Kävin Kalliossa

Jouduin käymään Kalliossa työasioiden vuoksi alkuviikosta. Onko normaalia, että kaduilla liikkuu epämääräisen oloista porukkaa huomattavan paljon? Ilmeisesti huumeiden käyttäjiä, homoja, n**kereitä, jne.? Onko tämä siis tavallista Kalliossa vai satuinko olemaan paikalla "väärään aikaan"?
5580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tein siellä töitä eräässä liikkeessä 60-luvulla. Silloin se ei mitenkään eronnut kaupungin muista kaduista. Viime kesänä kun kävelin samaa katua, eräs ohikulkeva mies sanoi minulle, että "täällä pitäisi olla pistooli aina mukana." Näin erään naisen kävelevän miesjoukossa. Naisella ei ollut mitään alapäänsä peittona etupuolella. "Minä olen huora", selitti nainen.
Se katu on nykyään pelottava paikka. Monet kaljanjuontipaikat vain pahentavat sitä tunnetta. Kaljanjuojat itse tietysti nauttivat elämästään, mutta ohikulkijana toivoisin kuitenkin, että tarjoilu tapahtuisi sisaällä.

Äänestä
  • Tavallista kadunelämää kalliossa, näkyikö Ranea siellä?
    Kulmilla liikku välillä miekkonen ilman housuja, kyseessä on varmaankin tämä Remontti-Rane.

    Äänestä

  • Näkyikö? kirjoitti:

    Tavallista kadunelämää kalliossa, näkyikö Ranea siellä?
    Kulmilla liikku välillä miekkonen ilman housuja, kyseessä on varmaankin tämä Remontti-Rane.

    Pysyä siellä "asuntojen hinnat"-palstalla, että saataisiin edes tämä palsta pidettyä edes jotenkin asiallisena.

    Äänestä

Täällä Moga taas höyrypäissään kirjoittelee itsensä kanssa. On siinä meillä Vuosaaren veijari, oikea puppelipoika mieheksi.

Äänestä

remontti-rane on yksi kallion kummajaista, hän aiheuttaa alueelle lisää huonoa mainetta, pieni mies omituinen käytös ja ulkoasu/näkö.

Kallion kumma sitä rane on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tavallista? kirjoitti:

Jouduin käymään Kalliossa työasioiden vuoksi alkuviikosta. Onko normaalia, että kaduilla liikkuu epämääräisen oloista porukkaa huomattavan paljon? Ilmeisesti huumeiden käyttäjiä, homoja, n**kereitä, jne.? Onko tämä siis tavallista Kalliossa vai satuinko olemaan paikalla "väärään aikaan"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu