Kysymys sulle

Kyllä yksinäisyys voi olla virkistävääkin,
Koen mielelläni syksyn ja pimeyden siinä on
jotain rauhoittavaa , vaikka näin asutuskes-
kuksissa on vaikeaa olla todella pineässä.
Oli viimetalvena mahdollisuus kokea ja tuntea
pakkasyön hetkiä todella korvessa , kuu toi
oman valonsa ja varjonsa sellaiselle kapeahkolle
metsätielle . Sellainen oli todella ihanaa.

Ainahan olen täällä yksin; ehkä pelkäisin, jos joku kummajainen asuisi täällä kanssani!

Ensiksi tuli mieleen, että en tietenkään pelkää, kun olen yksin kotona. Mutta hetkinen, enhän olekaan koskaan yksin, kun minulla on uskollinen kaverini -koira- seuranani!

Asun kaupungissa rauhallisessa kerrostalossa, naapurit ovat ihan mukavia täysipäisiä ihmisiä.
En todellakaan pelkää , mitä kotona pitäisi pelätä?
Maalla voi tilanne tänä päivänä olla toinen, etenkin jos lähin naapuri asuu kaukana. Huumehörhöt ja muut rikolliset ovat liikkuvaa sakkia. Jos huhu alkaa liikkua, että jollakin on vaikka rahaa tai arvoesineitä kotona saattaa olla jopa vaarassa.

Eihän nyt kotonaan voi mitään pelätä, päinvastoin, nautin kun saan olla yksin kotona.
Se on vain perin harvinaista, että niin pääsee käymään.
Asun maalla, naapureitakin on lähellä, mutta niistä tuskin apua löytyisi, jos jotain sattuisi.

Kesällä tyhjennettiin eräs omakotitalo neljän kilometrin päässä keskellä kirkasta päivää, silloin ajattelin, että meillä on naapureita näköetäisyydellä useampikin, mutta rauhassa taitaisi saada sama tapahtua itselle.

Lähellä oli naapuri kyseisessäkin paikassa, mutta ei ihan näkyvissä ja niin vain kävi, puolitoista tuntia olivat pois kotoa ja kaikki oli pengottu ja arvokkaimmat viety.

Kyllä se niin on, että mitä vain voi tapahtua, mutta en silti ymmärrä pelätä - avaimen laitan hieman parempaan piiloon kuin ennen, lähtiessäni pois kotoa, vaikka eivät varkaat avainta tarvitse.

sillä olen ollut paljon yksin. Mielestäni jokaisen pitäisi nuorena kokea aika, jolloin asuu yksin. Silloin oppisi, mitä kaikkea taloudessa pitää tehdä. Varsinkin miehillä voi olla sellainen tilanne, että äiti passaa kotona. Sitten löytyy nainen joka passaa. Mies ei opi koskaan arvostamaan arkihommia, luulee, ettei niihin tarvita taitoa eikä aikaa. Oikeastaan nautin yksinolon hetkistä.

mikä kysymys! mutta sellaisia pittää tehä, jotka saa palstalla olla.
Tunnen itseni ihan turvallisen oloiseksi kotona, on tää "vahti" joka kyllä ilmoittaa, jos on joku pielessä.
Paitsi yhtenä alkukesän yönä, ku heräsin koviin hakkaamisääniin ja luulin tuntevani savun hajun, kurkkasin rappukäytävään.
Tulipalo siellä yhdessä asunnossa roihusi, muutama kerros alapuolella.

Kyllä pelon aiheita olis, jos kaikkea liikaa ajattelee.

Kuka nyt kotonaan pelkäisi?
Omassa lämpimässä, ja yksin vielä, niin ettei edes vahingossa tule epäsopua tai väärinkäsityksiä!

Kotini on linnani.

Nuorena pelkäsin aivan kamalasti.siihen aikaan lapsia peloteltiin tottelevaisuuteen mm.kummitujutuilla.Minun piti nukkumaan mennessä maata silmät lattialle päin ja kellarista juoksin henkeä pidättäen kun valo piti sammuttaa takanaan kun läksi.Joka risahdusta ja ääntä pelkäsin pimeässä .Sitten äitini kuoli ja olin hänen vuoteensa vieressä ja näin hänen lähtönsä.Silloin tunsin helpotuksen,että tämän kummempaa ei minullekaan voi sattua.Siitä päivästä asti en ole enää pelännyt.Olen ajatellut,että se pelko oli kuoleman pelkoa,jota tunsin tuota suurta tuntematonta kohtaan.
Onko muilla ollut tälläistä kokemusta?
A A

olla yksin kotona, kun venäläiset sotavangit olivat metsätöissä noin 100m päässä kotoani, Keski-Suomessa. Sen jälkeen en ole pelännyt mitään.

Pimeähän nuuhkii vaan , ei purase