Fabe

On paras ihminen talossa, nöyrä, rehellinen, viisas, ahkera. Fabe voittaa ihan varmasti koko kisan. Miten joku voi olla niin hyvä ihminen kuin Fabe?

Luulen, että Timo tulee toiseksi ja Kadi kolmanneksi. Jarkko ei pärjää, koska on niin "tavallinen". Sauli taas ei pärjää, koska homojen vastustajia on Suomi pullollaan. Onneksi olen hetero, kiitos yläkertaan.
91094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

paras tyyppi talossa. Musta BB:n pitäs antaa sille futis niin pääsis treenaa. Luulen että niin ei käy, että timo toiseksi ja Kadi kolmanneksi:D

Äänestä
  • Pieni moka....

    Äänestä

Vaikka olenkin hetero ja sellaisena pysyn, uskon kyllä vahvasti Saulin voittoon, voin jopa äänestääkin häntä. Ensinnäkin Sauli ei yleensä saa, eikä tule saamaankaan, kämppäkavereiltaan pinnoja, ja toiseksi hän ei ärsytä useampia äänestäjiä elikkä meitä tavallisia kansalaisia, ollaan sitten homoja tai heteroita.

Äänestä

Kadi siis ei voi millään tulla kolmanneksi kun se häädetään ensi sunnuntaina, sehän on varmaa. Kyllä nyt suomalaiset virolaiset voittaa. Fabesta tai Timosta voittaja, jotain erikoista särmääkin pitää voittajassa olla tänä vuonna, kun jo viime vuonna voitti yksi blondi-binbo. Ei enää kiitos samanlaista.

Äänestä

Mites hitossa Kadi ja TImo voi tulla toiseksi ja kolmanneksi kun nyt on molemmat äänestyksessä? Kai tajuat että toinen tippuu nyt.

Äänestä
  • Tajuan, tajuan. Minun moka. Virheitä sattuu, mutta niitä ei Fabe tee koskaan. Fabe on rautaa koko äijä.

    Äänestä

Farbodin hakkujien motiivit tiedetään, ne ovat niin läpinäkyviä.
Farbod on ihana! Kaikkein sympaattisin ja aidoin ja rehellisin ja vieläpä mies oikeesti!

Äänestä
  • kehuskelee entisistä hoidoistaan, miten ihania ja isotissisiä silikooniblondeja hän onkaan saanut nussia!!! Mitähän jätkän tyttöystävä asiasta on mieltä?

    Äänestä

  • ja tämä ihana fabe kirjoitti:

    kehuskelee entisistä hoidoistaan, miten ihania ja isotissisiä silikooniblondeja hän onkaan saanut nussia!!! Mitähän jätkän tyttöystävä asiasta on mieltä?

    VAIKUTTAA sympaattiselta ja hyväsydämiseltä pojalta,mutta mitä hän on OIKEASTI ??? Sitä en minä...ettekä tekään tiedä... :O

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


---- kirjoitti:

On paras ihminen talossa, nöyrä, rehellinen, viisas, ahkera. Fabe voittaa ihan varmasti koko kisan. Miten joku voi olla niin hyvä ihminen kuin Fabe?

Luulen, että Timo tulee toiseksi ja Kadi kolmanneksi. Jarkko ei pärjää, koska on niin "tavallinen". Sauli taas ei pärjää, koska homojen vastustajia on Suomi pullollaan. Onneksi olen hetero, kiitos yläkertaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu