin juttuja ja päättämään isoja asioita, hoitolinjoja jne. joilla on suuri vaikutus potilaan elämään. Lisäksi joutuu kertomaan usein vaikeita asioita potilaille. Jos kertoo diagnoosin levinneestä syövästä kanssaihmiselle ensimmäistä kertaa, niin varmasti on eläytyvä ja liikuttuu itsekin kyyneliin. Kun kertoo asian tuhannetta kertaa, on jo saanut siihen rutiinia, ensimmäiset potilaat joille diagnoosin on kertonut ovat jo maanneet kauan haudassa jne. Jos joka ikinen kerta menee mukaan täydellä sydämellään, suru potilaan kohtalosta tunkee uniinkin ja itkee kuolinilmoituksen nähdessään, väsähtää ja vaihtaa ammattia. Tietty raja eläytymisessä on pakostakin pidettävä, jos aikoo jaksaa lääkärinä.
"laatusanoilla, jotka sopivat autismikirjon edustajille."
luettele ko. laatusanoja. mistä tiedät, ettei kyseessä ole introversio tai ujous?
Eivätköhän lääkärit vedä töissään roolia joka auttaa heitä ottamaan etäisyyttä potilaistaan. Mites nuo laatusanat vertautuvat vaikkapa juristeista tai upseereista käytettyihin laatusanoihin?
ei HALUA ottaa etäisyyttä potilaaseensa vaan päinvastoin, voi kyllä teillä 18v kokoomus-taustaisilla, kovia arvoja kannattavilla lapsilla on vielä paaaaaaaaaaaljon opittavaa lääkärin työstä.
olet siis kokenut lääkäri? No hyvä. Itse ymmärsin edellisen kirjoittajan viittaavan työssä jaksamiseen.
Lääkiksessä oikein opetetaan psykologian kurssilla miten otetaan etäisyyttä potilaaseen... Lääkäri on lääkäri ja potilas on potilas!