Joulukuussa on kyllä lämmintä tai vähemmän lämmintä jos on ollut kylmempi kesä. Itse olin viime vuoden Joulukuussa Tunisiassa ja kuumaa oli :)
Tunisiasta!
Liina
1612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et kertonut missä päin Tunisiaa olit. Mutta Soussessa viime joulukuussa satoi vettä ensimmäiset kaksi viikkoa ja toiset kaksi oli todella kylmän kosteaa. Toki keskellä päivää ihan kivan lämmintä suomalaiselle. Mutta aamut, illat, yöt viileitä. Jopa kylmiä. Meillä oli silloin sukualaisia suomesta lomalla ja sanovat, ettei enää ikinä joulukuussa. Sen verran yllättyivät sään kosteudesta ja kylmyydestä.