Tekee parastaan. terveyspalveluja on tarjolla kaikille pitää vaan vaivautua. Jos omassa kylässä ei ole terveyskeskusta ei se ole maailmanloppu käyväthän Vuolijokiset Kajaanissa ruokaostoksillakin. Kainuussa ei voida pieniä terveyskeskuksia säilyttää johan sen sanoo järkikin. Jos halutaan lisätä verotusta antaa
se mahdollisuuuden säilyttää ylitehokas terveydenhuolto kaikkialla.Maakuntahallinto on toiminut Kainuussa vasta lyhyen aikaa sitä voi arvostella mutta on kohtuus antaa sille muutaman vuoden opetteluaika ja vasta sitten tehdä tarvittavia muutoksia kansalaisten haluamaan suuntaan.
Kansanvaltaa olisi syytä lisätä Kainuussa ja siirtää kunnallisvaalit internettiin.Siinä olisi maakuntavaltuustolle oikeaa tekemistä.
MAAKUNTAFILOSOFI SOKRATES
se mahdollisuuuden säilyttää ylitehokas terveydenhuolto kaikkialla.Maakuntahallinto on toiminut Kainuussa vasta lyhyen aikaa sitä voi arvostella mutta on kohtuus antaa sille muutaman vuoden opetteluaika ja vasta sitten tehdä tarvittavia muutoksia kansalaisten haluamaan suuntaan.
Kansanvaltaa olisi syytä lisätä Kainuussa ja siirtää kunnallisvaalit internettiin.Siinä olisi maakuntavaltuustolle oikeaa tekemistä.
MAAKUNTAFILOSOFI SOKRATES
Vastaukset 10
Vanhimmat
muutamaa vuotta opetella. Sitä paitsi ei niiden tarvitse opetella rahan tuhlausta muutamaa vuotta, ne osaa sen jo hyvin opettelematta.
Vieläkin sinun kuningasajatus näkyy olevan että kaikki äänestykset tapahtuisi netissä? Kansalle kaikki valta kommunismi nousisi urhojen yöstä. Kommunismi ei enää pure joten anna olla.
Ruotsalaisen Teuvon johtama kulkuekin oli kymmenen kertaa pitempi kuin vappukulkue, eikä haissut hetikään niin viinalle. Filosofi ei oikein käy sulle mutta yhtä hieno olisi, filatelisti sokuriratas.
että olet mitään ymmärtämätön pas...jauhaja, mutta nyt ylitit kyllä kaikki mustimmatkin syöverit.
Mistä hitosta sinä tuon kommunismin kaivoit? No, eipä sinulla muutenkaan ole vastaukset ja kommentit sivunneet keskusteluna olevi aiheita..
Tähän voit sitten näpytellä turpealla keskisormellasi sen tyypillisen vastineen, että olepa hyvä vaan.
paskanjauhajalta, kun ei itse ymmärrä! Tarkkaan olet kuitenkin kommenttini lukenut ja painanut mieleen, kun osaat ulkoa sanontojani. Sillä lailla, oleppa hyvä vain.
Sokrates on nyt pihalla kuin lumiukko. Ei meillä kainuulaisilla ole varaa antaa nykyisten johtajien johdatella harhaan. Leskisenkin kootut selitykset tullaan ampumaan alas selvin todistein. Ei tule Leskisellekään menemään lujaa.
Mitä se järki sanoo sinulle maakuntahallinnon normaalia isommista kustannuksista jotka maksetaan veronmaksajien rahoilla ja joilla aivan hyvin voitaisiin ylläpitää terveyskeskuksia? Sanooko sinulle myös järki sitä, että jotkut tilanteet vaatisivat välittömää hoitoa, mutta mikäpä siinä jos pitää Vuolijoeltä Kajaaniin ajaa?
"Ei ole varaa pitää pieniä terveyskeskuksia", jupeltaa joku tosi viisas. Kainuussa ei siis ole varaa pitää sairaita ihmisiä. Sitähän tuollainen jurputtaminen tarkoittaa.
Muistanpa ajan ihan lähimenneisyydestä, kun edellä olevat jurputtajat tinkasivat valtiota hajasijoittamaan. Eipäs silloin nämä viisaat kirjoitelleet toisilleen, että ei Kainuuseen kannata mitään niin pientä sijoittaa.
Nyt, kun on kyse kantaväestöt terveydestä, niin kirjoitellaankin keskittämisestä.
Olisiko liikaa toivottu, jos kaipaisi joltistakin johdonmukaisuutta. Vai onko noissa päissä (täiden lisäksi) muuta kuin Kainuun totaalinen keskittäminen. Sitäkö se kainuu sitten olisi - Kajjaani!
Täytyypä todeta, että humala haihtuu, mutta tyhmyys on ikuista, hyvät urputtajat ja Kainuun tuhoajat.
kun istahdat autoon ja kas... puoli tuntia ja Kajjjjaanissa ollaan. Paremmassa hoidossa, kuin "kyläsepillä".
Jos joku tarvitsee välittömästi hoitoa niin tuskin on hyvä asia jos sellaisessa tilanteessa hoitoa saa vasta puolentunnin kuluttua.
Käytiin eilen OYK:ssa. Lääkäri kyseli että mikä lähin lääkäri. Oma tk. 10 km:n päässä. Kuuluuko Kajaanin alaisuuteen? Kyllä. Ai jaa...hmm, voisiko tänne tulla...kaukanahan tämä on...
Jotenka se niistä kyläsepistä...
Mielestäni on erikoista että maakuntahallinto saa ja voi tehdä täysin itsenäisesti päätöksiä ,välittämättä alueen ihmisten näkökulmista. Osalla ihmisistä ei ole autoa jolla käydä ruokaostoksilla Kajaanissa. Siksi he käyvät ostamassa ruokansa kirkonkylän s-marketista. Siksi nämä ihmiset haluavat käyttää lähipalveluitaan lähellä asuinseutuaan. Loppujenlopuksi kysymyksessä on kustannukset jotka lankeavat tavallisten ihmisten maksettavaksi, esimerkiksi taksin matkakulut. En luota että maakuntahallinto osaa tehdä kaikkien kannalta viisaita päätöksiä.