kämpät jotka kiinnostavia! En laita linkkiä ettei joku mene nappaamaan, mutta nyt vaikuttaa olevan ostajan markkinat ja ehkä todellakin kannatta jo harkita asunnon hankintaa. Rakennuskustannusten perusteella eivät ne hinnat kuitenkaan voi aivan romahtaakaan. Onko muilla ostajakandeilla samoja mietteitä?
AIVAN tolkuttomasti
on alessa
6548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Osta äkkiä nyt, ettet jää kokonaan ilman. Kämpät viedään kohta käsistä näillä hínnoilla! (Varmuuden vuoksi kannattaa tarjota vähän pyyntihinnan päälle, ettei toinen ostaja ehdi ensin.)
hommahan menee niin ettei kukaan enää tarjoa lähellekään pyyntihintaa.
PALJON!
parin vuoden sisään. Hinnat on nyt korkeella, mutta kun rakentaminen hiipuu, putoo tarvikkeiden ja urakoidenkin hinnat. Jos/kun lasku alkaa nyt, ollaan hintakuopan pohjalla 2-3 v päästä vasta.
66% sillä saavutetaan normaali järkevä hintataso.
On mahdollista, että asuntojen hinnat laskevat muutaman vuoden säteellä. Voi olla, että seuraavat tilastokeskuksen luvut näyttävät jo jopa pientä laskua.
TODENNÄKÖISINTÄ kuitenkin on, ettei mitään suurempaa laskua ole tulossa vaan lievää nousua lähivuosina. On ihan sama mitä tuhnu & co täällä sanoo, mutta tällä hetkellä mikään talouden fundamentti EI viittaa suurempaan laskuun. Tietenkin on mahdollista, että vuoden päästä olemme eri tilanteessa, mutta juuri nyt on hölmöä povata suurempaa laskua.
Vastaus alkuperäisen kysymykseen: Jep, nyt on ostajan markkinat (tai normaalitilanne = ostajan ja myyjän markkinat) suhteessa viime vuosien tilanteeseen. Joten jos asuntoa oikeasti tarvitset, niin osto on viisas ratkaisu. Nyt on jo tinkivaraa ja asuntoja on normaalisti tarjolla eikä parhaita viedä aina ennen ensiesittelyä, kuten viime vuosina. Jossain kun on asuttava ja vuokraaminen on se kaikista hölmöin vaihtoehto, siis jos vain on realistisesti saumoja ostoon.